KYLLÄ, siis kyllä vanhoja suomalaisia elokuvia kannattaa katsoa. Onneksi meillä on TV 1 ja Teema-kanava ja iltapäiväleffat.
ROLAND AF HÄLLSTRÖMIN vuonna 1955 ohjaama POIKA ELI KESÄÄNSÄ (mikä nimi!) on uskomattoman hieno maaseutu-ihmissuhde & tunnelmakuvaus. Jos siis ymmärtää katsoa filmejä myös jonkimmoisina menneen ajan dokumentteina ja tietenkin näyttelijäsuorituksina.
Pääosassa ei ole mies, vaan TEA ISTA – vaaleana kaunottarena lähimain yhtä seksikäs tähti kuin ANNELI SAULI ”maitotyttönä”. Rinnat eivät näy…, ne ovat hienovaraisesti puseron peitossa, ja silti kätketty erotiikka on niin läsnä kuin vain voi olla 1950-luvun kotimaisissa. Katsokaa se pellonpientareen rakastelukohtaus! Tai loppupuolen herkät hetket! Niissä on suomalaisen elokuvan historiaa.
Elokuvan nimi puhuu puolestaan, enemmän ei voi vihjata… ja miesten välillä ylinäytellessä, naisnäyttelijät , Tea Istan ohella ovat upeita. Tällaisia tähtiä ei enää ole nykymenon kiireisissä kopioiduissa hollywood-naurettavuuksissa, ANNELI SAULIN, ELINA SALON tai KATI OUTISEN jälkeen
Elokuvanäytteleminen on olemista omana itsenään kameran edessä, sosiokulttuuria ja tunnetta, ei teatteria. Se on sitä mitä MATTI PELLONPÄÄ ilmentää roskakuskina, Nikanderin pannua valmistellessaan, ikkunaverhoa varovaisesti raottaessaan: VARJOJA PARATIISISSA. Se on sitä, missä ei näytellä eikä puhuta, vaan tunteillaan suupielen tai kulmakarvojen liikkeillä. AKI KAURISMÄKI tavoittaa nämä tunteet ja hetket Kati Outisen ja Matti Pellonpään kasvojen kautta, mutta myös vanhojen suomalaisten elokuvien kuvisssa on joskus jotakin samaa:
esimerkiksi: POIKA ELI KESÄÄNSÄ.
Katsokaa!
Öisinajattelija