Vaihteliko yli 70-vuotiaan Kallen kirjailijan laatu valtavasti? Vai vaihtelevatko lukijan mielialat? Vai mikä selittää sen, että ”Takaisin Taivalkoskelle” -minisarjan keskimmäinen kirja Epätietoisuuden talvi tuntuu niin loistavalta heti sen jälkeen, kun Muuttunut selkonen vaikutti hieman jähmeältä ja pitkäpiimäiseltä?

Epätietoisuuden talvessa Kalle ja Laina elävät ainakin henkisesti väljemmin Taivalkoskella, sillä he ovat päässeet asutusalueen koulun yksinäisyydestä kirkonkylään asumaan ja Laina vielä osuuskaupan myyjäksi.

Kalle joutuu, tai oikeammin suostuu, edelleen hoitamaan rakennusmestarin virkaansa kelloon katsomatta. Lisäksi kattilakuntaan iskee mustasukkaisuuden kyy, kun Laina on Kallen mielestä liian läheisissä väleissä osuuskaupan autonkuljettajaan Veikko Moilaseen, jota myös Sonni-Moilaseksi kutsutaan.

Epätietoisuuden talvessa tapahtuu koko ajan ja Kalle on taas kertojana pirteällä päällä. Ei mutta ihan toenni, ihan kuin kaksi peräkkäistä romaania olisivat eri kirjoittajien työtä! Nyt Kallella on varastossa kahmalokaupalla hienoja juttuja syrjäkyliä pyörällään kiertävästä rakennusmestarista. Irrallaan luettuina ne tuskin hurraita herättäisivät, mutta Kallen maailmaan asettunut viettää tauotonta juhlaa.

Lisäksi Kalle osoittautuu taas kerran loistavaksi itsensä ja muiden ihmisten tarkkailijaksi. Aukusti Päätalon hautajaisista oli jo puhetta. Itseään Kalle pistää rajusti peliin itsesyytösten ja mustasukkaisuuden ristitulessa eksyttyään Oulussa vieraaseen petiin.

Epätietoisuutta Veikon ja Lainan suhteesta

Epätietoisuutta talvella 1951-1952 Kallelle aiheuttaa juuri Veikko Moilanen. Kalle antaa kirjoissaan melko selvästi ymmärtää, että jos hän itse kävikin vieraissa, niin sitä teki myös Laina Moilasen kanssa.

Veikon kanssa myöhemmin avioitunut Laina eli Helvi Moilanen on kiistänyt tämän jyrkästi. Perusteellisin näkemäni Helvi Moilasen henkilökuva ilmestyi Raimo Jokisalmen kirjassa Jokijärven rannalta (Myllylahti 2005). Siinä julkaistussa haastattelussa hän painottaa, ettei Veikolla ollut mitään osuutta Kallen ja Lainan avioeroon.

”Kyllä naiset tykkäsivät Veikosta, mutta ei hän ollut niitä miehiä, jotka koskevat toisen vaimoon”.

Helvi Moilasen mukaan Kallen ahkerasti viljelemä Sonni-Moilanen -nimityskään ei ollut Taivalkoskella yleisessä käytössä.

Mustasukkaisuutta Kallelle aiheutti varmasti jo nuorena koettu kateus. Moilanen oli nuorukaisena sääkerismies ja tyttöjen suosikki eli juuri sitä, mitä Kalle itse ei ollut.

Rajuja riitoja

Lainan kanssa ensimmäinen Moilasta koskeva riita syttyy siitä, kun hän kertoo olleensa töissä huonovointinen ja käyneensä lepäämässä Veikon kamarissa.

Talvella 1952 Kalle lähtee Moilasen kyydillä Ouluun näyttämään lääninhallitukseen piirustuksiaan Taivalkosken uudeksi vanhainkodiksi. On puhe, että palataan mahdollisesti myös samalla kyydillä takaisin, mutta Moilasta ei näy sovittuna aikana Merikosken siltojen luona. Kalle lähtee armeijakaverinsa Vimparin kanssa ryyppäämään ja vieraisiin naisiin. Seuraavana päivänä koittaa ankea kotiinpaluu.

”Mää tiän, että olet ollut jossakin huoramurjussa…”

”Saatana tuki turpasi huorista!”

Tästä päästään kuitenkin yli. Vähän myöhemmin Kalle kuulee Rinnemaan Yrjöltä, että Moilanen onkin lähtenyt Kallen ja Lainan asunnosta vasta puoliltaöin juuri sinä iltana, kun Kalle jäi yöksi Ouluun. Kotiin Kalle tulee uuden riidan kanssa.

”Minä en aijo ennää tämän yön aikaa riijellä. Mutta sitä toivon, että et ole aina huorittelemassa toisia…”

”Toisia? Sääkö viittaat mua semmotteks?”

”En viittaa muuta, kun että meistä ei kukkaa näytä olevan täyvellinen. Sekkää, joka on ylistäny olevasa. Minulla on varraa myöntää olevani huonoimpia aviomiehiä mitä maa päällään kantaa”.

Miksi Laina ei voinut luottaa Kalleen?

Niin, ei Kallea voi ainakaan tekojensa kaunistelusta moittia, vaikka todellisuudessa hänellä ilmeisesti oli vielä enemmän vieraita naisia kuin Iijoki-sarjan kirjoissa tähän mennessä on kerrottu. Helvi Moilanen sanoo Raimo Jokisalmen kirjassa, että Kallella oli jo ensimmäisellä Vesilahden työmaallaan suhde 18-vuotiaaseen Annaan. Hänen takiaan omakotitalon piirtäminen viipyi ja viipyi.

Kotona Kalle otti joskus viinaa Martti Sorosen (Ilmari Vouvila) ja Hannes Leiskalan (Janne Mäkitörmä) kanssa. Helvin mukaan se ei ollut ongelma, vaan se, että Kallelle tuli kiire ravintolaan. Sieltä hän iski naisia ja vietti öitä poissa kotoaan.

Mitä siis tarkoittaa se, kun Epätietoisuuden talvessa Laina sanoo, ettei voi luottaa Kalleen?

”Kai sää täällä pidät samaa peliä vieraitten naisten kanssa ko pidit Tampereella”.

Tähän astisissa romaaneissa Kalle ei kuitenkaan ole jäänyt kertaakaan kiinni uskottomuudesta eli Lainan ei pitäisi tietää vieraista naisista mitään ja silti hän heihin viittaa jatkuvasti pariskunnan riidellessä.

Kaikissa antamissaan haastatteluissa Helvi Moilanen kiistää olleensa sellainen viinan vihaaja kuin Kalle antaa kirjoissaan ymmärtää.

Herkon tauti Kallessakin

On pelottavaa, että Kallessa heräsivät moneen kertaan samanlaiset myrkylliset mustasukkaisuuden tunteet kuin Herkossa 1930-luvun alussa. Toisin kuin Herkko, Kalle kuitenkin pystyi arvioimaan itseään hyvin realistisen tuntuisesti.

”Yritän nujertaa mustasukkaiset ajatukseni muistuttamalla itselleni, kuinka kevytmielisesti olen itse elänyt avioliitossamme. Viimeksi runsas vuorokausi taaksepäin! Kuitenkin saamani tieto siitä, että vaimoni on minulle valehdellut, tuntuu omia tekemisiäni suuremmalta rikokselta – minun mielestäni”.

Tulkitsen, ettei Kalle vähättele omia eikä tietoisesti suurentele Lainan tekosia. Lainan ja Veikko Moilasen suhteesta hän kirjoittaa tässä ja tulevissa kirjoissa niin kuin ne itse silloin koki.

Objektiivisesti ottaen näyttää kuitenkin selvältä, että hän teki suurta vääryyttä Helvi Moilaselle, josta synnytetty epämiellyttävä kuva on kirjojen lisäksi taltioitu Tampereella esitettyyn Tammerkosken sillalla -näytelmään ja Hannu Kahakorven Päätalo-elokuvaan. On valitettavaa, ettei Helvi Moilasen kantaa päästy kuulemaan ennen kuin myöhemmissä haastattelukirjoissa.

Mutta on niinkin, että Kalle kirjoitti romaaneja eikä journalismia.

Kansakunnan terapeutti

Tämä Kallen omien heikkouksiensa analysointi ja avoin tunnustaminen kirjasarjan kaikissa vaiheissa on epäilemättä pääsyitä hänen hurjalle menestykselleen. Viina ja luonteen heikkoudet veivät tolvauksiin ja silti hän nousi kansakunnan kaapin päälle.

Kalle Päätalon terapeuttista vaikutusta kanssaihmisille ei voi yliarvioida. Jenni Janatuinen kirjoittaa teoksessaan Miehenkuva (Johnny Kniga 2005) Kallen jakaneen voimakkaasti mielipiteitä lestadiolaisilla alueilla niin, ettei hänen lukemistaan voinut tunnustaa julkisesti.

”Voidaankin ajatella, että Päätalon lukija ikään kuin tunnusti julkisesti samastuvansa kertojaan, heikkoon syntiseen, ristiriitaiseen Kalle Päätaloon. Päätalon lukemisessa oli kysymys jostain, joka määritti myös lukijan persoonaa”.

Luonnehdinta pitänee paikkansa yleisemminkin. Kallen ylivoimaisesti vahvin ominaisuus kirjailijana oli kyky herättää tunteita.

Käytättekö konstia?

Epätietoisuuden talvessa Kalle kirjoittaa jotenkin vapautuneemmin kunnanmestarikaudestaan. Tuon tuosta esiin tulee ikävä Tampereelle ja sopeutumisvaikeudet tekoselkoseen, mutta eihän Kallen ja Lainan elämä silloinkaan pelkästään kärsimystä ollut.

Sopeutumisvaikeuksia hänelle aiheuttaa se, että vanhat tututkin kohtelevat Kallea ”herrana” ja vieraana. Käytettiin sinuttelun ja teitittelyn välimuotoa eli ”sitäkö ollaan” ja ”sekö on lähtenyt” -puhuttelumuotoja.

Vaikeaa Kallelle on hyväksyä myös suorasukaisia uteluita avioparin lapsettomuudesta:

”Käytättekö konstia vai eikö vaimosi sukkiu?”

Lapsettomuus oli muutenkin arka paikka Kallelle. Osaksi sen takia hän koirankin hankki, lapsen korvikkeeksi.

Sitten olivat vielä piittaamattomat asiakkaat, kuten sekin Kallen nimeämättä jättämä mies, joka tulee jahkailemaan navetan rakentamisesta koko vuoden 1951 itsenäisyyspäiväksi varttia vaille kuusi aamulla.

Riehakkaasti liukastellen

Jotain riehakkaan riemukasta Kalle puolestaan loihtii niinkin kummallisesta asiasta kuin myöhäisillan pyöräilymatkasta Metsäkylästä kirkonkylään myöhäissyksyllä, jolloin tie on liukas kuin mateen selkä. Kalle käy maksamassa työpalkkoja ja saunoo sekä tyhjentää pullollisen pirtua Joukonvaarassa Kinnusen Esan kanssa.

Kallea pidetään Joukonvaarassa atimana ja houkutellaan jäämään yöksi, mutta hänkö tekisi mitä pyydetään. Ei, aamulla pitää olla rakennustoimistossa.

Kallen pyörässä ei ole edes valoja. Hän kaatuilee ja kastelee itsensä läpikotaisin vesilätäköissä, mutta saavuttaa jonkinlaisen varmuuden humalaisen tuurista. Ei tässä käy kuinkaan. Miltähän se on näyttänyt ja kuulostanut. Iso mies liukastelee jäisellä tiellä välillä kiroten, välillä hohottaen ja itsekseen puhuen:

”Voi vittujen kevät ja kyrpien takatalvi tätä matkaamista!”

Välillä Kalle poikkeaa Anni-tädin taloon maksamaan palkkoja vielä yhistysmies Aapi Juntuselle ja jatkaa sitten estelyistä välittämättä liukasta matkaansa ja pääsee kuin pääseekin kotiinsa.

”Mitä vittuilua tämä taas on olevinaan”, ovat ensimmäiset sanat Lainalle ja sitten taas riidellään.

Kun talvi etenee ja Kalle on asioilla Jokijärvellä, nousee niin sankka lumipyry, että Kallen on jäätävä kesken taipaleelle odottamaan postiautoa. Polkupyörällä ei pääse etenemään.

”Niin sää taas pidit mitä soveimme! Meitin vuoro lämmittää sauna ja sää jäät sinne huorais luo…”, tervehtii Laina Kallea kun hän viimein pääsee kotiin.

”Turpa tukkoon, perkele! Ainaski huorista. Semmosia ei ole minun kotikylässäni eikä koko kotipitäjässä”.

Kallen kuvausten mukaan riidat olivat tällaisia. Olisivat olleet vielä rajumpia ellei niin  Kuusisella kuin keskuskansakoululla olisi ollut ylimääräisiä kuulijoita.

Kalle saa moottoripyörän ja tarpeekseen

Talvella Kallen työmatkailu helpottuu, kun kunnanhallitus päättää hankkia rakennusmestarille IC-moottoripyörän. Järkevintä olisi tietysti ostaa pakettiauto, jolla voisi samalla kuljettaa rakennustarvikkeita ja työmiehiä, mutta siihen nuukat kunnallismiehet eivät taivu. Tauriaisen Uuno sen puolesta kyllä puhui kunnanhallituksessa, mutta ”Uuno kun on niin perkeleen kova kommunisti. Vastustetaan jo periaatteesta”.

Keväällä Kalle saa tarpeekseen kunnan luottamusmiesten nuukailusta ja päättää irtisanoutua virastaan vielä nopeammin kuin oli sitä hakenut. Erokirje on päivätty 21.4. 1952. Matkaan tulee kuitenkin iso mutka. Kalle ja Laina eivät pääsisikään Tampereella asumaan omaan taloonsa, koska vuokralaiset olisi pitänyt irtisanoa kolme kuukautta aikaisemmin. Kalle saadaankin jäämään kunnanmestariksi, kun hänen palkkansa kihautetaan 50 tuhanteen markkaan kuukaudessa ja lisäksi Laina palkataan puolipäiväiseksi työntekijäksi rakennustoimistoon, jolloin Kallen ilta- ja pyhätyöt hieman helpottavat.

Loppujen lopuksi totuuden puhuja tässä Taivalkosken vauhtimutkassakin on Herkko:

”Kotiseuvun ikävät ja muut haikailut ovat joutavia. Parasta olla siellä, missä on levein leipä. Ja kun kerkisittä tehä Lainan kansa oman talon. Olen rätnäilly päässäni, että kun vuosikymmenen tienaatta ettäkä hurvittele, ovat talon velat siluvei”.

Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi. Gummerus 1992, 713 sivua.

Tiedätkö, muistatko

Vastaus: Jaakko Laurinpoika Päätalo.

Kysymys: Kalle osti kirjoituskoneen Veikko Vähäkuopukselta. Mikä oli hinta?