Taannoin minulta kysyttiin, mitä mieltä olen osallisuudesta. Ensin olin vähän ymmälläni: Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Kuka on osallinen ja mihin?  Esimerkkinä osallisuudesta huolestuneen oloinen kysyjä käytti äänestysprosentteja: on kaupunginosia, joiden ihmisiä äänestäminen ei juurikaan kiinnosta. Kaikkihan me tiedämme, että vuokratalolähiössä äänestetään laiskemmin kuin kantakaupunginssa.

Lyhyen keskustelun jälkeen tuntui, että minä ja kysyjä lopulta ymmärsimme toisiamme. Vaikka suhtaudun nihkeästi osallisuus-sanan käyttöön, olen itsekin usein harmitellut tiettyjen ihmisten vähäistä kiinnostusta kansanvaltaa kohtaan.

Aina vaalien lähestyessä me innokkaat osallistajat mietimme, millä saisimme ihmiset kantamaan kortensa suureen yhteiseen kekoomme, jota demokratiaksi kutsutaan. Ajattelemme, että kunhan vain tarpeeksi vakuuttelemme, todistamme ja sivistämme, ihmiset kyllä ymmärtävät oman parhaansa ja kiinnostuvat päätöksenteosta.

Me kansanvallan rakastajat (itse tunnustan kuuluvani tähän kirkasotsaisten joukkoon) erehdymme välillä uskomaan, että ihmisen parempi elämä olisi pelkästään vaaleissa annetuista äänistä kiinni. Jos köyhä äänestää, hänen elämänsä paranee kertaheitolla. Onpa joku joskus sanonut, että jos ei äänestä, ei parane valittaakaan.

Entä jos kerrankin ajattelisimme toisinpäin? Jos myöntäisimme, että tiettyjen ihmisten ei kokemustensa perusteella oikeastaan edes kannata olla kiinnostuneita politiikasta? Että äänestäminen ei oikeastaan ole mikään kansalaisvelvollisuus? Haluttomuus osallistua johtuukin kenties harjoitetusta politiikasta, ei pelkästä ihmisten laiskuudesta ja haluttomuudesta.

Älkää nyt käsittäkö väärin. Itse olen intohimoinen äänestäjä ja suosittelen uurnilla käymistä muillekin. Mutta miksi kenenkään, joka ei tunne saavansa poliitikoilta yhtään mitään, pitäisi vaivautua? Mitä järkeä on äänestämisessä, jos sillä ainoastaan antaa vallan ihmiselle, joka ei pysty katsomaan oman (päättäjillä usein melko keskiluokkaisen) elinpiirinsä ulkopuolelle?

Tulevissa vaaleissa valitaan ihmisiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään kaikkein kouriintuntuvimmin. Tämä tekee potentiaalisten äänestäjien kuuntelemisesta erityisen tärkeää. Jos valtuutettu antaa tominnallaan ymmärtää, että bussilippujen hinnoille, koulujen sisäilmaongelmille ja terveyskeskusten jonoille ei demokraattinen päätöksenteko voi mitään, on hänen turha odottaa ihmisten suhtautuvan poliittiseen osallistumiseen kovinkaan innokkaasti.

Korkeampien äänestysprosenttiren perään huutelevien kuntapäättäjien kannattaisi muistaa, että ihmiset ovat usein oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Turhia ei kannata luvata, mutta sen sijaan, että ehdokkaat äänien toivossa ja valistamisen hengessä kertovat ihmisille, mitä he tarvitsevat, he voisivat ehkä joskus vain kuunnella.

Itse en ole ehdolla kunnallisvaaleissa, joten vetoankin nyt kaikkiin muihin ehdokkaisiin:

Etenkään ensikertalaisena valtuustoon valituksi tuleminen ei välttämättä kerro vielä siitä, että olisit jo tehnyt jotakin oikein. Äänten antama luottamuslause on ehdollinen: sinulle on annettu mahdollisuus muistaa päätöksissäsi kaikki se, mitä kuntalaiset ovat sinulle kertoneet. Vaikka tekisit kaikkesi niidenkin ihmisten eteen, jotka eivät äänestä, he voivat jättää äänestämättä ensi kerrallakin. Tästä on turha katkeroitua, sillä näiden ihmisten usko politiikkaan on voinut kadota lopullisesti. Sinun tehtäväsi on varmistaa, että edes seuraavalla polvella olisi hyviä syitä luottaa demokratiaan.