Keneltäkään ei varmasti jäänyt huomaamatta, kuinka Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton kävi tällä viikolla vuorokauden mittaisella vierailulla Suomessa. Siksi kuuluva oli se täkäläinen mediasirkus, joka kulki Clintonin perässä innosta hyppien, häntää heiluttaen ja makupaloja odotellen.
Clinton osasikin rapsuttaa median korvaa kehumalla Suomea ja ryhtymällä pörssiyhtiö Marimekon mannekiiniksi. Näin hän antoi suuren panoksen mediatuotesijoittelussa (product placement) firmalle, jota johtaa entinen investointipankkiiri ja Björn Wahlroosin vanha aseenkantaja Mika Ihamuotila.
Uutisissa ystävällinen ja hurmaava Clinton kyseli yksityiskohtia tehtaan tuotannon yksityiskohdista ja vaihtoi muutaman sanan jopa tavallisten ihmisten kanssa, jotka saivat hetken hengittää samaa ilmaa kuin suurvallan karismaattinen ja mahtava johtaja. Kun Venäjän televisio uutisoi samalla tavoin Vladimir Putinista, ymmärrämme sen propagandaksi. Suomessa tehdään tämäkin vapaaehtoisesti?
Mutta täysin polvillaan olivat myös poliitikot, erityisesti tästä yhdestä puolueesta, jonka edustajat politiikassa ja lehdistössä ovat käyttäneet miltei vuosikymmenen sen todisteluun, millaista tuhoa Tarja Halonen Suomen Yhdysvaltojen suhteille teki. Ajatelkaapa vain ulkomaankauppa- ja Amerikka-ministeri Alexander Stubbia halaamassa Clintonia ja lähettiläs Bruce Oreckia Yhdysvaltojen suurlähetystön pihalla. Siinä on kuvamateriaalia tulevien vuosikymmenten suomettumistutkijoille.
Sille osataan jo nauraa, kun Seppo Kääriäinen aikanaan vei Lepikon torpan multaa Moskovaan. Miksi vastaavien ilmiöiden näkeminen omassa ajassa on niin vaikeaa? Vai onko kyse vain ilmansuunnasta?
Jos oli kovasti tarkkasilmäinen, saattoi ehkä huomata lievähkön sävyeron uutisoinnissa koskien Clintonin ja armeijankenraali Nikolai Makarovin Suomen vierailua. Toki vieraiden viesteissäkin oli eroja.
Mutta mitä lopulta jäi käteen Clinton Suomen vierailusta diplomaattiseen tanssiinkutsuun kuuluvien Suomi-kehujen jälkeen?
Yhdysvaltojen ulkopoliittisen asialistan kärjessä on tällä hetkellä Syyrian tilanne. Tämä kävi selväksi esimerkiksi etukäteisbriiffauksesta, joka Clintonin Suomen, Latvian ja Venäjän vierailusta annettiin amerikkalaiselle medialle. Clinton vahvistikin Helsingissä maansa kannan, jonka mukaan jälleen yhden maailman maan on vaihdettava hallitustaan, koska Yhdysvallat niin vaatii.
On selvä, että Syyrian hallitus murhaa julmasti omia kansalaisiaan ja maa on ollut jo pitkään sisällissodassa. Samoihin julmuuksiin ovat silti syyllistyneet myös hallitusta vastaan sotivat kapinalliset, jotka Suomessakin uutisoidulla tavalla irtisanoutuivat tulitauosta ja päättivät jatkaa taisteluita. Molemmat osapuolet ovat syyllistyneet YK:n tarkkailijoiden mukaan hirvittäviin raakuuksiin. Silti Yhdysvallat esittää vaatimuksia vain toiselle osapuolelle. Tämä jäi Suomessa huomaamatta.
Samalla kun häntää on heilutettu amerikkalaisvieraan edessä, nähtiin alkuviikosta myös toisenlaista uutisointia. Silloin Suomessa päästiin vielä virittelemään uutta kierrosta Venäjän vastaisessa hysteriassa, kun lehdet kertoivat presidenttien Sauli Niinistö ja Vladimir Putin yhteisestä lehdistötilaisuudesta Karjalan Kannaksella.
Putin oli kuulemma esittänyt Suomelle tylyn ja kovan uhkauksen sanoessaan, että Venäjä ryhtyisi vastatoimiin, mikäli Suomi mahdollisena tulevana Naton jäsenenä mahdollisesti ottaisi osia ohjuspuolustusjärjestelmästä alueelleen.
Mitä Putin sitten sanoi? Suora käännös venäjästä (joka löytyy myös Kremlin nettisivuilta englanniksi) on seuraava:
”Katson, että minkä tahansa maan osallistuminen sotilaallisiin blokkeihin tietyssä määrässä vie sen suvereniteettia, ja osa tästä suvereniteetista annetaan kansainvälisen organisaation tasolle. Täällä kysyttiin viisumeista ja herra presidentti (Niinistö) sanoi, että me emme voi tehdä niistä päätöksiä, koska tämän päätösvallan olemme antaneet Brysselin tasolle.”
”Sama tapahtuu, jos Suomi liittyisi Natoon, osa päätöksistä siirrettäisiin tälle organisaatiolle. Jos, olettakaamme, tulee kysymyksiä jonkinlaisten ohjuskompleksien sijoittamisesta tai muusta, joka voi uhata turvallisuuttamme, niin se tietysti aiheuttaa vastaavan reaktion Venäjän suunnalta. Suomi sanoo silloin meille, kuten viisumien tapauksessa, että me emme voi tehdä mitään. Mutta vastatoimia tulee silloin varmasti. Miksi tällaista tarvitaan?”
Tässä siis Putinin ”uhkaus”.
Mutta kun suomettumisen suunta on valittu, valitaan vuorosanat nähtävästi sen mukaan.