Suomi oli siirtynyt 1990-luvulle ja Kalle täytti Muuttuneen selkosen ilmestyessä 72 vuotta. Aikalaiskriitikot väittivät hänen pidentävän tahallaan Iijoki-sarjaansa. Tähän en usko. Eiköhän Kallelle ollut enemmänkin ongelma saada tarina valmiiksi.
Moitteet ovat silti ymmärrettäviä, sillä ikääntyvä kirjailija juuttui aika pahasti vuosien 1951-52 kunnanmestarikauteensa Taivalkoskella. Hän kirjoitti puolestatoista vuodesta melkein kolme kirjaa ja kaikkiaan noin 1800 sivua. Aika paljon, kun ajattelee, että Kalle toi itsensä varhaisimmista muistoistaan talvisotaan kuudessa kirjassa.
Eräänlaisen Takaisin Taivalkoselle -trilogian ote paranee jatkossa huomattavasti, mutta Muuttunut selkonen tuntui nyt luettuna kummallisen jähmeältä ja ilottomalta.
Voisko syynä olla Kallen terveyden heikkeneminen romaania kirjoittaessa? Hän oli sydänvaivojensa lisäksi ollut 1980-luvulla eturauhasleikkauksessa ja vuonna 1986 Kallelta leikattiin onnistuneesti syöpäkasvain kilpirauhasesta. Sen jälkeen hänellä oli sairauksien kannalta rauhallinen jakso kunnes vuonna 1991 oli vuorossa nivustyrän leikkaus.
Kustannustoimittaminen ontui
Entä miten oli Kallen kirjojen kustannustoimittamisen laita? Oliko hän Gummerukselle niin iso Mestari, ettei kirjojen selviin ongelmakohtiin, kuten kerronnan selvään hidastumiseen ja koko ajan lisääntyneeseen vanhan toistamiseen puututtu? Kaiken lisäksi kirjat julkaistiin kirjoitusvirheineen kaikkineen. Yhdyssanoista Kalle ei ollut kuusalla lainkaan, mutta nekin saivat mennä läpi.
Kiire voi selittää Iijoki-sarjan alkuosan kamalan kieliasun.
”Saattoi olla niin, että romaanin alkupää oli latomossa, keskiosa Jaakolla ja loppuosa Kallella”, kirjojen syntyprosessia selittää loppupään kustannustoimittaja Juhani Syrjä Eero Marttisen kirjassa Mestari elämän telineillä (Gummerus 1999). Jaakko oli alkupään kirjat toimittanut Jaakko Syrjä.
Juhani Syrjällä tätä kiirettä ei ollut. Hän sai kokonaisen käsikirjoituksen keväällä aina pääsiäisen tienoilla
Marttiselle hän kuvasi omaa osuuttaan rakennussiivoojan työksi. Kalle tuotti 800-1000 liuskaa tekstiä vuodessa. Syrjä lyhensi tekstistä yleensä viidesosan pois.
1990-luvun alkaessa Kalle olisi tarvinnut strategiapalaverin, jossa olisi katsottu, miten Iijoki-sarja saatellaan tyylikkäästi maaliin. Nyt hän ilmeisesti sai tehdä mitä halusi.
Pyöräilyä ja pettymyksiä
Tämän pitkän pohjustuksen jälkeen on jo sanottava, ettei Muuttunut selkonen mikään huono romaani ole. Mutta kun siinä ei edetä kunnolla puoltakaan vuotta Kallen elämän varsitiellä ja seuraavana on vuorossa massiivinen 700-sivuinen Epätietoisuuden talvi, jossa tarina etenee taas vain puolisen vuotta. Se tosin on tavattoman eloisa ja värikäs romaani. Senkin takia tuntuu, että tässä vaiheessa kirjojen laadussa oli liian suuria eroja.
Muuttuneen selkosen pääsisältö on kahdeksan Taivalkoskelle rakennetun kansakoulun takuukorjausten valvominen kesällä 1951. Kalle pyöräilee ympäri pitäjää jopa sadan kilometrin päivämatkoja ihan pääkköyttään. Hän näyttää, etteivät 1930-luvulla syödyt kunnan jauhot menneet hukkaan.
”Kaikki tietävät ja tuntevat kuinka raskas kattilakunta me oltiin nelisen vuotta Taivalkosken kunnalle. Jos oisin tässä virassa jossahi muuvalla Suomessa, en niin paljoa orjaileisi. Täällä olen yhä lapsuus- ja nuorukaisaikani paineen alla”.
Edellisen romaanin lopussa Kalle ei ehtinyt saada muuttokuormaansa sisälle Asutusalueen kouluun, kun hän jo tajusi tehneensä massiivisen virheen lähtiessään Tampereelta haikailemaan kadotetun ajan perään. Nyt Kalle saa jälleen kerran heittää haaveensa kirjoittamisesta, vaikka käytössä on kirjoituskonekin. Pitkien työmatkojen lisäksi vähäisen vapaa-ajan häneltä vievät asiakkaat, jotka tavoittavat rakennusmestarin varmimmin kotoaan iltamyöhällä ja pyhisin. Tästäkin rottiutuu riita poikineen Kallen ja yksinäisyyteensä pakahtuvan Lainan välille. Lisäksi Kirvestien talon laskuja erääntyy siihen tahtiin, että pari on hätää kärsimässä.
Korean suhdanne vaikeuttaa korjauksia
Sotien jälkeen Taivalkoskelle alettiin rakentaa yhdeksää uutta kansakoulua. Osa kokonaan uusia, osa saksalaisten polttamien korvikkeeksi. Koululaisten vuoden 1951 kesälomien alkaessa kahdeksan koulua on valmiina. Inkeen koulun urakoitsija teki konkurssin. Harmina on se, että uudet koulut lahoavat. Niiden välipohjiin laitettiin paremman puutteessa märät sahajauh0t. Tämäkin oli hintaa Pohjois-Suomen valtavasta jälleenrakennusurakasta. Kuivia puruja ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkialle.
Koulujen urakoitsijat suhtautuvat nyreästi takuukorjauksiin. Märkiä puruja on käytetty kunnan edellisen rakennusmestari Painuman luvalla ja kaiken kaikkiaan korjaukset koetaan ylimääräisenä rasitteena hyvänä tiena-aikana. Korean sodan suhdanne kun on nostanut puun hinnan ja tekotaksat pilviin. Yleensäkin kunnan töihin on vaikea saada tekijöitä, koska niistä maksettavia palkkoja Korean suhdanne ei koske.
”Kuka tarihvilla tekkee – sesonkiaikana”, Kallelle vastataan.
Syyslukukauteen mennessä koulut saadaan kouluhallituksen rakennusmestarin Sulo Malmin hyväksymään kuntoon. Koston koulukin pysyy kasassa, vaikka sen seinät muistuttavat Kallen ensinäkemällä kaarevaa laivan kylkeä.
Tunnelman turhaa tavoittelua
Tampereen ikävä ei hellitä. Kalle tavoittelee mennyttä tunnelmaa tuomalla Kallioniemeen tuliaiskorppuja niin kuin ennen sotia savotalta palatessaan, mutta mikään ei auta. Hän on lopullisesti vieraantunut tekoselkosestaan.
Pitkin Iijoki-sarjaa Kalle on tarjoillut lukijoilleen mainioita pienoishenkilökuvia. Muuttuneessa selkosessa on vuorossa Pesiönvaaran kunnalliskodin asukki Aadolf Räisänen, väsymättä liiterissä halkoja mökyttävä Vattu-Ati. Tyrämäen taloissa renkinä elämäntyönsä tehnyt Ati on ”ulkoisesti epäonnistunut”, mutta valoisa mies, joka on omastakin mielestään särensuolavedestä tehty. Vattu-Atin kaltaiset vähästä onnelliset hahmot Kallen kirjoissa ovat varmasti yksi syy siihen, ettei hän saanut ansaitsemaansa arvostusta vasemmistopiireissä.
Pesiönvaaran kunnalliskodista tulee Kallelle tulevissa kirjoissa iso harmi. Nykyinen talo ei kunnallismiestenkään mielestä kelpaa edes hevostalliksi. Kallen on määrä piirtää uusi ja tietenkin mahdollisimman halvalla.
Vääräniemiä kaikkialla
Vielä yhdessä suhteessa Muuttunutta selkosta oli tavattoman mukava lukea. Nyt kun olen etätutustunut tämän päiväkirjan ahkeraan kommentoijaan Aini Vääräniemeen, on jännittävää lukea romaania, jossa on joka paikassa vääräniemiä. Koulujen takuutarkastajien joukossa on Iivari Vääräniemi ja keskuskansakoulun talonmies on Eero Vääräniemi, noin esimerkiksi.
Metsäkylän koulun laajennukseen varatun puutavaran taapelien kattoja korjaamaan Kalle värvää Esa Kinnusen. Ensimmäinen etappi on Ainin sedän Jukka Vääräniemen kauppa. Jukan kaupalta Kalle jatkaa kärrytietä Joukonvaaraan Riitu-äitinsä syntymäkodin vieritse.
” Tosi mukava lukea hänestä (Joukosta), koska hän jäi mulle vieraaksi, kuoli ollessani 5v. Tuokin asia, että hän oli Kallen kanssa uitossa, ilman kirjaa ois jäänyt tietämätä. Tuossa sivulla 493 Kalle kävelee kärrytietä kotini ja Putikan ohi Joukonvaaraan”, Aini kommentoi tämän lukupäiväkirjan luvussa Kirvestie 22.
Kesän loppuessa Kallen ja Lainan elämä muuttuu valoisammaksi. He pääsevät muuttamaan Asutusalueen koululta Keskuskansakoululle ja Laina saa työpaikan osuuskaupasta. Kallen kiireitä se ei helpota. Asiakkaat hakeutuvat rakennustoimistoon minä päivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Paitsi erikseen määrättyinä toimistopäivinä on hiljaista.
Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen. 629 sivua, Gummerus 1991.
Selkosen sanontoja
Tessu käyttäytyy maassa maan tavalla, eli on jura mies. Ja jura tarkottaa, että puhuu mahollisimman vähä, innostuu hittaasti eikä hölökyile. => Kalle opettaa koiralleen uuden kotiseudun tapoja.
Nämä on selekosia, jossa sijat syyvvään karvoneen, parta ajetaan kirveellä ja kulli pukataan raakana sissään. => Kalle opettaa Lainalle uuden kotiseudun tapoja.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Lutikoita tapettiin Kallen mukaan näin: Otettiin ohrantähkästä vihne. Sitte kaavettii lutikka selälleen ja ruvettiin kutkuttelemaan vihneenlatvalla sitä kurkun alta. Kutkuteltiin niin pitkään, että lutikka tukehtu ommaan nauruusa. Sen perrään puotettiin ruummis ritsilautain välistä alas ja sillä selevä.
Kysymys: Uuno Tauriainen vastusti Kallen valintaa Taivalkosken rakennusmestariksi, vaikka oli tälle heimonkantaakin. Minkälainen oli hänen sukulaisuussuhteensa Riituun?