Lieksan teatteri yllättää kypsän ammattitaitoisella näytelmällä!
”Bussi Somerolle – Rauli Baddingin tarina” puhuttelee ja riemastuttaa. Olin todistamassa lauantain (26.11.) Lieksan näytöstä ja väliaplodeja sateli pitkin esitystä.
Suosittelen muillekin teatterimatkaa Lieksaan, sillä Bussi Somerolle ”kulkee” vielä yli joulukuun puolivälin. Ehdottaisin jopa jatkoaikaa tai kiertuetta muuallekin Suomeen, vaan Lieksan talous saattaa asettaa omat rajansa…
Tero Sarkkinen on pitänyt langat käsissään kokeneen ohjaajan tyyliin. Siihen käsikirjoittajakaksikko Tuomas Timonen ja Pärttyli Rinne ovat antaneet pätevät eväät ja hyvän pohjan. Lavastus, loistava äänimaailma ja erityisesti musiikki ja sen johtohahmo Sami Ehrukainen ansaitsevat kympin ja täydet viisi tähteä! Yhteistyö toimii ja iso joukko näyttelijöitä ei juuri rooleissaan kompastele. Taitaapa olla lavalla melkoinen joukko aitoja nuoria ja uusia Badding-faneja (?)
Badding-päärooli on jaettu kolmen näyttelijän kesken: Sanna Markoff – Tuomas Salopuro – Ensio Kortelainen. Kaikkia voi kehua ja Markoffin, siis naisen valinta lapsi-Raulin rooliin on riemastuttava tehokeino. Myös kuolemaansa valmistautuva väsy-Badding Kortelaisen tulkitsemana on riipaiseva.
Tuomas Salopurolla on suurin vastuu. Hän on ennen kaikkea se laulaja-Badding, jonka lanteet keinuvat oikeaoppisesti ja ääni värähtää niin kuin pitää. Vähäeleinen näytteleminen sujuu, juoppokohtauksissakaan ei mennä yli. Luulisi melkein, että Rauli Somerjoki on kokenut uudestisyntymisen, sillä niin hyvin Salopuro myös laulaa. Tuo ujo ja estynyt hahmo estradilla piirtyy tajuntaani aitona kuin Harjutorin / Helsinginkadun Tenkka-ravintolassa, jossa taisin kohdata Baddingin elämäni ainoan kerran lähietäisyydeltä joskus 1980-luvun alussa.
Toki muutamat roolihahmot kuten Baddingin ”löytäjä” M.A. Numminen ja tuottaja Atte Blom ovat vahvasti liioiteltuja, mutta ei se haittaa. Rauli Somerjoen vanhemmat, näyttelijät Tapio Kärkkäinen ja Airi Okkonen ovat rooleissaan loistavia ensimmäiselä puoliajalla – kuten veljeä näyttelevä Arto Piiroinen ja Matias Kangas, lähiystävän roolissa. Episodit lapsuudesta ja nuoruudesta kioskin ja tanssilavan kulmilla on hyvin valittu. Ajankuva ja äänimaailma toimivat. Entäpä se musiikki? Kyllä tuossa seurassa kelpaa kuunnella sellaisia unohtumattomia hittejä kuten Fiilaten ja höyläten, Ikkunaprinsessa, Paratiisi ja Tähdet, tähdet. Niin solisti kuin bändi osaavat asiansa!
Öisinajattelija