Presidenttipeli Suomessa sai uusia kierroksia, kun Vasemmistoliitto asetti viikonloppuna euroedustaja Merja Kyllösen ehdokkaakseen.
Itse olin ennen puoluevaltuuston kokousta sitä mieltä, että päätöstä olisi voitu rauhassa lykätä yli kuntavaalien. Silloin olisi ehkä saatu mukaan myös muita ehdokaskandidaatteja. Mutta mikä tärkeämpää, olisi ehditty käymään perusteellinen keskustelu puolueen sisällä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Toisaalta on niin, että päätös ei olisi lykkäämällä muuksi muuttunut. Siksi mennään tällä.
Virallisia puolueiden ehdokkaita on nyt kolme, Kyllösen lisäksi keskustan Matti Vanhanen ja vihreiden Pekka Haavisto. Tosiasiallisiin ehdokkaisiin kuuluu myös istuva presidentti Sauli Niinistö. Hän kiertää maakuntia, kättele kansaa ja otatuttaa kaverikuvia maailman johtajien kanssa sellaista tahtia, ettei aikomuksista ole mitään epäilystä.
Presidentinvaaleja käydään kahdesta syystä. Yhtäältä niillä valitaan tasavallan presidentti. Toisaalta – ja mikä tärkeämpää – niiden yhteydessä käydään iso keskustelu Suomen suunnasta. Erilaisten kriisien runtelemassa maailmassa voi ennustaa, että tällä kertaa aiheet keskittyvät ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Viime presidentinvaaleissa yksi keskeisiä teemoja oli niin sanottu arvojohtaminen. Eli presidentin tehtävä on johtaa Suomea kohti kaikkea hyvää ja kaunista jossain pääministerin ja arkkipiispan välissä.
Siksi ei ollut viime kerralla vaikea olla äänestämättä Sauli Niinistöä.
Niinistön arvot ovat eräänlaisia itaran kamreerin arvoja, jossa hyvinvointivaltio hoidetaan porvariston armeliaisuuskeräyksillä (vaikkakin mittava vaalirahoitus otetaan heiltä vastaan ilman omantunnon tuskia), nuorten syrjäytyminen leipomalla heidän kanssaan pullaa ja lasten liikuntaharrastukseksi riittää se, että he vaikka kiipeävät puuhun. Tällaiset arvot ovat varmasti vasemmistolle vieraita.
Mutta maailma on mennyt tämän arvokeskustelun ohi. Eikä Suomen perustuslaissa sanota, että presidentti johtaa arvoja. Perustuslaissa sanotaan, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa – yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.
Maailma on muuttunut sellaiseksi, että juuri tähän myös Sauli Niinistö on joutunut keskittymään. Tässä hommassa hän ei ole onnistunut huonosti. Niinistö on onnistunut tasapainoilemaan idän ja lännen välisen kärjistyneen vastakkainasettelun keskellä. Hän on pitänyt yllä aktiivista keskusteluyhteyttä Venäjän johtoon. Samalla Niinistö on vaalinut Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta ja kyennyt pitämään pahimmat Nato-höyryt kannen alla myös omassa taustapuolueessaan.
Mutta ei päästetä Niinistöäkään ihan ilman kritiikkiä. Hän on flirttaillut maahanmuuttajavastaisten asenteiden suuntaan. Hän on myös ollut hyväksymässä Suomen yhä laajenevaa ja syvenevää sotilaallista harjoittelua Naton sekä sen jäsenmaiden kanssa kahdenvälisesti. Tämä on kyseenalaista Suomen sotilaallisen liittoumattomuuden kannalta.
Siksi presidentinvaaleihin tarvitaan myös vasemmistolainen vaihtoehto ja näkökulma.
Kriisien runteleman maailman ongelmia ei ratkaista lisääntyvällä varustelulla, sotaharjoituksilla, vastakkainasettelulla ja erilaisten hybridi- ja infosotauhkakuvien maalaamisella. Tarvitaan liennytystä, vastakkainasettelun purkamista ja rauhanaloitteita. Tässä kohdin asetammekin Merja Kyllöseen nyt isot odotukset.