Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokous Helsingissä on historiallinen, vaikka tuloksista ei vielä tiedetäkään..Suomelle se ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen, sillä idän ja lännen johtajat ovat kohdanneet täällä ennenkin.

Vuonna 1975 Gerald Ford ja Leonid Brežnev neuvottelivat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen yhteydessä ydinaserajoituksista. Vuonna 1990 George Bush vanhempi ja Mihail Gorbatšov keskustelivat Persianlahden sodasta ja vuonna 1997 Bill Clinton ja Boris Jeltsin saivat aikaan sopimuksen, jossa Venäjä käytännössä myöntyi siihen, että sotilasliitto Nato voi laajentua entisiin sosialistimaihin.

Riippumatta siitä, mikä on suurvaltojen neuvottelujen sisältö ja tulos, Suomi on vuosikymmenten ajan onnistunut toimimaan sillanrakentajana idän ja lännen välissä.

Ennen tällaisesta oltiin yksiselitteisesti ylpeitä. Nyt meiltäkin löytyy asenteita, joiden mukaan tässä on jotain epäilyttävää, suorastaan vahingollista. Siksi Suomessa on nähty erikoisia rituaalitansseja siitä, ettei Suomi ole ”puolueeton” tai ”neutraali”. Erityisesti nimeltä mainitsematon eduskunnan alainen tutkimuslaitos on ottanut asian omakseen.

Jopa maan hallituksen varapääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo katsoo aiheelliseksi twiitata englanniksi, ettei Suomi ole ”neutraali”. Tämä siitä huolimatta, että mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia hänen oman puolueensa kannattajista sanoo voivansa hyväksyä, että Suomi määritellään puolueettomaksi. Kokoomuslaiset ovat itse asiassa enemmän tätä mieltä kuin muiden puolueiden kannattajat.

On selvä, ettei Suomi ole puolueeton kylmän sodan malliin. Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja on poliittisesti osa ”länttä”. Kulttuurisesti Suomi on ollut länsimaa satoja vuosia ja Euroopassa aina. Luulisi tämä olevan selvää ilman jatkuvia uskontunnustuksia.

Suomi on kuitenkin sotilaallisesti liittoumaton maa. Tässä kohtaa saivarrellaan yleensä siitä, että virallinen määritelmä kuuluu ”sotilasliittoon kuulumaton”. Kun valtio ei kuulu sotilasliittoon, siitä seuraa silti se, että se on sotilaallisesti liittoutumaton.

Tämä on oleellinen osa sitä, miksi Suomi valikoitui kokouspaikaksi, joka kelpaa sekä Yhdysvalloille että Venäjälle. Ilmastoituja kokoustiloja, ruokaa ja poliiseja kadun varteen osaavat tarjota muutkin maat, olkoonkin, että myös tässä suhteessa Suomeen voi luottaa kokonaisvaltaisesti. Nämä taustatekijät vaikuttavat myös siihen, että Yhdysvaltojen ja Venäjän asevoimien komentajat tapasivat Suomessa ennen presidenttejä.

Huippukokouksen järjestäminen Helsingissä on tunnustus Suomen ulkopolitiikalle. Sen keskeinen osa sotilaallinen liittoumattomuus sekä hyvät suhteet itään ja länteen. Ne ovat hyvät siksi, että niitä on tietoisesti vaalittu ja rakennettu. Tässä presidentti Sauli Niinistöllä on ollut iso panos.

Tämä jää tosiasiaksi, vaikka se turhauttaakin niitä, jotka haluisivat Suomen irtautuvan tästä linjasta.

Kokonaan eri raide Trumpin ja Putinin keskustelujen sisältö. Siihen Suomella on vain vähän vaikutusvaltaa.

Se kuitenkin tiedetään, että presidentti Niinistö on aiemmissa kohtaamisissa Trumpin ja Putinin kanssa pitänyt esillä niin ilmastonmuutosta kuin kansainvälisen, sääntöpohjaisen järjestelmän tärkeyttä – toisin sanoen Suomen ulkopolitiikan linjaa. Näin on varmasti nytkin. Tämä oli myös se, mitä ennen kokousta pidetyssä mielenosoituksessa vaadittiin.

Saavutus on silti sekin, että tällainen tapaaminen järjestetään.

Pitkän linjan suurlähettiläs Jukka Valtasaari toi Ylen aamu-televisiossa hyvin esiin, että suomalaisesta näkökulmasta on outoa, että ei puhuttaisi, jos on vastakkainasettelua.

Kansainvälisiä kriisejä ei ratkota ystävien ja kalakavereiden kesken, joiden kanssa tulee muutenkin juttuun. Silloin pitää mennä keskusteluihin myös inhokkien kanssa. Naivismi ei ole aate.