Tämä on kevyt blogi ja vain ÖISINAJATTELIJAN mielipide.
Mihin Sofi Oksasen kyyhkyset katosivat, kirjassa ja elokuvassa PUHDISTUS?
Sanottava on, että erityisemmin EN pidä sen paremmin Sofi Oksasen uuskirjasta Kun kyyhkyset
katosivat enkä elokuvasta Puhdistus. Kirjasta nimeltä Puhdistus pidin.
Kuulun niihin kriitikoihin, jotka silti (mm. Idäntutkimus-lehdessä taisi olla arvioni) nostivat Puhdistus-romaanin korkeisiin sfääreihin. En kadu, kirja on hyvä, tyyli jäljittelemätöntä. Pidän Sofi Oksasen historiatietoisuudesta, mm. siitä että hän todella paneutuu aineistoihin, arkistojenkin kautta. Se on nuorelle kirjailijalle täyttä plussaa.
Puhdistus-elokuvasta keskustelimme hyvien ystävieni (Inka, Vesa) kanssa pitkäänkin. Asia jäi vaivaamaan, koska en millään päässyt tarinan sisään vaikka ilman muuta – elokuva juuri, elokuvallisesti taidokas, nuoren ohjaajan ilmiömäinen läpimurto. Puhdistus on elokuvallinen ja raaka miete virolaisten kärsimyksistä neuvostovallan alla. Outoa oli se, ettei se mua, vanhaa elokuva-arkistolaista, kosketa, ei henkilötasolla. Ei tule iholle, jätä jälkeä. Puhdistus ei ole mulle puhutteleva elokuva, vaan videotaiteellinen julistus ”pahasta” . Paha on pahaa, oikeastaan hyviä ei olekaan. Elokuvassa, kirjassa kyllä. Kehen samastua? Ehkä siinä elokuvan hyvä puoli, että ei kehenkään?
PUHDISTUS on elokuvana videoklippien aikakauden tuote, mestarillinen ja osaava. Väkivalta ja musta-valko-asetelmat juhlivat. Katsojaan vaikutetaan kuin Sergei Eisensteinin POTEMKINISSA.
Turhaan ei ole sanottu, että muuan Riian juutalainen insinööri joka kokosi elokuvaa pala palalta kuten arkkitehtuuria, siis Sergei Eisenstein, oli videoelokuvien ”isä”, suunnannäyttäjä.
Atteellisesti PUHDISTUS on kammottavan selkeäsi musta-valko-ideologiaa, Viron historiaa jopa vääristelevä. (Sanon tämän historioitsijana). AJATTELEN VIRON MIEHITYSTÄ, mihin kuuluu muutakin kuin puna-armeija. Saksan natsit- ja taas uudelleen puna-armeija. Miten tämä näkyy elokuvassa, jolla on tarkoitus luoda katsaus myös VIRON MENNEISYYTEEN, IHMISKOHTALOIHIN, PETTURUUTEEN, LUOTTAMUKSEEN. Sofi Oksasen kahdessa viimeisessä romaanissa juuri petturuus, luottamus, rakkaus ja ilmianto ovat keskeisiä käsitteitä.
Jossakin ELOKUVAN alkupuolella aloin tajuta miksi en tykkää elokuvatarinasta: tämän elokuvan henkilöt ovat hyvin näytteleviä kliseitä, tämän elokuvan asetelmat ovat kammottavan mustavalkoisia. Tässä elokuvassa Viron kulmikas ja petollinen ( kaikin puolin) historia ei näy. Vain kommunismin pahuus. En saa tähän sitä otetta, sitä kuvallista kertomusta, miten näen Puolan ja Viron jaetun menneisyyden heijastuvan ihmisiin. Mutta tämän voi antaa anteeksi nuorelle lahjakkaalle ohjaajalle, tottakai.
Miehenä, jopa vieroksun Puhdistuksen mafia-juttuja, jotka kaukana MUN todellisuudesta. OLEN AIKA HYVIN SELVILLÄ BALTTIAN PRIOSTITUUTIOSTA. Olen lukenut siitä paljon, myös tutkimuksia, tunnen vielä paremmin sen, mitä Pietarissa, petroskoissa ja Sortavalassa on tapahtunut, tapahtuu. Ei prostituutio mene näin yksioikoisesti? Ei tietenkään, julma ihmiskauppa on poikkeus – eikä ketään autonkonttiin heitetä, vakka ihmiskauppa äärimmillään todellisuutta olisikin, ja oli siis 1990-luvulla. Miehistä sovinismia puolustamatta, naisprostituoituja väheksymättäö. Kyllä LILJA FOR EVER – ja sen todellisuus – on aivan toista maata ? Brutaalisuus pimentää puhdistuksen.
Ja prostituutiosta yleensä. Kannattaa lukea Anna Kontulan Punainen Exodus- väitöskirja? Emme me miehet pääsääntöisesti pahoja ole, emme sentään, kaikki miehet? Näinkö mies-naissuhteita, Viron historiaa (vrt suhde fasismiin/ kommunismiin) halutaan uustuottaa? Ei ei, kyllä vaikka mitä tapahtui: saksalaismiehitys, puna-armeija , kosto ja nationalismi, kommunismin kammottavan miessovinismin ohella. Kyllä elokuvasovitus tarvitsisi jotakin muuta näkökulmaa, muutakin tulkintaa kuin vain kaikenmaailman valloittanut ja tarkoituksella KYYHKYSISSÄ sokeeraava – SOFI OKSANEN. Hän ei tietenkään kanna vastuuta elokuvasta, vain ja ainoástaan keskeneräisenä hyppysistä päästämästään romaanista KUN KYYHKYSET KATOSIVAT.
PS. Rinnakkaislukemistona suosittelen:
Rosa Liksom: HYTTI NRO 6.
Ja sen lisäksi aivan hulppenahumoristista neukkuanalyysiä toisinajattelijan silmin – Sergei Dovlatovin vasta suomeksi ilmestynyttä MATKALAUKKUA!
Tämä on tässä,
väittää vastaan saa…
Öisinajattelija