Suomessa on hämmästyttävän vähälle huomiolle jäänyt iso periaatteellinen päätös, jonka EU-parlamentti siunasi huhtikuun 19. päivä. Tulevaisuudessa eurooppalaiset lentoyhtiöt joutuvat luovuttamaan jokaisesta Yhdysvaltoihin matkaavasta yksityiskohtaisen listan syvälle henkilöön meneviä tietoja. Niihin kuuluvat tieto lentojen maksutavasta, matkustajan äidinkielestä, paikasta koneessa ja passin yksityiskohdista, matkustajan osoite- ja puhelintiedot, bonus-asiakastiedot, erikoisruokavaliot sekä muun muassa matkustamisessa erityisjärjestelyjä vaativat vammat ja sairaudet.
Tietojen lähetysosoite on Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeriö (Department of Homeland Security) ja perusteena tietysti terrorismin vastaisen sodan tarpeet. Samanlainen EU:n ja Yhdysvaltojen keskinäinen, väliaikainen järjestely on ollut voimassa aiemminkin, mutta nyt sille annettiin lopullinen, juridinen sinetti.
Ydinkysymys on, mitä minun ruokavalioni tai mahdollisten vammojeni laatu kuuluvat Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelulle? Ja toisaalta, kuinka tehokasta tällainen tietomassojen arkistointi voi olla? Olisivatko potentiaaliset terroristit jo kyllin ovelia syödäkseen lennolla jotain muuta kuin heidän mahdollinen vakaumuksensa muuten edellyttäisi?
Suomessa ei ole vielä täysin sisäistetty sitä, että EU-parlamentti ei ole enää vain moralistinen lausuntoautomaatti (vaikka on toki sitäkin yhä) vaan tasavertainen lainsäätäjä yhdessä jäsenmaita edustavan neuvoston kanssa. Parlamentti tekee kaikkia sitovaa, ylikansallista lainsäädäntöä.
Myös tiedotusvälineet Suomessa seuraavat laiskanlaisesti sitä, mitä suomalaiset europarlamentin jäsenet Brysselissä ja Strasbourgissa puuhaavat. Esimerkiksi sitä, ketkä heistä ovat nyt luovuttamassa tietojamme Washingtoniin amerikkalaisten terrorismin vastaisen hysterian nimissä, ei ole juuri kerrottu.
Suomalaismepeistä tietojen luovutuksen puolesta äänestivät kokoomuksen Eija-Riitta Korhola, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa ja samaan europuolueryhmään kuuluva kristillisdemokraattien Sari Essayah. Lisäksi kyllä-nappia painoivat RKP:n Carl Haglund, Perussuomalaisten Sampo Terho sekä keskustalaisista Hannu Takkula ja Riikka Manner.
Vastaan äänestivät vihreiden Tarja Cronberg ja Satu Hassi, demareiden Liisa Jaakonsaari ja Mitro Repo sekä keskustalaisista Anneli Jäätteenmäki.
Kokoomuslaisten into tukea amerikkalaisia ei yllätä, sillä heidän puolueryhmästään EPP:stä käytännössä kaikki olivat esityksen takana. Sitä vastoin keskustan Riikka Mannerin äänestäminen herättää kysymyksiä. Miksi Paavo Väyrysen siipien suojissa nykyisiin tehtäviinsä noussut lahjakas parlamentaarikko on lähtenyt tälle tielle?
Toisaalta Anneli Jäätteenmäki jatkaa Yhdysvaltojen ylivaltapyrkimyksiin kriittisesti suhtautuvalla linjallaan. Varovainen on silti hyvä olla. Aikanaan kriittisyydestä lähtenyt prosessi maksoi hänelle pääministerin paikan.
Mielenkiintoista on sekin, että Suomessa keskinäiseen kansalaissotaan puolustusasioissa hakeutuneet RKP ja Perussuomalaiset ovat Brysselissä löytäneet toisensa Yhdysvaltojen terrorisodan pikku satelliitteina. Persujen Sampo Terho on paitsi kiihkeä hurrien vihaaja ja rotuoppimies, myös Suomen Nato-jäsenyyden kannattajia, samoin kuin muuten Timo Soini, joka vaikuttaa muutenkin olevan kovasti Yhdysvaltojen syleilyssä.
Mutta eihän ihmisellä, jolla on puhtaat paperit, ole mitään salattavaa. Ja näinhän se on: poliisille voisikin antaa yleisavaimella ympärivuorikautinen pääsy kaikkiin koteihin. Se lisäisi turvallisuutta. Tällä ”argumentilla” voidaan lopulta viitoittaa tie täydelliseen poliisivaltioon.
Perusasetelma on se, että ”demokratian” ja ”vapauden” puolesta maailmalla meuhkaavat maat ovat terrorismin vastaisen taistelun nimissä valmiita äärimmäisiin(kin) keinoihin näiden vapauksien rajoittamiseksi. Miksi kansalaisten valtaosan pitää luopua pala palalta yksityisyyden suojastaan Yhdysvaltojen (myös kuvitteellisten) turvallisuustarpeiden takia, etenkin kun keinojen tehokkuus on erittäin kyseenalainen todellisten uhkien torjumisessa?
Kansalaisten yksityisyyden suojaan liittyviin huoliin on vastattu niin, että Yhdysvaltojen turvallisuusviranomaiset lupaavat häivyttää tiedot muutaman vuoden kuluttua. Kuka tähän uskoo oikeasti ja miten asianomainen itse pääsee itse tarkastamaan tietonsa?
Entä millainen huuto syntyisi, jos Kiina tai Venäjä ryhtyisivät vaatimaan samoja tietoja?
Tässä kysymyksessä Suomen olisikin syytä ryhdistäytyä.