Hyvästi Iijoki on Iijoki-sarjan 25. osa. Sen piti olla myös viimeinen. Kalle oli suunnitellut Grande finalen niin, että marraskuussa 1958 hänen suuri haaveensa viimein täyttyy ja Ihmisiä telineillä ilmestyy. Sitten tulee kallemainen käänne. Odotettu voittajan paluu Jokijärvelle muuttuu itkunmärinäksi ja syytöksiksi. Romaania on kotikylällä luettu elämäkertana ja niin, että Kalle toisaalta pilaa julkisesti maineensa, toisaalta kaunistelee tekojaan. Uskovaiset paheksuvat lisäksi kiroilua ja riettauksia.
Hyvästi Iijoki poikkeaa sarjan muista romaaneista. Se etenee vauhdikkaasti ja sisältää vain vähän työn ja Kallen sisäisen maailman kuvausta. Keskiössä on esikoisromaanin syntyhistoria. Siinä hän saa aikaan hurjan imun, vaikka lopputulos on kaikkien tiedossa.
Hahmoja vahakantiseen vihkoon
Kalle on valmistautunut kirjoittajaksi parikymmentä vuotta. Esikoisromaanin varsinaisen syntyhistorian voi katsoa alkaneen 12. elokuuta 1955. Silloin hän alkaa hahmotella vahakantiseen vihkoonsa rakennusmiesten maailmaa käsittelevää kirjoitusta Viimeinen tiili. Eräs henkilökuvista käsittelee Mauno Joensivu -nimistä rakennusmestaria.
Luonnekuvien lisäksi hän merkisee muistiin rakennustyömailla kuulemiaan tarinoita ja kaskuja. Hyvästi Iijoki -romaanissa hän viljelee herkullisimpia kontrollimestari Risto Ahvion suuhun sijoitettuna.
Mielikuvitustyömaa saa nimen Mammonalinna, koska toinen vaimo Leena oli asunut Akonlinnassa ja Tampereella on monia linna-päätteisiä asuinmuureja.
Lokakuussa 1955 Kalle palaa Kirvestielle, nyt Leenan kanssa. Silloin syntyy kaksi päätöstä: ei enää syrjähyppyjä ja nyt on aika yrittää romaanin kirjoittamista. Mielessä on kaksi aihetta, maaseutu ja rakennustyömaa. Omat sisäiset tunnot puhuvat ensimmäisen puolesta, mutta valinta osuu jälkimmäiseen, koska yleisessä kirjallisuuskeskustelussa väitettiin, että maaseutu on jo tyhjäksi kirjoitettu ja nyt on kuvattava kaupunkien ihmisiä.
Synnytyspoltteet alkavat
Jouluna 1955 Kalle alkaa tuntea sisällään sen, mitä Mika Waltari on opaskirjassaan kirjoittanut synnytyspoltteista.
Tammikuun 1956 alkupuolella se alkaa. Ensimmäiselle liuskalle hän kirjoittaa ensin Kalle Päätalo ja sen alle Rakennustyömaan arkea ja sen alle Romaani rakennustyömaan vaiheilta. Mahdollisuudet saada käsikirjoitus hyväksytyksi myös kustantamossa ovat 2-3 prosentin luokkaa, hän tietää.
”Kaivinkoneen kauhan pohja avautui ja sen sisältö solahti kuormausvuorossa olleen auton lavalle, joka hetken vavahteli äkillisestä kuorman lisäyksestä”, Kalle aloittaa käsikirjoituksensa.
Hän ei ole selvittänyt kunnolla itselleen, mikä on romaanin ja työselityksen ero. Työn edistyessä henkilöitä tulee liikaa, koska hän pyrkii sijoittamaan romaaniinsa eri ammattien edustajia oikeassa suhteessa ja kuvaamaan rakentamista liiankin realistisesti.
”Rakennusmestarina tunsin velvollisuudekseni kertoa rakennustyön eri vaiheista asiantuntijan tavoin”.
Silti hän saa romaanin ilmestymisen jälkeen työmaalla moitteet sähkömieheltä, joka katsoo ammattikuntansa olevan siinä aliedustettuna.
Kirjeenvaihtoa Ville Revon kanssa
Myöhemmin Gummeruksen Ville Revon huomautukset ja korjausehdotukset valottavat todella mielenkiintoisesti, mistä aineksista Ihmisiä telineillä lähti liikkeelle ja millaisten vaiheiden jälkeen se valmistui lopullisessa muodossaan.
Ville Repo ja Kalle Päätalo vuoden 1990 Päätalo-päivillä. Kiitos kuvasta Mikko Ihalaiselle.
Helmikuussa 1957 Kalle lyö käsikirjoitukseensa viimeisen pisteen. Vedet valuvat silmistä, mutta vielä on laitettava liuskat pakettiin ja kirjoitettava saatekirje WSOY:lle.
Kallensa lukeneille käsikirjoituksen vaiheet ovat läpeensä tutut. WSOY vastaa 25.4. pitäen Kallen lähtökohtaa vääränä, koska rakennustyötä ei kuvata symbolisesti, vaan ammattimiehen näkökulmasta. Otavan kirjeessä 3. kesäkuuta kirjoitetaan käsikirjoituksen olevan muodoton möhkäle. 31. lokakuuta Kalevi Sorsa pitää pahimpina puutteina käsikirjoituksen laajuutta ja liian yksityiskohtaista rakennusteknillisiin yksityiskohtiin pureutumista.
Sorsan syntisäkki keveni
Käsikirjoituksen hylännyt Kalevi Sorsa puhui Päätalo-päivien lukijatapahtumassa vuonna 1996 Hyvästi Iijoen herättämistä ajatuksista. Hän ei enää puuttunut yhteen elämänsä suurimmista munauksista, mistä hänelle myöhemmin muuan lehtimies irvaili, että ”eipä ollut silloinkaan Sorsalla nokkaa oikealle asialle”.
Sorsa kertoi Kallenkin nähneen kyseisen jutun ja lohduttaneen hylkäyskirjeestä saamastaan hyödystä. Sorsahan kehotti Kallea tutkimaan romaanin teoriaa.
”Kirje muuten valaisee yhtä puolta professorin luonteessa, puolta jonka olen myöhemmin saanut havaita: hänellä on kyky eläytyä ihmisten tilanteisiin, myötäelää niin kuin sanotaan. Minun raskaasta syntisäkistäni tuo kirje nosti pois yhden kiven”, Sorsa sanoi.
Parasta työnkuvausta koskaan…
Ratkaiseva päivä Kallen koko loppuelämän kannalta oli 24.2. 1958. Gummeruksen Ville Repo kirjoitti käsikirjoituksen todistavan poikkeuksellista kirjailijanlahjakkuutta ja ehdotti tapaamista.
”… tässä käsikirjoituksessa on etenkin eräitä työnkuvauksia, jotka ovat parasta tekstiä, millä koskaan on Suomessa työtä kuvattu”, Repo sanoi ensitapaamisella, mutta piti taiteellista hahmotusta puutteellisena ja moitti tapahtumien puuroutuvan.
Kalle alkaa kirjoittaa alkua uudelleen Revon ohjeiden mukaan. Kesäkuussa hän saa niin kannustavaa palautetta, ettei ole kokenut vastaavaa onnentunnetta kuin tuodessaan esikoisen synnytyslaitokselta. Marraskuussa kirja on valmis.
Rintalan ja Saarikosken rinnalla
Kustannusmaailma oli 1950-luvulla kovin toisenlainen kuin nyt. Kustantamot esittelivät yhteistilaisuudessaan uusia teoksia Helsingin Kauppakorkeakoululla marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tänä vuonna isojen kustantamojen ensimmäiset syksyn 2013 luettelot ilmestyivät maaliskuussa.
Samassa tilaisuudessa Kallen kanssa kertoo Paavo Rintala romaanistaan Pojat. Muutaman vuoden takainen Finlandia-voittaja Antti Hyry oli Kallen lailla vuoden 1958 esikoiskirjailija, samoin Pentti Saarikoski.
Kalle saa valmiin romaanin ensi kerran käteensä täyttäessään 39 vuotta. Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -kirjan alkulehdelle hän kirjoittaa:
Esikoisteokseni ”Ihmisiä telineillä” sain ensimmäisen kerran käteeni Tampereella Kauppaseuran kabinetissa 11.11. 1958 klo 19.05 ja täyttäessäni samalla 39 vuotta. Vaikka elämä jakaakin antejaan kitsaasti, heltyy se sentään lujan uskon ja peräänantamattoman sitkeyden edessä!
Myynti- ja arvostelumenestys
Iijoki-sarja Kallen aikomalla tavalla on lopuillaan. Olemme seuranneet hänen elämäänsä noin 37 vuoden ajan, Kallen ensimmäiset muistikuvathan ovat kaksivuotiaasta. Olemme eläneet hänen mukanaan elämän kolhuissa, joissakin onnenhetkissä mutta enimmäkseen perusarjessa. Nyt päämäärä on saavutettu, mutta Kallen tarina ei olisi niin koskettava, jos se edes tässä romaanissa päättyisi kunniaan ja menestykseen. Ihmisiä telineillähän sai hyvät arvostelut ja siitä otettiin heti aluksi kaksi painosta, yhteensä 7000 kappaletta.
Olisi hän tähänkin kohtaan voinut pisteen panna.
Kotona tulee korvamakeaa
Sen sijaan Kalle palaa joulun jälkeen kiitoksen kipeänä Jokijärvelle. Kunnan ensimmäinen rakennusmestari näytti niille taas. Kunnan jauhot eivät menneet hukkaan.
Selkään taputusten sijasta vastassa ovat syytökset riettaallisuuksista ja omien tekojen kaunistelusta. Kalle on hämmästelevinään, että romaani on romaani eikä kerro hänestä itsestään.
Käsikirjoitusvaiheessa hän kuitenkin toteaa Mauno Joensivun olevan Kalle Päätalon näköinen mies, joka kokee samoja asioita kuin hän itse. Kirjaan henkilöhahmona ilmaantuu jopa Salli Lisäkäs Olga Nummisena sekä Leila-niminen nainen, joka synnyttää Joensivulle aviottoman lapsen.
”Kirjoitin kuitenkin omia tekosiani Mauno Joensivun nimiin niitä hieman kaunistellen”, hän myöntää.
”… ottaa ihan syvämmestä, kun menit pillaamaan maineesi ihan julukisesti”, valittaa Riitu.
”Uskovaiset ovat pahottaneet mielesä siitä, kun noijut kirjassasi niin kovasti”, valistaa Martta.
Riitu joutuu pelaamaan kaksilla korteilla. Uskovaisille hän myötäilee, että syntistä on, vaikkei ole itse lukenut, mutta on muilta sellaista kuullut. Kotipirtissä hän lukee romaania ahnehtien. Taskulampun valossa pimeällä, koska Herkko ei anna polttaa Tillilamppua kaiken maaliman lorumölläriin lukemiseen.
”Taasko tuo Riitu tuohustaa sähkölampun kansa! Vittuvaanko ihailee vain tutkiiko sitä Kallen mölläriä”, hän ärisee tyyriitten sähkölampun patterien tuhlaamista.
Kirkonkylän osuuskaupassa työskentelevä nuorin sisar Kaarina saa hävetä kirjan takia silmät päästään joka päivä.
”Kun puoti on täynnä ihmisiä, ne puhuvat keskenään kirjastasi. Joku sitä kehuu, useimmat kauhistelee. Kun alakavat inttää mylykyttää keskenään kirjasi jostahi kohasta, joku kääntyy kysymään tiskin yli suu korviin asti virneessä, että ratkaseppa sinä, Kaarina, kumpi meistä on oikeassa, kun tuli intto velimiehesi kirjan peältä”.
Herkko ei kai ole koskenutkaan Kallen kirjaan. Hänellä on omia huolia. Keväällä on edessä 70-vuotispäivä. Vieläkö Noposen Sulo pitää hommissa tievaltiossa vai joutuuko Hermanni eläkkeelle?
Näihin tunnelmiin Kalle aikoi lukijansa jättää neljännesvuosisadan yhteisen taipaleen jälkeen. On mahtanut olla tyhjä tunne monessa pirtissä jouluna 1995. Kolmen vuoden kuluttua sarjaan tulikin vielä kaivattu ylimääräinen osa, jossa Kalle kertoi omat ja tuttujen henkilöiden vaiheet silloiseen nykypäivään asti.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Mouhijärven koktailissa oli kolmasosa sinistä tenua, kolmasosa Illodinia, kolmasosa Euate Koloknea ja yksi keittämätön herne. Miksi herne? Kun se tulee suuhun, tietää koktailin loppuneen.
Kysymys: Mitkä olivat Leena Päätalon oikeat etunimet?
Elämän varsitiellä
Sivu 16164: Kalle saa käteensä Ihmisiä telineillä. Hän on nyt kirjailija.