Televisiossa pyörivää jatkosarjaa SORJONEN on kaikkialla mediassa kehuttu. Se edustaa kuulemma uudenlaista psykologista rikosdraamaa.
Öisinajattelijan mielestä sarja on lähinnä epäuskottavaa ja yliampuvaa rikos”viihdettä”, joka leikittelee rikostutkija Sorjosen (=Ville Virtanen) yliluonnollisilla psykologin kyvyillä ratkoa rajaseudun rikosvyyhtiä . Sarja myös osin matkii, tunnusmusiikkia ja alkukuvia myöten ruotsalaista SILTA-formaattia, joka oli meilläkin suosittu.
Missä siis vika? Juonen epäuskottavissa käänteissä, huonossa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Pääosan esittäjät munaavat ylinäytellyillä rooleilla sinänsä osaavan näyttelijätaitonsa, mikä Sorjosen kohdalla kuuluisi teatteriin, ei elokuvaan. Juuri teatraalinen , tuskainen naamanvääntely tuottaa katsojassa enemmän myötähäpeää kuin samastumista tai myötätuntoa hahmojen liioiteltuihin kärsimyksiin.
Entäpä teema? Käsikirjoituksen perusidea on yksiselitteisesti se, että kaikki paha tulee rajan takaa eli idästä, mutta:
onneksi meillä on kaikkiviisas yli-ihminen SORJONEN, joka hallitseee ns.
psykologisen rikostutkinnan.
Täysin epäuskottavaa tematiikkaa tukee keinotekoisilla käänteillä valjastettu
juoni, jossa ovat mukana juuri ne uhkakuvat joita myös itänaapurille pyllistelevä tuleva NATO-Suomi tarvitsee. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että formaatti on taatusti mietitty, suunniteltu lännen roskateeveemarkkinoille, jonne sitä viedään innolla Suomi-kuvaa kirkastamaan!
Voi pyhä yksinkertaisuus, keksityn kärsimysnäytelmän ja ennakkoluulojen mestarillinen äärettömyys. Sorjonen on surkean televisiotuotannon osaamattomuuden huippu!
Susirajan virallinen Öisinajattelija