Iijoki-sarja etenee tässä vaiheessa vuoden kerrallaan. Nouseva maa alkaa loppukesällä 1945 ja päättyy loppukesällä 1946.
Monella tapaa hankalan ja pettymykseksi muodostuneen huppailureissun jälkeen Kallen elämässä on vihdoin myötätuulta. Opettelu uuteen ammattiin kirvesmieheksi etenee vauhdilla kiitos Rousto-Villen ja kannustavien mestareiden, jotka katsovat ahkeran ja yrittävän miehen kohellusta ymmärtäen.
Kallen kirjoituksia ilmestyy yhä enemmän etenkin metsämiehille tarkoitetussa Pohjolan Jätkässä siihen asti kun se maaliskuussa 1946 paperipulan takia lopetetaan. Palkkiot ovat pettymys, mutta lopullisen ammatin kannalta kokemusta karttuu roimasti lisää.
Myös yksityiselämä sujuu. Kalle ja Laina saavat rintamiestontin. Keväällä istutetaan omaan maahan ensimmäiset perunat ja nousee ensimmäinen rakennus, hyyskä.
Taivalkoskelta onneaan kaupungista etsimään lähtenyt Eeti-sisar asuu Kallen kattilakunnassa ja hoitaa muun muassa tämän hermoja raastavaa vedenpumppausta. Sekin jättää Kallelle enemmän aikaa kirjoittamiselle.
Haaveita ja optimismia
Toisaalta eletään edelleen kaikkinaisen pulan aikaa. Rakennustyömaalla ei ole edes nauloja, vaan niiden asemesta käytetään paalilangan pätkiä sekä parhaimmillaan käytettyjä ja suoristettuja nauloja. Eetin suurin haave on kävelypuku. Se tuntuu saavuttamattomalta.
Optimismia koko valtakuntaan tuo jouluksi 1945 Amerikan paketteja Suomeen kuljettanut hl. Wellamo. Suomi ei ole enää täysin eristyksissä muusta maailmasta. Herakles-niminen laiva puolestaan tuo vuoden 1946 puolella kahvia Brasiliasta. Ensimmäisen kerran sodan jälkeen kahvin jakelu alkoi 4. huhtikuuta.
Kovan kohtalon ikäluokat
Vasta nyt alkaa valjeta, millainen oli 1900-luvun ensimmäisen kahden vuosikymmenen aikana syntyneiden kohtalo kaikessa karuudessaan. Huono-onnisimmilla siihen mahtui sisällissota, 1930-luvun pula, kolme sotaa ja sen jälkeen jälleenrakennus, joka alkoi tyhjästä. Traumoja ei huollettu debriefingeissä, vaan sodassa hermonsa menettäneiden miesten oli siirryttävä suoraan raskaaseen työhön. Ei ihme, jos tämä kaikki tuotti miehiä, joita Heikki Turunen on Simpauttajassa niin osuvasti kuvannut. Jollain tasolla sota jatkui vielä 1970-luvulla.
Työmaalta toiselle
Kalle saa nyt oppia monilla työmailla. Ensin on remontti Ruuskasen pukutehtaalla Hämeenkadun ja Koskikadun kulmassa, jota pomottaa rakennusmestari Kantola. Hirmuksi kutsuttu, mutta Kallea kannustava.
Seuraavaksi on vuorossa Lielahdessa sijaitsevan puutarhan päärakennus, jossa työkaveri Pikku-Jussi lahjoittaa Kallelle kunnon vasaran. Niin tyhjä on valtakunta, että sellaisenkin hankkiminen on kirvesmiehelle tuskan takana. Ja hyvän vasaran antoikin, sen varsi oli ehjä vielä 1985 Kallen kirjoittaessa tapauksesta.
Myös Lielahdessa mestarina toimi Kantolan ukko. Hänen opissaan Kalle pääsee nyt naulaamaan ensi kerran permantoa ja sitten pislaakaamaan ikkunoita.
Sitten oli vuorossa Suomen Trikoon tehdas Pyynikillä. Nyt päästään tutustumaan jätevesihuollon ensi askeliin Suomessa. Tähän asti jätevedet on laskettu suoraan rantaveteen, nyt jään päälle rakentuu pitkä lautaputki Pyhäjärven syvänteeseen asti. Tarkoitus on liuottaa väriaineita, kemikaaleja ja muuta likaa sisältävät jätteet suureen vesimäärään. Ainakin ne siirtyvät omasta rannasta etäämmälle, Kallen kirvesmiespari Nordman sanoo.
Viimeinen savotta
Sen jälkeen rakennustyöt loppuvat. Rakentamista Tampereen seudulla olisi, mutta tarvikepula pistää rakentajat kävelemään. Poltetun Lapin jälleenrakentajat ovat etusijalla, etelämpänä ei ole nauloja, sementtiä, betonirautaa, tiiliä eikä muurauskalkkia.
Kallen luonteella ei olla työttömiä. Hän leikkauttaa kieroon katsoneen silmänsä ja ryhtyy jälleen hakkaamaan halkoja Messukylän kunnalle, tällä kertaa hyvällä palstalla Teiskon tien varressa nykyisen Atan tehtaan maisemilla. Työssä on tunnelmaa, sillä Kalle käsittää jättävänsä jäähyväisiä nuoruutensa ammatille. Muistoissa onnellisimmaksi ajaksi siinä nousee syyskesä 1938, jolloin hän teki pinotavaraa kotoa käsin, tienasi hyvin ja oli ensirivin työmiehen kirjoissa.
Lopulliset jäähyväiset metsurin ammatille Kalle heittää kuitenkin vasta seuraavalla työmaalla Hervannan lähellä Solkinmäen rinteessä, nyt Tampereen kaupungin kirjoissa.
Kesällä Kalle heittää taas kerran kirjoitusharrastuksensa kehittämisen tulevaisuuteen. Valoisat kesäillat kuluvat omalla tontilla ja rakennustöihin paluun jälkeen ylitöissä halonhakkuussa.
Rakennuksille Kalle palaa ensin Kuusisen Ukin kanssa kesken jääneen omakotitalon työmaalle. Sitten on vuorossa taas Rousto-Villen porukka ja Kortelahdenkadulla sijaitsevan autokorjaamon remontti.
Työtä, työtä, työtä
Kalle oppii koko ajan uusia rakennusmenetelmiä ja selittää ne tarkkaan myös lukijalleen. Tämä on nyt kai sitä, mitä monet kutsuvat yhden naulan hakkaamiseksi 20 sivulla. Sitä Kalle ei tee, mutta työmenetelmienkin perinpohjainen kuvaaminen kuuluu hänen kirjoihinsa. Niiden iso juonihan on Kallen oma kehitystarina.
Nouseva maa on Iijoki-sarjan osista tasapaksuimpia. Ei kielteisessä mielessä, mutta tässä on poikkeuksellisen vähän edes dramaattiseen kallellaan olevia käänteitä. Työtä, työtä ja vielä kerran työtä, siitä koostuu tämä kirja, kunnes päättyy Kallen ja Lainan suureen riitaan, taas kerran viinasta.
Elämänmakuinen, voisi olla paras luonnehdinta sarjan 15. osalle.
Kalle Päätalo: Nouseva maa 639 sivua. Gummerus 1985.
Rakennustyömaalla sanottua
On, Kalle, kaupungin rakennustyömailla timpurin kohdalla elämän laki, että aloitetaan teline- ja tuntitimpurina. Sitten riehutaan pari-kolmekymmentä vuotta urakkaporukoissa ja lopetetaan taas tuntikirvesmiehenä. Tissutellaan sitten aikapalkalla siihen asti, kun työkalut pysyy käsissä ja löytyy ihmismäisiä pomoja… Joo, sellaista on, Iijoen gorilla, tämä rakentajan elämä. => Rilli-Arvo Kallelle kertoessaan, ettei Rousto-Ville saa enää eturivin timpureista urakkaporukkaa kasaan.
Tiedätkö, muistatko
Vastaus: Kallen sarvenkolistajaisia vietettiin Tikkuviinalla ja Rommiviinalla.
Kysymys: Montako kilometriä laskennallisesti juna kulki Kallen keväällä 1946 hakkaamilla haloilla?
Elämän varsitiellä
Sivu: 9392 Ensimmäiset perunat istutettu omaan maahan toukokuun 1946 lopulla.