Omasta mielestään epäonnistuneen Ennen ruskaa -romaanin jälkeen Kalle palasi tuttuun ja turvalliseen Koillismaahan vuonna 1965. Ja miksei olisi palannut? Sodan loppumiseen päättynyt Kauko Sammalsuon tarina huusi jatkoa, nyt kun Olkivaaran Elman kanssa oli päästy yhteen.

Iijoki-sarjassa Kalle kuvaa sodan jälkeistä jälleenrakennusta Tampereella tavalla, joka saa lukijan hengästymään urakan mittavuudesta.

Myrskyn jälkeen -romaanissa ollaan saman urakan äärellä, mutta kovasti Jokijärveä muistuttavassa Järvenkylässä, jonka saksalaiset takuumiehet polttivat lähtiessään. Oikeassa elämässä kylä säästyi Romppasensalmen siltaa lukuun ottamatta.

Vaikka Kalle ei itse ollut paikalla aloittamassa elämää uudelleen korpikylässä, on hänellä väkevä tuntuma asioihin. Rakennetaan taloja ja karjasuojia niistä tarpeista, mitä käsiin saadaan. Raivataan peltoa. Välillä on pakko käydä tienahommissa savotoissa. Työpäivän määrällä tai työpäivien paljoudella ei ole äärtä, ei laitaa kun pohjalta p0nnistetaan uuteen alkuun. Sen korvaavat usko tulevaisuuteen ja työstä saatava tyydytys. Siitä ei saa kohmeloa, tuumii Kauko useampaan kertaan.

Kauko Sammalsuon ja Kalle Päätalon tiet erkanivat jo edellisessä romaanissa. Yhteistä kummallekin on kuitenkin työhulluus ja itsensä verille piiskaaminen. Se hajottaa Sammalsuon perheenkin, kun Väinö-veli saa tarpeekseen ja lähtee etsimään maailmalta leveämpää leipää.

Työn kuvaamisessa Kalle on tässäkin romaanissa mestari.

Myrskyn jälkeen jää silti vain keskinkertaiseksi suoritukseksi. Sen toinen päälinja on Kaukon mustasukkaisuus Elman suhteesta saksalaiseen upseeriin sodan aikana.

Kallella oli aiheen käsittelyyn turhankin paljon omakohtaista kokemusta itsestään ja isästään. Hän erittelee todella vaikuttavasti mustasukkaisen miehen tuntoja sekä katumusta sellaisten kohtausten jälkeen kuin myös kyvyttömyyttä ottaa ensimmäinen askel anteeksipyynnön tiellä.  Tässä ei ole ongelmaa, päinvastoin. Mustasukkaisuus-teema kuitenkin toistuu liian samanlaisena ja liiaksi kautta kirjan, mikä syö sen tehoja.

Elman nöyryys Kaukon kohtausten edessä taas tuntuu epäuskottavalta.

Mustasukkaisuus johtaa kuitenkin romaanin vauhdikkaimpaan jaksoon. Pikaistuksissaan Kauko lähtee Ouluun, etsii Merikosken siltojen takaa vanhaa heilaansa, joutuun tappeluun tämän miehen kanssa ja saa poliisit peräänsä. Jakso on niin elävä, että lieneekö mukana omakohtaisia kokemuksia? Haluttaa pitää kohtausta enteenä Kallen tuleville kirjoille, joissa mestari riisuu itsensä kokonaan paljaaksi.

Romaani päättyy hieman kliseisesti Elman raskauteen ja seesteisellä hetkellä yhteiseen toteamukseen, että taival on vasta alussa. Kallella ei ilmeisesti ollut aikomuksena enää palata Kauko Sammalsuohon, koska Koillismaa-sarjan viimeinen osa ilmestyi vasta neljän vuoden kuluttua.

Kalle Päätalo: Myrskyn jälkeen. 526 sivua. Gummerus 1965.