Viipuri ennen II maailmansotaa oli tiettävästi kansainvälinen ilon kaupunki. Ainakin sieltä poismuuttaneiden karjalaisevakkojen nostalgisissa muistoissa:
”Tanssia sai siellä aina, arkena ja…”.
Karjalaisten lisäksi väestö koostui ”perussuomalaisista”, venäläisistä, saksalaisista, ruotsalaisista ja tanskalaisista ja monista muista kansallisuuksista. Viipurin sijainti teki siitä jo keskiajalla merkittävän kauppakeskuksen ja eri kulttuureja, uskontoja ja tapoja harjoittava väestö edusti laajalti Venäjän eri kansoja ja Pohjois-Eurooppaa. Se vaati yksittäiseltä asukilta suvaitsevaisuutta ja kielitaitoakin.
Ehkäpä juuri Viipuri oli sotaa edeltävän Suomen monikulttuurisuuden edelläkävijä (?).
…mutta millainen on Lieksa?
Mutta millainen on satoja maahanmuuttajia kotouttava Lieksa? Se on edelleen uutisotsikoissa lähinnä negatiivisessa mielessä. Olisipa ollut hienoa, jos lauantaina 14. toukokuuta järjestetyllä MAHDOLLISUUKSIEN TORILLA olisi ollut muutakin mediaa paikalla kuin alue- ja paikallislehti. Sää suosi ja yleisöä parveili paikalla ainakin viitisensataa ellei ylikin. Se on paljon 12 000 asukkaan kaupungissa.
Asema-aukiolla kokoontui jo viides lieksalainen Mahdollisuuksien tori – ja ehdottomasti se kaikista kansainvälisin laulu-tanssi ja ruokajuhla. Eri kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja oli mukana kolmisenkymmentä. Musiikkipitoista ohjelmaa riitti kolmeksi tunniksi eikä yhtään ”pönötyspuhetta” pidetty. Laulettiin, tanssittiin, hymyiltiin ja syötiin niin karjalanpiirakoita, grillimakkaraa kuin somalialaisia sambuuseja. Päälle kahvia ja pullaa, välillä vähän pakolaisasiaakin.
Toriohjelmaa ja toiveita
Toritapahtuman teema oli tänä vuonna ”Kansainvälisesti karjalainen”. Ohjelman avasi Lieksan Tukipisteen primus motor, kansalaisaktivisti ja kaupunginvaltuuston jäsen Irma Nykänen. Sitten alkoikin varsinainen monikansallinen musiikkitulva:
Argentiinalaisen laulajan, Maria Victoria de la Cruzin ”Elämälle kiitos” sai yleisön hiljaiseksi. Rap-artisti Mustfa Kamel veti rennosti arabialaista rappia ja venäläis-karjalaiskuoro Maatuskat takuuvarman osuutensa kansallispuvuissaan. Siihen päälle sitten somalialaista kansanmusiikia ja kansainvälisen Toivo-lauluryhmän ääninäyte suomeksi. Toivo koostuu kuuden eri kansallisuuden esittäjistä.
Varsinainen yleisön villitsijä oli Märäjalahden vastaanottokeskuksen (VOK) irakilais-kurdilainen tanssiryhmä Chobi. Rytmikkäät ”rivitanssin” oloista tyyliä edustavat miestanssijat saivat suomalaistyttöjäkin mukaan. Sama toistui kun Lieksan seudun eläkeläiset alkoivat tanhuta: nyt puolestaan muutamat irakilaisnuoret lähtivät areenalle.
Kasvomaalausta, maahanmuuttajien tarjoamaa parturipalvelua, letitystä, pomppulinnaa ja taidetta sekä makkaraa että hattaraakin oli tarjolla. Palokunta ja uusi kirjastoauto esittäytyivät – kuten Kepa, Keskuskoulun yrittäjäluokka, nuorisovaltuusto, somaliperheyhdistys, OmaisOiva, Punainen Risti, Suomi-Venäjä-seura ja monet muut. Enpä ole ennen nähnyt Lieksassa niin paljon hymyileviä kasvoja ja niin monen eri kansallisuuden sankkoja joukkoja asema-aukiolla kuin viime lauantaina. Epävirallisten tietojen mukaan kansallisuuksia oli yli kymmenen . Kyllä kotouttamistyö on saanut vähässä ajassa paljon aikaan! Ainakin hymyä, suvaitsevaisuutta, yhteiseloa ja iloista mieltä arkipäivään.
Letkeä Lieksa
Mahdollisuuksien tori pyrkii, Irma Nykäsen sanoin, näyttämään ihmisille, että taustaltaan erilaiset voivat elää keskenään. Jokaisella on omat vahvuutensa. Monet maahanmuuttajien kanssa työskentelevät valittivat vain sitä, että positiiviset asiat eivät saa julkisuutta. Puolileikillään Nykänen julisti, että Lieksasta voisi tehdä ”uuden iloisen Viipurin”.
Mikäpä siinä, vaikka tie Viipuriksi ei ole edelleenkään helppo. Iloisen susirajan kaupungin tunnukseksi saattaisi sopia myös LETKEÄ LIEKSA – sen verran rento musiikkimeininki ja tunnelma tämän vuoden aurinkoisella Mahdollisuuksien torilla vallitsi!
Öisinajattelija