Viikonloppuna kokoontuu Vasemmistoliiton uusi puoluevaltuusto. Uutena jäsenenä pidin siellä ensimmäisen puheeni tähän tapaan.
Vasemmistoliiton uuden puoluevaltuuston ensimmäisen kokouksen alla ilmestyi kaksikin mielenkiintoista gallupia.
Iltalehti kertoi perjantaina, että jopa 23 prosenttia suomalaisista voisi kuvitella joskus äänestävänsä meitä. Samana päivänä ilmestynyt Helsingin Sanomien mittaus puolestaan paljasti, että niitä, jotka todella aikovat äänestää meitä, on jälleen vain hiukan alle kahdeksan prosenttia. Puoluekokouksesta lähtenyt noususuunta ja hyvä pössis on osittain kadonnut jonnekin. Johtopäätös on, että potentiaalia on valtavasti, mutta kysymys se, miten me korjaamme sen kotiin?
Näin valitettavasti käy aina, kun Vasemmistoliitto jää julkisessa keskustelussa syrjään. Kun meillä on paljon julkisuutta, se heijastuu myös kannatukseen plusmerkkisenä.
Puutun tässä asiassa vain yhteen teemaan.
Yksi osa poliittista keskustelua, josta Vasemmistoliitto puuttuu nykyisin lähes kokonaan, on ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Näin on vaikka se on julkisuudessa tapetilla nyt enemmän kuin ehkä koskaan.
Suomen nykyisessä ilmapiirissä vain harva haastaa nykyistä vastakkainasettelun, pelottelun, aseiden kalistelun ja Nato-intoilun ilmapiiriä. Siksi juuri Vasemmistoliittoa tarvitaan mukaan tähän keskusteluun. Vasemmistoliiton pitää olla näyttämässä tietä sille, miten Suomi palaa kansainvälisen politiikan tuomarista lääkäriksi.
Yksi iso mahdollisuus tähän suuntaan ovat vuoden 2018 presidentinvaalit, joissa Vasemmistoliitolla pitää olla oma presidenttiehdokas. Itse uskon, että parhaiten ehdokkaan vaatimukset täyttää puolueen edellinen puheenjohtaja, jo yhden kerran kovan presidentinvaalikampanjan vetänyt Paavo Arhinmäki.
Paavon entisenä avustajana näin vuoden 2012 presidentinvaalikampanjan läheltä ja tiedän, miten hyvää työtä paitsi Paavo, myös koko Vasemmistoliiton joukkue teki. Ei ollut vähäinen tulos, että monissa Suomen suurissa kaupungeissa meidän ehdokkaamme sai ensimmäistä kertaa historiassa enemmän ääniä kuin demarien ehdokas.
Vasemmistoliiton pitää muutenkin ajaa linjaa, jossa Suomi ottaa aktiivisen roolin sotilaallisen jännityksen laskemiseksi Itämeren alueella. Nykyisessä tilanteessa vaarana on yhä kiihtyvä vastakkainasettelu ja varustelukierre. Tämä ei ole sotilaallisesti liittoumattoman Suomen, alueen muiden maiden tai tavallisten ihmisten etu.
Turvallisuuspoliittisen vastakkainasettelun lisääntymisen taustalla on paitsi Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta, myös Naton voimakkaasti lisääntynyt läsnäolo ja harjoitustoiminta alueella.
Tästä ei Suomikaan ole osaton, sillä se on osallistunut harjoitustoimintaa myös tavalla, jossa kansalaisten valitsema eduskunta on lähes kokonaan pidetty sivussa. Tämä tilanne pitää muuttaa.
Meidän pitää myös sanoa selkeä ”ei” Euroopan unionin militarisoimiselle. EU:ta ei pelasteta perustamalla uusia jättimäisiä puolustusrahastoja, joita EU-komission huipulta käytiin meille tällä viikolla kauppaamassa.
Vasemmistoliiton pitää tuomita asevoiman käyttö ja sillä uhkaaminen kaikissa ilmansuunnissa. Sitä vastaan ei kuitenkaan voi toimia kestävästi lisäämällä varustelua.
Tältä pohjalta, yhdessä eteenpäin!