Järkyttävät, lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt Oulussa ja Helsingissä ovat nostaneet Suomessa poliittisen myrskyn. On oikein, että eduskuntapuolueet ovat löytäneet yksimielisyyden siitä, miten tilanteeseen reagoidaan – nopeasti ja riittävän jyrkästi. Yhteiskunnan on annettava selvä viesti, että se ei siedä tällaista. Tässä ei ole mitään epäselvää.
Keskustelu toivottavasti johtaa siihen, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan vähättely ja mitätöiminen Suomessa loppuu. Siitä, millaisesta ilmiöstä on kyse, kirjoittaa hyvin ilmiötä 20 vuotta tutkinut Vasemmistoliiton kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Kontula. Iso kysymys onkin, kiinnostaako kotoisia oikeistopopulistejamme vastenmielisen ongelman ratkaisu vai ainoastaan ihmisryhmien syyttely?
Samalla vaalipaineet ovat saaneet jo omituisia muotoja. Juha Sipilän hallitus on ilmoittanut selvittävänsä, voitaisiinko YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksiin liittyvistä sopimusjärjestelyistä tulkintojen osalta jotenkin tinkiä.
Eikö kansainvälisen oikeuden ja sopimusjärjestelmän kunnioittamisen pitänyt olla yksi ”Suomelle keskeisiä asioita” , ulkopolitiikan ja kansainvälisen aseman kulmakiviä?
Kansainvälisen sopimusjärjestelmän kunnioittamisesta Suomi on antanut tukiopetusta isoillekin maille. Nytkö Sipilän-Orpon-Soinin hallitus uhraisi maamme esimerkin voiman omalle vaalipaniikilleen ja yhden hallituspuolueen hajautumisesta aiheutuneella äärioikeiston poliittiselle paineelle?
Suomen sisällä on tarpeeksi, myös kovia keinoja puuttua seksuaalirikoksiin. Kansainvälisten sopimusten kyseenalaistaminen tuskin edes johtaa lopputuloksiin rikosten torjunnassa.
Inhoa oikeutetusti herättäneet seksuaalirikosepäilyt ovat samalla osa isompaa kokonaisuutta. Kyse on siitä, että nykyiset päättäjät ovat antaneet arkipäivän turvallisuuden Suomessa murentua.
Osa ilmiötä on alun perin Helsingin Sanomien paljastus poliisin sisäisistä ohjeista, jonka mukaan valtaosa niin sanotuista massarikoksista pitää tutkimatta. Poliiseja on yksinkertaisesti liian vähän, jotta he ehtisivät hoitaa kaikki hommansa.
Oikeusministeri Antti Häkkänen katsoo, että ”resurssien niukkuus ei saa estää rikosten tutkimista”. Ministeri Häkkänen, juuri niukkuus on este ja syy sille, että liian isoa osaa rikoksista ei tutkita.
Häkkäsen olisi syytä kuunnella oman ministeriönsä kansliapäällikköä Pekka Timosta, joka on julkisuudessa sanonut, että Suomessa on ”oikeusvaltion hoidon resurssipula. Se menee koko hallinnon läpi. Joka kohdasta puuttuu jotakin.”
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on kiinnittänyt huomiota siihen, että myös syyttäjiä on liian vähän. Vaikka poliisi ehtisi tutkia, juttupinot syyttäjien pöydällä ovat liian korkeita. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla keskimääräinen aika rikosilmoituksesta tuomioon on 23 kuukautta. Se on liikaa.
Viime aikoina hallituksen ja Suomen turvallisuudesta vastaavan virkakoneiston aika on kuitenkin mennyt ulkomailta tuotettujen ilmiöiden perässä juoksemiseen.
Niin sanotun kokonaisturvallisuuden nimissä lisärahaa ja -valtuuksia sekä valtavasti huomiota on kanavoitu Suojelupoliisille, sotilastiedustelulle ja muulle hybridihypetykselle, jolla ei ole paljonkaan kosketusta tavallisten ihmisten elämään. Supon arvioissa jopa Kiinan lahjoittamat Ähtärin pandat ovat hybridivaikuttamista. Pitäisikö pandojen vahtaamisen sijaan panostaa reaalimaailman asioihin?
Arjen turvallisuus on sitä, että voi rauhallisin mielin laskea lapset yksin kouluun ja harrastuksiin. Että ikäihmiset uskaltavat kulkea pimeälläkin ulkona. Että lomalle voi lähteä ilman pelkoa murtovarkaista. Yhä enemmän se tarkoittaa myös sitä, että netissä erilaiset hyväksikäyttäjät eivät vaani lapsia. Ja jos yrittävät, he jäävät kiinni.
Suomen pitää tulevaisuudessakin olla maa, jossa tasavallan presidentti voi huippukokouksen jälkeen mennä terassille oluselle ilman suljettuja katuja ja luoksepääsemätöntä turvamiesarmeijaa.
Tällaisen Suomen puolustaminen on arvo itsessään. Se tarkoittaa, että rikokset tutkitaan, syytetään ja tuomitaan säällisessä ajassa. Se on sitäkin, että poliisi on läsnä katukuvassa.
Samalla rikosten uhrien auttamiseen ja kärsimysten korvaamisen on panostettava voimakkaasti. Mutta tämähän unohtuu usein niiltä, joilla on vaalikiireitä vain leimata kokonaisia maahanmuuttajaryhmiä turvallisuusuhaksi.