Helsinkiläinen Ritva Ylönen.
Kalle Päätalo kirjoitti itse itsestään 26 romaania ja lisäksi muut ovat kirjoittaneet hänestä ja hänen tuotannostaan valtavan määrän tekstiä. Muutamia opinnäytetöitä Päätalon kirjojen kielestä, teosten vastaanototsta ja lukijakunnasta on tehty eri yliopistoissa.
Väitöskirjatasoinen tutkimus kuitenkin puuttuu.
Jos kaikki menee hyvin, puutteen korjaa ensi vuonna Yhtyneiden Kuvalehtien, nykyisin Otavamedian, entinen myyntipäällikkö Ritva Ylönen. Työnimellä Suomen kansan tervaksinen toteemi valmisteilla oleva väitöskirja Tampereen yliopistoon on jo pitkällä. Se keskittyy Iijoki-sarjan vastaanottoon ja kritiikkiin.
Ritva Ylönen meni iltalukioon viittäkymppiä lähestyessään, valmistui työn ohessa ylioppilaaksi ja pääsi sen jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan folkloristiikkaa sekä sivuaineina kotimaista kirjallisuutta ja sosiologiaa. Jo varhaisessa vaiheessa hän uskoi gradunsa liittyvän jollain lailla Kalle Päätaloon, ja niin Kuin kuvastimessa -niminen tutkimus liittyikin. Tutkimusmateriaalina olivat Taivalkosken Päätalo-instituuttiin arkistoidut lukijakirjeet.
Iijoki-sarjan Puolangalla syntynyt Ylönen osasi jo valmiiksi lähes ulkoa.
Minä pärjään, koska Kalle pärjäsi
Yhtyneiden Kuvalehtien Kaiku-henkilöstölehdessä Ritva Ylönen kertoi vuonna 2005 tutkineensa gradussaan Iijoki-sarjan lukukokemuksen vaikutusta suuren muuton sukupolven identiteetin rakentamiseen ja uusintamiseen.
Tutkimus osoitti, että maalta kaupunkiin muuttaneille Iijoki-sarja aktivoi lapsuuden ja nuoruuden ajan ehkä koteloituneena olleen identiteetin. Lukija samaistui Kalleen ja koki hänen kauttaan uudelleen omat usein kipeät kokemuksensa. Lukukokemus oli vapauttava ja terapeuttinen. Mekin pärjätään, koska Kalle pärjäsi.
Ritva Ylönen kertoi Päätalo-harrastuksestaan Yhtyneiden Kuvalehtien henkilöstölehdessä vuonna 2005.
Ritva Ylönen on kirjoittanut Kallesta myös sivuainetutkielman Todellisuuden vanki kritiikin kahleissa, ja nyt on siis väitöskirjan vuoro.
Erilaiset lukumallit
Pitääkö paikkansa, että Kalle oli lukijoiden rakastama, mutta kriitikoiden hyljeksimä?
Kansan Uutisille ja Päätalon matkassa -blogille Ritva Ylönen kertoo, että näin oli alussa.
”Mutta kyllähän ne loppupäässä lähentyivät toisiaan”.
Ylösen mukaan kriitikkojen ja tavallisten lukijoiden ristiriidan syynä olivat erilaiset lukumallit. Aluksi kriitikot arvioivat Iijoki-sarjaa romaanitaiteena ja esteettisin mittarein. Kun Päätalosta sitten tuli ilmiö ja hän sai professorin arvonimen kaltaisia arvostuksen merkkejä, häntä ei voitu enää sivuuttaa. Kriitikotkin alkoivat nostaa esiin hänen merkitystään historian, kielen ja kansanperinteen tallentajana.
Lääkettä koti-ikävään
Myös Ylöselle Päätalon kirjat olivat aluksi lääkettä koti-ikävään. Hän muutti parikymppisenä Puolangalta Helsinkiin ja löysi kirjastosta Koillismaa-sarjan romaanin Selkosen kansaa, josta se lähti. Iijoki-sarjan hän arvioi lukeneensa ainakin osaksi kymmenkunta kertaa.
”Olen Kainuusta kotoisin ja kokenut tämän suuren muuton. Päätalo on ollut minulle koti-ikävän lääkitsijä”.
”Kun tulin väsyneenä töistä kotiin ja istuin pöydän ääreen, otin vaan jonkun Päätalon kirjoista ja rupesin lukemaan. Kun se oli niin tuttua, niin tavallaan hermot laukesivat. Se oli lääkettä väsymykseen ja työelämän hermopaineeseen”.
Enää Ritva Ylönen ei lue Päätaloa.
”Varmaan tämä tutkimustyö on kypsyttänyt minut. Kirjat ovat niin tarkkaan päänupissani, ettei minun tarvitse enää palata niihin”.