Asuminen on välttämätöntä (necesse), mutta kallista (pretiosus).
Habitare necesse est
En ole koskaan omistanut asumaani huoneistoa tai taloa, vaikka olenkin joskus avopuolisona omistusasunnossa asunut. Olen ollut myös asunnoton ja asunut vuosia opiskeluaikana asuntolassa. Tiedän sen tunteen kun saa syyttä suotta häädön eikä tiedä mistä saa katon päänsä päälle, asunnon perheelleen. Muistan hyvin – ja katkerana – kuinka perheemme vuokraama iso hirsitalo myytiin kierosti ja salaa selkämme takana UPM -nimisen firman toimesta Joensuun Penttilän Hovissa. Lupaukset vuosikausia jatkuvasta vuokrasuhteesta eivät paljon painaneet kun pääoma puhui!
Suomi on yksityisomistuksen luvattu maa myös asuntomarkkinoilla. Tai oli…, sillä nykyisin oma asunto saati talo on sellainen sijoitus, jota tavan tallaaja maksaa usein kolmanneksen elinvuosistaan. Asumiskustannukset vievät monelta perheeltä puolet tuloista. Yksineläjä tai -tienaaja yltää yhä harvemmin habitare-omistajaluokkaan, joka sekin useimmiten kituuttelee kuin elää leveästi. Tai elää reippaasti velaksi kuten moni tekeekin. Lainaa ja erityisesti pikavippejähän saa helposti jos on jalka työelämässä. Mutta se takaisinmaksu…
Habitare pretiosus est
Asumisen kalleus ja asujan status riippuu alueesta. Helsingin Marjaniemi tai Lauttasaari ja Turun Kupittaa ovat käsitteitä. Joensuussakin (usein iäkkäämpi) omistava luokka muuttaa nykyisin mieluusti keskustan ja entisen Penttilän saha-alueen tuntumaan, joen rannalle rakennettuihin ja rakennattaviin hulppeisiin omistusasuntoihin.
Tämä tarkoittaa uutisten mukaan sitä, että esimerkiksi Joensuun Rantakylän lähiössä, 3-5 km etäisyydellä keskustasta, omistusasuntojen hinnat laskevat ensi vuonna lähes 10 %. Jossakin ne kai sitten nousevat lähimain saman verran, joten rahalle saa hyvän koron jos on sijoittaja tai ajattelee lastensa tulevaisuutta.
Vuokra-asumisen tulevaisuus
Suomessa on pitkään veikattu vuokra-asumisen suosion kasvua – uusien sukupolvien aikuistuessa, pariutuessa ja tullessa asuntomarkkinoille. Nyt ehkä näin on käymässäkin, olemme ”eurooppalaistumassa” ainakin isommissa kaupungeissa. Kun muutetaan työn perässä, eletään projekteissa, erotaan ja karataan, omistusasunto ei tunnu aina houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Rahareikiä löytyy muualtakin ja elämä on lyhyt asuntovelkaisena kituuteltavaksi.
Keskustapuolueen pohjoiskarjalainen kansanedustaja Hannu Hoskonen kirjoittaa (Karjalainen 10.5.2017 – ”Asumisen sietämätön kalleus”) vuokramarkkinoiden uudesta ilmiöstä: uusista rakennettavista taloista asuntosijoittaja varaa jopa kymmeniä asuntoja vuokrabisnestä kasvattaakseen. Vuokrat hinataan maksimiin ja valtio (eli veronmaksaja veroina) maksaa sitten asumistukena sijoittajalle melkoisen potin. ”Valtiosta on tullut asumistuen kautta vuokramarkkinoiden takuumies, joka takaa varman tuoton asunnonomistajille”. VVO esimerkiksi saa asumistukena vuosittain valtiolta lähimain sata miljoonaa.
Hoskosen esimerkkisijoittaja on ruotsalainen miljardööri Erik Selin, joka omistaa Suomessa yhtiöittensä kautta noin 5000 asuntoa. Hänen kuittaamansa tuotto asumistuen muodossa on yli kymmenen miljoonaa vuodessa. Minnehän verot maksetaan? Joka tapauksessa asumistuen alkuperäinen tarkoitus ei liene yksityisen pääoman kasvattaminen.
Hannu Hoskonen varoittaa mielipidekirjoituksessaan asuntomarkkinoiden vääristymisen ohella myös sote-uudistuksen valinnanvapaudesta. Siinä ulkomaiset sijoittajat ja varsinaiset markkinamiehet ovat jo haistaneet ison rahanteon mahdollisuuden…
Öisinajattelija