Viimeksi tänne kirjoittaessani iloitsin Gummeruksen päätöksestä julkaista Iijoki-sarja uudestaan, mutta haukuin uusintajulkaisujen kannet.

Moitteet olivat ennenaikaiset, sillä Gummerus päästääkin kansan valitsemaan kolmesta vaihtoehdosta. Kansanäänestys alkaa torstaina 15. toukokuuta ja päättyy sunnuntaina 8.6. Syyskuussa ilmestyvät Huonemiehen poika ja Tammettu virta uudella ilmeellä. Elisa Kirjasta romaanit ovat saatavilla sähkökirjoina jo 15.5.2014 alkaen.

Gummeruskin on nyt huomannut Päätalo-huuman nousun. Kansanäänestystä taustoittaessaan sen verkkosivuilla noteerataan kirjailija ja bloggaaja Karoliina Timosen haaste, jossa luetaan Iijoki-sarjan kuusi ensimmäistä romaania vuoden 2014 aikana ja keskustellaan niistä Kirjava kammari -blogissa. Helsingin Sanomien urheilutoimittajaEsa Lilja tiivisti kolumnissaan tammikuussa 2013 Päätalon suuruuden neljään opetukseen: 1) Itsenäisen Suomen historian ymmärtää Päätalon avulla uusin silmin. 2) Päätalo saa nykypäivän turvallisuuden ja vaurauden näyttämään onnekkaalta, lyhyeltä ja jotenkin hauraalta historian vaiheelta. 3) Heikoimmista kannattaa huolehtia, sillä toivon kipinä vie pitkälle. Ja onpa siellä mainittu myös tämä blogi:  ”Kansan Uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro luki vuosina 2012–2013 Iijoki-sarjan kolmannen kerran. Hän piti tästä lukupäiväkirjaa Päätalon matkassa -blogissaan. Blogin suosio osoitti, että kirjailijan sana puhuttelee ja herättää kiihkeitä tunteita myös nykylukijoissa. Intohimosta Päätalon tuotantoon Hirvasnoro julkaisi teoksen Päätalon matkassa – Johdatusta Iijoki-sarjaan (2013).”

Päätalo-kansanäänestys on täällä: http://www.gummerus.fi/fi/kampanjat/paatalokansanaanestys/ .

Taustaa Päätalo-huumaan on täällä: http://www.gummerus.fi/fi/kampanjat/paatalokansanaanestys/taustaa/

Tällä sivulla on kaksi kansivaihtoehtoa, kolmas on edellisessä viestissä.