Ei ole mikään salaisuus, että aivan liian laajalti hoitoalalla voidaan todella huonosti. Pahoinvointi koskee niin hoidettavia kuin heitä hoitavia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiakin.

Tiedetään varsin kouriintuntuvasti, että resurssit ovat moninpaikoin todella heikot. Sijaisia ei saada tai ei oteta ja valmiiksi jo kitkutellaan minimi hoitajamitoituksella. Jatkossa on entistä tärkeämpää saada hoitajamitoitus lakiin velvoittavaksi ja näen myös ehdottoman tärkeäksi tehdä jatkossa asiakkaiden hoitoisuus paremmin näkyväksi. On nimittäin aivan eri asia hoitaa 13 täysin kahden autettavaa vuodepotilasta kahden hoitajan voimin kuin 13 edes osittain vielä liikkumaan ja hoitoonsa osallistumiseen pystyvää hoidettavaa. Hoitoisuuden tulee olla jatkossa määrittävä tekijä, kun mietitään mikä on oikea hoitajamitoitus kullekin yksikölle. Tähän toki tarvitaan poliittista tahtoa ja ihan lakimuutoksiakin, joten tässä ja nyt asia ei valitettavasti voi toteutua.

On kuitenkin paljonkin asioita, joita kunnat ja yksityiset työnantajat voivat jo nyt, omasta aloitteestaan tehdä hoitajien ja hoidettavien oloa helpottamaan.

Isona huolena kentältä kuuluu, etteivät lähiesimiehet ole alaistensa tukena tai aina töidensä tasalla. Liian paljon kuuluu viestiä, ympäri suomen, kuinka esimiehet ja työnantajat eivät tunne tai ota vakavasti aina edes työehtosopimuksia tai työsuojelulakia.

Vai miten muuten on selitettävissä se, että hoitajia pyydetään jäämään tuplavuoroja tekemään mutta kehotetaan ottamaan ylityöt samalla listalla tunti tunnista pois? Tällöin työntekijä ei ikinä saa itselleen ylityökorvauksia tai ylimääräistä kvtes:n sopimusten mukaisesti kertautunutta vapaa-aikaa. Liian usein väitetään kirkkain silmin, ettei tällä ja tällä työnantajalla ole hyväksyttävää kertyä ylitöitä tai ettei niistä makseta. Tämä kaikki on vastoin työehtosopimuksia.

Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita myös se, että hoitajilta kielletään kokonaan taukotilat, vaikka ne on selkeästi määritelty työsuojelulaissa. Laki itseasiassa on niin tarkka, että se määrittää jopa sen, että taukotilan tuoleissa on oltava selkänojat. Silti trendinä tuntuu olevan, että hoitaja ei taukoaan tarvitse vaan taukokin pitää viettää asiakkaiden parissa. Syödä eväät asiakkaiden keskellä, samoin hoitaa lakisääteinen kirjaaminen siellä asiakkaiden keskellä. Viis siitä, että hoitajat tätä nykyä jo joutuvat heittämään lämmitetyn ruokansa pois kun sen kimppuun on, hoitajan joutuessa keskeyttämään ruokailunsa, jo ennättänyt esimerkiksi muistisairas hoidettava sormineen syömään.

En vastusta, tietenkään, mukavaa yhdessä oloa hoidettavien kanssa tai vaikkapa kahveja yhdessä. Mutta eiväthän esimerkiksi siivoojat kulje leipä kädessä siivoamassa kiinteistöjä tai lääkäri puputa pizzaa kuunnellessaan potilaansa keuhkoja. Miksi hoitajalla siis ei olisi oikeus taukoonsa, joka jo nykyiselläänkin katkeaa vähintään kerran muutenkin potilaskutsuun?

Hoitajilla myös teetetään töitä, joita ei ole määritelty heidän sopimuksissaan, joista ei makseta lisää palkkaa ja joihin heitä ei ole edes perehdytetty. Yhtenä räikeänä ja varmasti lähes päivittäin tapahtuvana esimerkkinä on rekrytoiminen. Hoitoalalle on lipunut vuosien kuluessa kumma tapa, että esimerkiksi lähi- ja perushoitajat soittelevat puuttuviin vuoroihin sijaista. Ja sijaisuuteen yleensä otetaan ensimmäinen, joka vastaa kyllä. Tähän saattaa hyvinkin mennä jopa tunti- pari työntekijän aikaa ja samalla omat tehtävät odottavat tekijäänsä tai ne kasaantuvat vuorossa olevien muiden hoitajien tehtäväksi. Näillä työntekijöillä harvoin on koulutusta arvioida esimerkiksi sijaisten pätevyyttä ja tarvittavia lupia. He evät myöskään pääse mistään tarkistamaan, onko kyseessä oleva sijainen edes pätevä hoitaja. Missä tällöin ovat viranhaltijat, joiden työ oikeasti olisi hoitaa rekrytointi ja valvoa sen onnistumista? He ovat vapaalla, tavoittamattomissa. Heille ei monessa kunnassa saa soittaa virka-ajan ulkopuolella, ellei ole hengenvaarasta kyse.

Johtamisen johtaminen tuntuu myös olevan heikkoa monin paikoin. Lähiesimiesten puolustukseksi pitää sanoa, ettei heidän hommansa usein ole kovinkaan kiitollinen. He ovat puun ja kuoren välissä korkeamman johdon ja työntekijöiden välillä. Toisinaan herää tunne, että lähiesimiehen liikkumavara on erittäin pieni ja hommana on enemmänkin toimia äänitorvena isompien jehujen päätöksille ja visioille. Henkilökunnan hätää ei ehkä osata kohdata ollenkaan, ”kun meille nyt on nää määräykset näin annettu”.

Monesti lähiesimiehen pestiin noustaan myös sieltä rivityöntekijän roolista. Liian usein ilman kouluttautumista, esimerkiksi jonkin määräaikaisuuden tai sijaistamistilanteen kautta. Työn ohella onneksi moni alkaa kuitenkin kouluttautua myös johtamisen opintoihin, mutta liian moni lähiesimies hoitoalalla nousee hommaan pelkän AMK-tutkinnon turvin. Tällöin olisi erittäin tärkeää, että seuraava porras johtajia osaisi johtaa ja tukea näitä lähiesimiehiä työssään. Ei lähiesimiehen työ saisi olla mikään ”oho eikun ja hupsista”- tyyppinen kantapään kautta oppimisen kenttä, jossa lähiesimies kokelas jätetään yksin susille ja työntekijäkenttä ilman osaavaa johtamista.

Johtamisen ja osaamisen johtamisessa pitäisi muistaa myös jokaisen pienemmän ja isomman bossin kysyä itseltään, tietääkö todella ja aidosti mitä kentällä tapahtuu? Ovatko omat hoitaja- kokemukseni 20 vuoden takaa tai puuttuvatko ne jopa kokonaan? Voinko ihan oikeasti johtaa alaisiani tai lähiesimiehiä, jos en edes tiedä mikä arjen todellinen kuva on? Näkisin erittäin tärkeänä, että jokainen lähiesimies ja mielellään myös heidän esimiehensä kävisivät säännöllisesti kentällä tutustumassa siihen, miten maa makaa. Ei vain kyselemässä mitä kuuluu, vaan siinä ihan konkreettisen työn ja kiireen keskellä tutustumassa arkeen.

Arvaan että tutustumisen mahdottomuutta perustellaan kiireellä ja sillä ettei kyseinen johtaja välttämättä ole hoitoalan ammattilainen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että saman kiire-ongelman ja usein myös kouluttamattomien sijaisten kanssa me hoitotyötä tekevät hoitajatkin olemme tekemisissä ihan kaiken aikaa. Meillekin muistutetaan jatkuvasti priorisoinnista ja työn suunnittelusta, jotta saamme työmme tehtyä. Uskoisin, että jos tahtoa riittäisi, myös johtoporras voisi halutessaan priorisoida hommiaan ja tulla tutustumaan työhön, jota he asiantuntijan roolissa johtavat ja jota koskevia päätöksiä jatkuvasti tekevät.

Jokainen työnantaja voi myös miettiä muita keinoja tehdä itsestään kiinnostava. Voi miettiä mitä etuja voisi henkilöstölleen tarjota. Millä tasolla työterveyshuolto ja esimerkiksi ennaltaehkäisevät työssäjaksamisen toimet ovat? Myös jo ihan tavallisella kohtaamisella on merkitystä. Jos alaisensa huoleen työyksikön tilasta lähiesimies tai isompi pomo vastaa kehottamalla työpaikan vaihtoon, niin eipä kovin vahvoilla olla kohtaamisessa.

Nyt jo voitaisiin tehdä paljon alan tilanteen hyväksi, jos kunnissa ja yksityisillä työnantajilla vaan on halua. Mutta löytyykö sitä?