Evakko-elokuvien aatelia

Ykköstelevisio esittää iltapäivisin vanhoja kotimaisia filmejä, joita meillä eläkeläisillä on silloin tällöin aikaa seurata. Suosittelen, monet kotimaiset elokuvat ovat mainettaan parempia, kuten jo Peter von Bagh aikoinaan totesi esim rillumarei-filmien suhteen.

 

Evakko-elokuvien aatelia edustavat mielestäni 1950-luvun filmit Opri, Pikku Ilona ja hänen karitsansa ja Evakko. Viimeksi mainittu esitettiin tänään 5.10.

 

Evakot ja tutkimus

 

Evakkoja on tutkittu, mutta tuon lähes puolimiljoonaisen joukon kohtalot ja tunteet ovat paljolti unohduksissa. Kaunokirjallisuudessa asiaan on paneutunut viimeksi kirjailija Heikki Turunen. Silti aito tutkimus odottaa yhä tekijäänsä ja evakkojen rankat, halveksintaan ja syrjintään perustuvat kokemukset ovat paljolti piilossa. Ne ovat vaiettua, jopa hävettyä historiaa.

 

Olin 1980-luvun töissä Suomen elokuva-arkistossa ja minulla oli aitiopaikka tutustua Kansallisfilmografia-projektin piirissä kotimaiseen elokuvaan, Kari Uusitalon, Sakari Toiviaisen, Lauri Tykkyläisen, Jorma Junttilan, Pekka Riihimäen ja monen muun asiantuntijan opastuksella. Tuo työrupeama jätti jälkensä – mutta vasta jälkikäteen olen oppinut arvostamaan esim juuri uudelleen katsomaani Evakko-elokuvaa, kotimaista elokuvaa yleensä.

 

Valitettavasti vanhalle kotimaiselle elokuvalle naureskellaan ja annetaan nuorten arvostelijoiden pisteytyksissä yleensä se yksi tai kaksi tähteä. Siinä heijastuu historiatietämättömyys ja myös elokuvan arvottaminen nykynäkökulmasta. On helppo nauraa ja osoitella kömpelyyksiä näin vuosikymmenten perspektiivissä, tuntemmatta elokuvan kieltä ja historiaa…

 

Pikku Ilona

 

Pikku Ilona on ensimmäinen elokuva, jonka olen nähnyt. Vuosi oli kenties 1958, jolloin kotikylässäni televisio oli tuntematon. Istuin äitini sylissä ja itkin kuten äitinikin – omaa elämäänsä. Kun nyt myöhemmin olen katsonut Ilonan, se yhä kestää, tunnelma säilyy. Siksi pistän sen evakkoelokuvien aateliin, Oprin ja Evakon kanssa.

 

Evakko

 

Evakko on lähimain puolidokumentaarinen. Siinä järkyttää juuri dokumentaarisuus ja se, että mukana on vain vähän rakkaustarinaa, enemmän kylmää evakko-todellisuutta, ilman suuria tähtiä ja näyttelijöitä.

 

Ei voi olla herkistymättä, kun Evakossa kylänvanhin joutuu talvisodan tuoksinassa polttamaan oman kotinsa. Ei voi olla välinpitämätön kun evakkopakolaisten kohtelu muualla Suomessa on kammottavaa, halveksittavaa ja ala-arvoista. Silti se stereotyyppinen iloinen karjalaisuus kestää tämänkin “ryssittely”vastaanoton. Pitää toki miettiä eteenpäin ja jatkosotaan, jota seurasi uusi vielä pahempi evakko-retki, koskettaen noin 450 000 suomalaista.

 

Evakot, smp ja perussuomalaiset

 

Nykytutkimuksen valossa on selvää, että evakot kokivat kovia joka puolella Suomea. Ei ole siksi ihme, vaikka tuntematon tosiasia (?), että evakkoina Länsi-Suomeen siirretyt karjalaiset palailivat pikku hiljaa itärajalle jo 1940-luvun lopulla, 1950-luvulla. Muuan Veikko Vennamo oli heidän asiansa keskeisin toimija, myös Johannes Virolainen.
Pohjois-Karjalaan palanneet ja muuttaneet pientilalliset nostivat ennenkokemattoman protestiliikkeen 1970-luvun ensi vuosina, johon esim kommunistit tai puoue nimeltä SKDL eivät olleet pystyneet.

 

Puoluepoliittinen “kosto” valtiovallalle seurasi Veikko Vennamon ja Kiihtelysvaaran Suuren pienen pojan Eino Poutiaisen johdolla: yhtäkkiä Suomen maaseudun puolue nousi merkittäväksi poliittiseksi voimaksi, hallitukseenkin.

 

Aika nopeasti populismia lietsova vennamolaisuus myös hajosi ja katosi poliittiselta kartalta. Sen agenda osoittautui kapeaksi ja samalla sille naurettiin niin oikealla kuin vasemmalla – ehkä ymmärtämättä mistä aidosta protestista oikeastaan oli kysymys. Myös media nauroi ja pilkkasi tunturi-mopolla ajelevaa Poutiaista minkä ehti…Smp ei sopinut kaupunkilaistuvan Suomen nykyaikaan…

 

Sitten seurasi hämmästyttävä paradoksi! Kun vennamolaisuus ja Smp kumpusivat osin evakkolaisuudesta ja eriarvoisesta köyhän kansan kohtelusta, siitä liikkeestä sikisi puolirasistinen, Soinin ja Halla-ahon johtama perussuomalaiset. Ehkä tässä on jonkimmoinen johdonmukaisuus, mutta silti tuntuu kummalliseltra, että karjalaisten pakolaisuudesta (=Suomen sisällä) ja aidosta vennamolaisuudesta päästään yhtäkkiä vastustamaan maailmanlaajuista pakolaisuutta ja ihmisten kärsimyksen synnyttämää maahanmuuttoa.

Kertokaa, ystävät hyvät, Öisinajattelijaa viisaammat!?
Öisinajattelija