MTV3:n sunnuntaina julkaiseman mielipidemittauksen mukaan selvästi yli puolet suomalaisista olisi valmis potkimaan Kreikan ulos eurosta. Euro on osoittautumassa epäonnistuneeksi valuuttakolhoosiksi, joka ei ole tuonut vakautta Eurooppaan. Se on päinvastoin mekanismi, jonka kautta asiansa huonosti hoitaneiden maiden epävakaus ravistelee myös asiansa kunnolla hoitaneita maita – kuten Suomea. Ilman euroa Suomi tuskin olisi kantamassa kohta jo kestämättömiksi käyviä vastuita muiden valuutta-alueiden maiden tukemisessa.
Silti suomalaiset tarjoaisivat Kreikalle kylmää kyytiä. Jos euron epäonnistunutta rakennetta ryhdyttäisiin nyt korjaamaan häätämällä Kreikka ulos eurosta, siirtyisi maa todennäköisesti vain katastrofista toiseen.
Mutta viimeinen sana asiassa on silti itsellään kreikkalaisilla, jotka äänestävät parin viikon kuluttua jälleen parlamenttivaaleissa. Maan pääministeriksi saattaa tuolloin nousta sikäläisen vasemmistopuolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras. Silloin brysseliläisen ja kotoisen EU-eliittimme kasvonilmeet ovat varmasti hauskaa katsottavaa.
Se on yleisesti tiedossa, että kreikkalaiset protestoivat toukokuun vaaleissa maalle määrättyä rajua leikkaus- ja yksityistämispakettia vastaan, joka ei – kuten yleisesti luullaan – ole edellytys, sille että maa selviää veloistaan. Se on syy sille, miksi Kreikka ei voi ikinä selvitä niistä. Jos talous tuhotaan kohtuuttomilla leikkauksilla, ei velkojakaan voi maksaa pois.
Vähemmälle huomiolle on silti jäänyt se, että samaan aikaan Euroopan unionin talouskurisopimus etenee omalla raiteellaan eteenpäin. Se voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että EU:sta käsin tapahtuva budjettikurittaminen ulotetaan myös muihin maihin.
Irlantilaiset olivat ainoita EU-kansalaisia, jotka päästettiin äänestämään asiasta suoraan tällä viikolla järjestetyssä kansanäänestyksessä. Runsas 60 prosenttia irlantilaisista taipui sopimuksen kannalle. Suuria intohimoja sopimus ei herättänyt, sillä vain prosenttia 50 irlantilaisista vaivautui uurnille. Tämän jälkeen asiaan ei palata.
Tämän ovat irlantilaiset oppineet tutustuttuaan jo useissa kansanäänestyksissä siihen, mikä on EU-demokratian todellinen luonne. Jos tulos on väärä eli jotain muuta kuin EU-eliitti ja oman maan herrat haluavat, pannaan kansa äänestämään uudestaan niin monta kertaa, kunnes tulos on oikea. Yleensä kaksi kierrosta on riittänyt.
Suomen kannalta peruskuvio talouskurisopimuksessa on yksinkertainen, mutta samalla erittäin epäreilu. Ensin muut sotkevat omat asiat keskenään, esimerkiksi vaikka vain Kreikka ja pääosin keski-eurooppalaiset rahoituslaitokset. Meidän osamme on maksaa sotkun siivoaminen, luovuttaa omaa budjettivaltaa pois Brysseliin ja lisäksi olla mukana kyykyttämässä kreikkalaista yhteiskuntaa köyhyyteen ja kurjuuteen. Tämä ei ole hyvä diili. Täysi sosiaalinen räjähdys on Kreikassa hyvin lähellä. Silloin eivät pala vain autot, vaan kohta myös ihmiset.
Talouskurisopimus on väline, jolla EU:n liittovaltiovoimat, federalistit haluavat luoda unioniin yhä enemmän liittovaltion so. keskitetyn päätösvallan elementtejä.
EU-yhteyksissä liittovaltioituminen eli federalismi ei tarkoita mitään valmista mallia, jossa keskusvallalla ja jäsenmailla olisi selvä vallanjako. Se tarkoittaa ennen muuta ideologiaa, ajatussuuntaa, päämäärää, jossa kaikkiin eteen tuleviin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi sitä, että EU saa lisää valtaa. Mikä ihme on se viisaus, joka löytyy vain Brysselistä, mutta ei jäsenmaista, kun niiden ongelmia ratkotaan?
Federalismi on eurooppalaisen kansanvallan musta aukko, joka imee sisäänsä yhä uutta päätösvaltaa demokraattisesti valituilta poliitikoilta jäsenmaista. Mutta ei tässä vielä kaikki.
Liittovaltiovoimien seuraava hanke on niin sanottu pankkiunioni, jossa esimerkiksi Euroopan keskuspankki ryhtyisi takaamaan kaikkia euroalueen pankkitalletuksia. Samalla pankkien valvonta siirtyisi jäsenmailta EU:n vastuulle.
Oikeampi nimi tälle järjestelylle olisi pankkitukiunioni.
EU-komission puheenjohtajan José Manuel Barroson suunnitelmissa pankkiunionin yksi osa olisi uusi 500 miljardin euron tukipaketti pankkien pääomittamiseksi. Se vastaisi nykyistä Suomen valtion koko budjettia kymmenen vuoden ajalta. Barroson mukaan tällä olisi nyt kannatusta euroalueen johtajien keskuudessa.
Ilmeisesti Brysselin politbyroon johdossa on mahdollista tulla täysin kuuroksi ja sokeaksi sille, mitä jäsenmaissa ajatellaan. Onko satojen miljardien eurojen lisätuki pankeilla todella sitä, mitä työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden ikeessä kärvistelevät Euroopan kansat nyt eniten janoavat? Luulisi, että jo arkijärki kertoisi jotain aivan muuta.
Barroso esitti avauksensa mielenkiintoisessa yhteydessä, kun EU-komissio kertoi muutama päivän sitten, miten niiden pitää hoitaa omaa budjettiaan.
Mitä komissio sitten sanoo jäsenmaille? Lista on tuttua uusliberalistista huttua: työmarkkinoiden joustoja on lisättävä, julkisen sektorin leikkauksia on jatkettava, työn verotusta on laskettava samalla, kun välillisiä veroja nostetaan. Lisäksi yleistä eläkeikää pitää hilata ylöspäin.
Nimenomaan tätä on luvassa lisää, jos ja kun eurooppalainen talouskurisopimus astuu voimaan. Silloin ero on kuitenkin se, että komission lausumilla on ylikansallisen lain voima. Tätäkö me todella haluamme?
Entä onko sattumaa, että samat lääkkeet, jolla ollaan tappamassa jo monta potilasta, ovat aina olleet myös poliittisen oikeiston ja työnantajien resepteissä?
EU:ta tukevat sosialidemokraatit sanovat usein, että unionista voi ja pitää kehittää jonkinlainen vastavoima ylikansallisille markkinavoimille. Nyt pitäisikin täsmentää, missä tällainen suunnanmuutos on mahdollinen, jos koko EU:n ajama agenda on sama kuin näiden markkinavoimien?