Kansa

Kirjoitin joulukuussa 2012 Kallen lyhyestä rintama-ajasta Liekkejä laulumailla -romaanin ja osasto J:n sotapäiväkirjan pohjalta jutun Kallen lyhyt jatkosota.

Nyt kesäkuussa Suomen sotahistoriallinen seura julkaisi kaikki Kansa Taisteli -lehdet sähköisinä verkossa. Vuonna 1964 lehdessä ilmestyi hyökkäyksessä ryhmä J:n esikuntapäällikkönä toimineen everstiluutnantti O. Selinheimon erinomainen kuvaus JR 53:n hyökkäyksestä Kiestingin rintamalla. Se kertoo tapahtumat hyökkäyksen johdon näkökulmasta ja elävöittää Kallenkin tekstiä runsain valokuvin ja tilannekartoin.

Tässä tulee nyt uusi Selinheimon kirjoituksella täydennetty versio Kallen lyhyestä jatkosodasta. Kuvia ei pysty kopioimaan tähän, joten parasta lukea myös alkuperäiset lehdet alkaen numerosta 3/1964.

Kalle Päätalon jatkosotahan kulki niin, että JR 53 ylitti Neuvostoliiton rajan Kuusamon kohdalla aamuyöllä heinäkuun ensimmäisenä päivänä ja eteni aluksi nopeasti ikivanhaa Kuusamon ja Valkeanmeren välistä kauppatietä pitkin kohti Kiestinkiä, joka vallattiin 7.8. 14.8. Kallen jatkosota rintamalla päättyi vakavaan haavoittumiseen Kapustnajajoen korvessa kolmisenkymmentä kilometriä Kiestingistä itään.

Liekkejä laulumailla -romaanissa Kalle kuvaa vahvasti Suomen ja natsi-Saksan yhteistä sotatietä Kuusamosta Lämsänkylän kautta Neuvostoliittoon. Naiivit saksalaisia ja heidän teknillistä armeijaansa ihailevat asenteet Kalle tallentaa tarkasti. Suomalaiset pioneerit rakentavat tietä ja saksalaiset tulevat raskaalla kalustollaan perässä. Kunhan vauhtiin päästään, saksalaiset hoitavat sotimisen ja suomalaisten tarvitsee vain tulla perästä rajapyykkejä siirrellen, näin puhutaan.

Selinheimo kuvaa III armeijakunnan ryhmä J:n aloittanen everstiluutnantti Jussi Turtolan  johdolla hyökkäyksen rajan yli 1.7. noin 50 kilometrin levyisellä rintamalla. Kuten sekä Kalle että Selinheimo kuvavat, ne etenivät nopeasti ilman mainittavaa vastarintaa.

Ensimmäinen mainittava hidaste oli Sohjananjoen ylitys. ”Nopeasti edennyt hyökkäys keskeytyy, koska saksalaista kalustoa ei saada nopeasti paikalle. Sohjananjoen ylityksen odotus on kylmäävää luettavaa. Itärannalla odottavat venäläiset kuolemaansa, sillä suomalais-saksalaisen tykistökeskityksen lisäksi saksalaiset suorittavat kaksi Stuka-pommitusta ennen vesille menoa. Kalle kokee nyt ensi kerran, miltä sota kuulostaa”, kirjoitin aiemmin.

Selinheimo kuvaa ylityksen valmistelua näin: Kananaisesta pohjoiseen ryhdyttiin rakentamaan lankkutietä ensin 2,1 metrin levyiseksi noin 400 metrin pituudelta. Sitten todettiin, että työ kestäisi ainakin kaksi viikkoa ja tyydyttiin polkuun, jossa asetettiin 3-4 vahvaa lankkua rinnakkain naulattuna pitkos- ja poikkipuiden päälle niin, että jalkaväki ja hevoset talutettuina pääsivät etenemään. Jokiranta saavutettiin 20.7. ja tykistö aloitti valmistelunsa.

Hyökkäystä tukivat saksalaiset pommittajat. Kalle tunsi nyt ensi kerran, miltä sota kuulostaa.

Hyökkäys oli määrätty alkavaksi 31.7. kello 01.00 heti kun syöksypommittajien viimeinen pommi oli pudotettu.

”Oli hyvin rohkaisevaa nähdä nuo mustat kotkat vaalealla yötaivaalla ja todeta, että maastoon asetettu suuntamerkkimme oli havaittu. Niin sitten painui ensimmäinen kone syöksyyn ulvovin moottorein. Harvana jonona kone koneen jälkeen seurasi ja kun seitsemästoista kone syöksyi viimeisenä, oli ensimmäinen taas ylhäällä aloittamassa toista syöksyään. Näin kerta kerran jälkeen koneet suorittivat kukin neljä 200 kilon pommin pudotusta, mutta sitten ne eivät enää nousseetkaan, vaan alkoivat n. 400 metrin korkeudelta pikatykeillään tulittaa vihollisen puoleista rantaa”, Selinheimo kuvaa kuoleman kylvämistä tuona yönä.

Ylimeno ja taistelut vastarannalla päättyivät vasta iltakahdeksalta.

Hypätään ajassa pari viikkoa eteenpäin kohti sitä Kallen ensimmäistä ja ainoaa taistelua jatkosodassa Kapustnajajoella Kiestingin valtauksen jälkeen. Joukoilla oli kiire jatkaa hyökkäystä tavoitteena Muurmannin rata Louhen seudulla.

”Sota oli toisenlaista kuin Kalle oli kuvitellut. Kärkijoukko oli edennyt nopeasti ja uhkarohkeasti Kiestingistä Louhen rataa seuraten itään. Molemmilla sivustoilla käytiin koko ajan taisteluita. Vaara mottiin jäämisestä oli ilmeinen, ja mottiin ryhmä jäikin heti Kallen haavoittumisen jälkeen.

Toisin kuin Kalle luuli, rintama ei ollut suora, vaan syvän U:n muotoinen ja sen pohjukassa hänkin odotti seuraavaa askelta. Aholla siellä täällä oli rähjääntyneitä ja poissaolevan oloisia etulinjassa taistelleita sotilaita. He eivät puhelleet keskenään eivätkä näyttäneet havainnoivan mitään itsensä ulkopuolella.”

Tähän tultiin tilanteessa, jossa Turtolan johtamat nopeasti itään edenneet joukot joutuivat vetäytymään panssarivaunujen tulituksen takia.

”Tähän pysähtyi 11.8. illalla Os. Turtolan eteneminen. Seuraavan yön aikana vihollinen sai huomattavia jalkaväkijoukkoja vahvistuksekseen ja yritti 12.8. alkaen lyödä JR 53:n pataljoonat tieltään, mutta ei siinä kolmeen viikkoon onnistunut”, kirjoittaa Selinheimo.

JR53:n osasto J:n sotapäiväkirja kertoo 10.8. annetusta käskystä hyökätä rautatien suunnalta, tuhota osasto Somersalon edessä oleva vihollinen ja jatkaa sen jälkeen etenemistä välittömästi. 12.8. klo 1.30 vahvistuksia saanut vihollinen aloitti hyökkäyksen ja sen suuren ylivoiman takia kompp. Koskivirta joutui vetäytymään. Sotapäiväkirja kertoo yön kovista taisteluista, jotka jatkuivat myös pitkin seuraavaa päivää.

Yöllä 11-12.8. noin 12 kilometriä osasto Turtolan taakse tuli vihollisjoukkoja ja joukko oli lähes saarrettuna.

Selinheimon kuvaus päättyy valitettavasti tähän. Kallen ja sotapäiväkirjan kertomana tapahtumat jatkuivat niin, että 14.8. Selinheimo sai käskyn muodostaa irroitettavista joukoista osasto hyökkäystä varten maantien katkaisemiseksi. Kallen kuvauksen mukaan upseerit eivät, toisin kuin hän oli kuvitellut, toinen toistaan viisaamman näköisinä tutkineet karttaa ja suunnitelleet tulevaa, vaan ”rantusti puhuteltavalta” vaikuttava komentaja äksyili muille.

Sekavassa tilanteessa luutnantti Tynkkysen johtamat miehet etenivät ketjussa suon yli.

”Kalle huomaa, että kaverit harvenevat viereltä, mutta pääsee itse suon yli lähes käsikranaatinheittoetäisyydelle konekivääripesäkkeestä. Silloin tulee kova isku ristiselän yläpuolelle. Hieman toinnuttuaan hän löytää selästään kaksi reikää, joista isompaan mahtuvat kaikki sormenpäät. Todennäköisesti räjähtävä luoti on iskenyt ja halvaantuminen käynyt vain millien päässä.”

Kalle ja Tynkkynen haavoittuivat hyökkäyksessä ja Kallen osalta rintamasota päättyi siihen.