Suomessa on eletty viimeisten sadan vuoden aikana, huhtikuun alussa, aprillipäivän jälkeen usein merkittäviä aikoja. Aivan äsken, 4.4.2023 pitkään puolueettomana sinnitellyt Suomi siirtyi “juhlallisin menoin” sotilaallisen liittoutuman, USA: johtaman Naton jäsenmaaksi. Huhtikuun alussa, 105 vuotta sitten 1918 taisteltiin verisesti “veli veljeä vastaan” Tampereella – ja 75 vuotta sitten, 6.4. 1948 solmittiin Suomen ja silloisen Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus. Tuota YYA-merkkipäivää ei ole 2000-luvulla juuri muisteltu, koska sopimus raukesi tosiasiallisesti Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.
Historiassa kansainvälisillä sopimuksilla ja erityisesti sotilasliitoilla on taipumus purkautua ja viholliskuvat muuttua muutaman vuosikymmenen tai sukupolven välein – samalla tavalla kuin kaikki sodatkin aikanaan rauhaan päättyvät. Tämä on hyvä muistaa Suomen Nato-juhlinnan ja nykyisen kovin militaristisen ulkopolitiikkamme keskelläkin.
Tietty “historiattomuus”, menneisyyden kieltäminen ja uustulkinnat ovat jokaisen sukupolven helmasynti, joskus tutkijoidenkin. Historiattomuus on vallannut alaa nyttemmin Suomessakin. Unohtaminen on toki inhimillistä, mutta kokeneille poliitikoille ja tutkijoille anteeksiantamatonta. Siksi tämäkin teksti on tarkoitettu muistin virkistämiseksi: juuri YYA -sopimus piti Suomen kriittisen sodanjälkeisen ajan puolueettomana, sotilaallisesti liittoutumattomana, kriisien ulkopuolella, riippumattomana ja vieläpä, kahden aikaisemman supervallan, USA:n ja NL:n “maailmanjärjestyksen” välissä eräänlaisena “diplomatian kotimaana” ja rauhaa rakentavana kansainvälisesti arvostettuna esimerkkivaltiona.
Arvostus Suomea ja ns. Paasikiven-Kekkosen linjaa kohtaan huipentui Helsingissä, merkittävimmässä maassamme koskaan pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa, maailman keskeisten johtajien ETYK-kokouksessa vuonna 1975.
YYA pähkinänkuoressa
YYA-sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta ( ven. Договор о дружбе, сотрудничестве и взаимной помощи )
solmittiin Moskovassa 6.4.1948. Suomen puolelta sen allekirjoittivat presidentti Juho Kusti Paasikivi ja pääministeri Mauno Pekkala, Neuvostoliiton puolelta varapääministeri / ulkoministeri Vjatsheslav Molotov (jonka allekirjoitus koristi kymmenen vuotta aikaisemmin solmittua pahamaineista, stalinistisen Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan välistä ”Ribbentrop-sopimustakin vuonna 1939).
Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen 28. huhtikuuta 1948 huomattavalla enemmistöllä, äänin 156−11. Kansa ja sen edustajat juhlivat hillitysti ja muistivat seuraavat 40 vuotta juhlapäivää.
YYA-sopimuksessa on johdanto-osa ja kahdeksan artiklaa. Johdannossa todettiin sopimuspuolten pyrkivän hyviin naapurisuhteisiin ja ottavan huomioon Suomen pyrkimyksen pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella. Lisäksi painotetaan pyrkimystä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen.
Tärkeimmät, mm. turvallisuuskysymykset ovat kahdessa ensimmäisessä artiklassa:
Ensimmäisen mukaan Suomi sitoutuu puolustamaan omaa aluettaan, jos Saksa tai sen kanssa liitossa oleva maa hyökkää Suomeen tai Suomen kautta Neuvostoliittoon. Tarvittaessa Neuvostoliitto auttaa Suomen puolustamisessa ja tästä avusta sopimuspuolet sopivat keskenään. Toinen artikla toteaa, että sopimuspuolet aloittavat neuvottelun, jos ensimmäisessä artiklassa kuvatun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on olemassa ja todettu.
Kolmannen artiklan mukaan osapuolet vakuuttavat osallistuvansa toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ylläpitämiseksi ja neljännen artiklan mukaan osapuolet kieltäytyvät osallistumasta liittymiin, jotka suuntautuvat toista sopimuspuolta vastaan. Viidennessä artiklassa luvataan kehittää sopimuspuolten talous- ja kulttuurisuhteita. Kuudennessa artiklassa osapuolet vahvistavat kunnioittavansa valtioiden suvereenisuutta ja riippumattomuutta.
YYA-sopimus oli muuten puolustusyhteistyön ehdot etukäteen määrittelevä hyökkäämättömyyssopimus. Samankaltaisia sopimuksia Neuvostoliitto solmi myös itäisten keski- ja eteläeurooppalaisten liittolaistensa kanssa. Ns. sosialistimaiden sotilaallinen yhteistyö sai kiinteän valtiollisen muotonsa myöhemmin, nimittäin vasta vuonna 1949 tapahtuneen Naton perustamisen jälkeen. Vuonna 1955 Varsovassa solmittiin nimittäin “Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta” eli Varsovan liitosta. Siihen Suomi ei liittynyt, vaan pysytteli sotilaallisesti(kin) puolueettomana. Varsovan liitto hajosi Neuvostoliiton poistuttua maailmankartalta 1991. Nato porskuttaa ja laajenee yhä…, sillä Suomi on sen 31. jäsen 4.4.2023 alkaen.
Öisinajattelija, FL, historioitsija ja kirjailija