Terveh, tämä blogini on taas välistä kirja-arvio, ao arvostelu on julkaistu tänään 16-10-2018 / Karjalainen /lukuunottamatta vika kappaletta, Öisinjattelija
——————————————————-
OTSIKKO:
Itseoppinut tyylitaituri
ALAOTSIKKO:
Kirjat: Erno Paasilinna ajatteli toisin mutta ei pitänyt toisinajattelijan määritteestä.
Matti Salminen. Erno Paasilinnan kirjallinen elämä. Into 2018. 256 s.
Erno Paasilinnaa (1935–2000) voi pitää eräänä suomalaisen kirjallisuuden laaja-alaisimpana tyylitaiturina. Hän kirjoitti valtavasti ja koko ajan: lyhyttä sanomalehtitekstiä, lähimain mielipidekirjoituksia, kirja-arvosteluja, satiiria, aforismeja, populaaria historiaa, erä- ja matkakirjoja, elämäkertoja ja kaunokirjallisuutta.
Finlandia 1985
Hämmästyttävä oli myös Paasilinnan nopea nousu peräti ensimmäisen Finlandia-palkinnon voittajaksi 1985. Sen hän sai kuin 50-vuotislahjaksi, enemmän siihenastisesta tuotannostaan kuin mistään yksittäisestä teoksesta. Harva myöhempi palkinnonsaaja on pystynyt samaan, varsinkaan itseoppineena, “kansakoulupohjalta”.
Paasilinna kirjoitti esimerkiksi sellaisen uskomattoman Petsamon historiateoksen, elävän, pätevän ja populaarin, johon ei kovin moni tutkijadosentti pystyisi, oman sukukokemuksensa ja Lapin innoittamana sekä kaksi upeaa henkilöelämäkertaa, Timo K. Mukasta (1974) ja Arndt Pekurisesta (1998). Paasilinna aloitti lehtimiehenä ja toimittajana, muun muassa Nuoren Voiman Liitossa ja Kaltio-lehdessä, mutta heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi 35-vuotiaana.
Mielikirjojani tai kirjoituksia sisältävät esimerkiksi teokset Alamaisen kyyneleet, Kadonnut armeija, Yksinäisyys ja uhma, Kansan palvelijoita, Kauppamiehet isänmaan asialla, Tähänastisen elämäni kirjaimet ja Riita maailman kanssa. Näistä teoksista heijastuu hyvin se, että Erno Paasilinna halusi olla kaiketi enemmän kansan syvien rivien tuntojen tulkitsija ja ehkä muiden puolestakin ”ajattelija” kuin toisinajattelija.
Hän kirjoitti silloinkin kun kansalaisilla oli herranpelko geeneissä ja kaikilla ei sanomisen rohkeutta kuitenkaan.
Petsamosta lähtöisin oleva Paasilinnan suku ansaitsisi aivan oman “sankaritarinansa”. Sen verran harvinaisesta, sitkeästä ja lahjakkaasta veljessarjastakin on kysymys.
Silti tietokirjailija Matti Salminen on tehnyt Erno Paasilinnan elämäntiestä aivan uraauurtavaa työtä, samalla ahkeruudella kuin kirjoittamassaan Pentti Haanpään tarinassa (2013). Haanpää oli myös Erno Paasilinnan ykköskirjailija!
Salmisen teos kuvaa korostetusti Paasilinnan kirjallista elämää, ei niinkään usein repaleisia ja riitaisia ihmissuhteita. Parit skandaalit sentään esitellään ja keskeisiksi nousevat kypsässä iässä myös muutamat ystävät, eritoten Hannu Mäkelä ja Antti Tuuri. Heidän kanssaan Paasilinna vietti paljon aikaa yhdessä, pyöräillen Itä-Suomessakin ja matkaillen Lapissa. Miesten puhelinkeskustelut saattoivat kestää tuntikausia.
Työ ja ystävät
Kirjallinen elämä tarkoittaa tässä yhteydessä myös Paasilinnan varhaisia palkkatöitä vaikkapa Kariston kotimaisen osaston johtajana ja monen lehden avustavana toimittajana, jopa Kaltion ja Pohjoisen päätoimittajuutta.
Paasilinna teki välillä outoja hyppyjä asuin- ja työpaikasta toiseen ennen kuin vakiintui elantonsa tienaavaksi vapaaksi kirjailijaksi. Riitelyä riitti, mutta lähiystävät säilyivät, ensimmäinen avioliittokin kesti lähes 30 vuotta. Se jos mikä on kirjailijapiireissä harvinaista.
Kirjailijaystävä Hannu Mäkelä puhui Oulun radiossa Erno Paasilinnan kuoleman jälkeen. Matti Salminen lainaa elämäkertansa lopussa häntä. Puheessaan Mäkelä painotti Paasilinnan ilmaisun laajuutta, yhteiskunnallisia kannanottoja pienen ihmisen puolesta sekä kirjailijan suorasukaista rehellisyyttä: “Tässä oli ihminen, joka ei koskaan tinkinyt, eikä perääntynyt. Ei alistunut painostuksen alla”, vaikka: “Suurimmat humoristit on yhteiskunta aina halunnut vaientaa…”
Tätä arvostelua varten kysyin vielä Hannu Mäkelän mielipidettä ystävästään ja tämän tuotannosta. Mäkelä vastasi: “Erityisesti kaipaan paitsi ystävää myös lahjomatonta yhteiskuntakriitikkoa. Harva täällä enää puolustaa niitä, joiden käsin maa kuitenkin on rakennettu. Mukka-elämäkerta on ylittämätön. Petsamo-eepos samoin. Satiirikkona Erno olisi edelleen tarpeen”.
Öisinajattelija