Hissi ei avautunut normaaliin kerrokseen vaan ihan uuteen kerrokseen. Astuin käytävälle, joka oli sisustettu psykoottisesti värikkäillä kolmioilla. Kun katsoin taakseni, hissi oli kadonnut. Käytävällä odotti Hohto-leffasta tuttu kylpyammenainen. Lisäksi siellä oli kirvesmurhaaja.
Ei tätä unta voi tulkita kuin vaalien kautta. Iso osa niistä, jotka vaivautuivat äänestämään, tilasi lisää konservatismia ja leikkauksia, ja sitä äänestäjät myös saavat tulevalta porsuhallitukselta. Muut ihmettelevät, miksi niin moni asia petti näissä vaaleissa:
- Neljä vuotta sitten ennustettiin, että perussuomalaisten sinimusta jytky olisi hetkellinen protesti, joka sulaa pois seuraavissa vaaleissa. Näin ei käynyt, vaan persut hävisivät vain yhden paikan.
- Vuosi sitten ennustettiin, että vasemmistoliitto ottaa ainakin pienen vaalivoiton, koska puolue on viimein onnistunut uudistumaan ja menestyi eurovaaleissa niin hyvin. Näin ei käynyt, vaan puolue menetti kaksi paikkaa ja täyden prosenttiyksikön kannatuksestaan.
- Vihreiden edellisen vaalitappion jälkeen jotkut ennustivat, että puolueen huippu on menetetty. Näin ei käynyt, vaan vihreät palasivat vuoden 2007 huipputulokseensa.
- Näiden vaalien piti katkaista yhteenlasketun vasemmiston hidas häviö. Näin ei käynyt, vaan tuli historian huonoin tulos: vajaa neljännes kansanedustajista on kuuluu demareihin tai vasemmistoliittoon. Se on hyvin vähän.
- Ylipäätään vasemmistossa pettivät ennakko-odotukset, tunnelmat kaduilta sekä puolue- ja ehdokaskohtaiset gallupit.
Äänestämällä ei yleensä tehdä vallankumouksia, mutta äänestämällä voidaan tukea pieniä parannuksia, torpata suuria huononnuksia ja ohjata resursseja mielekkäisiin suuntiin. Vaikka olisi hyvin kriittinen puolueita kohtaan, tästä vaalituloksesta on vaikea olla muuta kuin tympääntynyt.
Tuleva hallitus tarkoittaa hyytäviä aikoja ympäristölle, köyhille, työttömille, vähemmistöille ja yleisemmin taloudelle. Ristiriitoja tulee lisää jokaisella osa-alueella. Kuokka-, kiekko- ja luokkavieraat tuskin vähentyvät.
Radio Helsinki soitti tänä aamuna Mel Brooksin Springtime for Hitler -musikaalia.
Vasemmistoliitto otti takkiinsa kaikissa muissa vaalipiireissä paitsi Varsinais-Suomessa. Paikoissa mitattuna puolue on täsmälleen vihreiden ja RKP:n puolivälissä. Suunta on kohti RKP:tä:
| Vuosi | Edustajat | Äänet | |
| 1991 | 19 | 274 639 | 10,08 % |
| 1995 | 22 | 310 340 | 11,16 % |
| 1999 | 20 | 291 675 | 10,88 % |
| 2003 | 19 | 277 152 | 9,93 % |
| 2007 | 17 | 244 296 | 8,82 % |
| 2011 | 14 | 239 039 | 8,13 % |
| 2015 | 12 | 211 615 | 7,1 % |
Mikä kaikki meni pieleen? Ennen kyselyitä ja tutkimuksia voi mutuilla muutamasta asiasta.
Vaikka kaikki puolueaktiivit, joiden kanssa eilen puhuin, olivat tästä eri mieltä, niin olen kuulemani ja tuntemieni ihmisten perusteella varma, että puolue menetti ääniä, koska oli mukana leikkauksia ja erittäin huonoa europolitiikkaa toteuttaneessa hallituksessa. Epäpoliittiset ”tavikseksi” kutsutut äänestäjät tästä tuskin välittävät tai edes muistavat, kuka on milloinkin ollut hallituksessa, mutta jostain se kertoo, että Paavo Arhinmäen äänistä suli pois yli puolet. Tämä tai ainakin osa tästä on luonteva tulkita vastalauseeksi Arhinmäen ministerikaudelle.
Kun vasemmistoliitto meni hallitukseen, monesta suunnasta kuului, että ”nyt minulla ei ole enää puoluetta”. Eniten pettyivät ne, jotka pitivät puoluetta enemmän kansanliikemäisenä kuin hallitukseen pyrkyröivänä päättäjäpuolueena.
Monien politiikkakriittisten mieleen jäi epäluottamus puolueeseen, joka menee kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen.
Hallitukseen osallistuminen ei tietenkään selitä koko tappiota. Puolue ei onnistunut saamaan medianäkyvyyttä, kuten selviää Hesarin mediakoneestakin.
Sitten ovat väestölliset tekijät: vasemmiston vanhat ehdokkaat vetäytyvät vanhuuttaan ja vanhimmat äänestäjät kuolevat pois, eikä nuoria tule riittävän nopeasti tilalle.
Yhdeksi selitykseksi tälle on tarjottu duunari-identiteetin murenemista. Nuorten opiskeluaika kestää entistä pitempään, eivätkä alle nelikymppiset enää miellä itseään duunareiksi, vaikka tekisivätkin töitä osa-aikaisesti tai täyspäiväisestikin.
Puolue on uudistunut ottamalla huomioon pienyrittäjät ja epätyypilliset työsuhteet sekä vastustamalla leikkauspolitiikkaa, mutta se ei ole riittänyt. Yhtäältä teemat saattoivat olla liian monimutkaisia eikä niitä onnistuttu avaamaan populistisesti. Toisaalta on turha väittää, että vanhanaikaisempi duunari-identiteetti olisi vedonnut äänestäjiin, koska demareillekin tuli niin kova tappio.
Sitä paitsi puolueen kovimmat uudet menestyjät ovat juuri niitä, jotka ovat eniten olleet uudistamassa puoluetta: Li Andersson, Hanna Sarkkinen, Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä.
Ehkä vasemmistoliitto ei ole vieläkään onnistunut riittävästi irrottautumaan menneisyydestä. Vaalibileissä 9. huhtikuuta puolue otti näkyvästi esiintymään Agit Propin, jolla vasemmistoa sitten löivät päähän niin iltapäivälehdet kuin Juha Sipiläkin. Vaikka puolue on nuorentunut ja naisistunut, siihen liitetään edelleen homeisia mielikuvia stallareista ja toisiaan tovereiksi kutsuvista änkyröistä.
Monessa pika-analyysissa vaalien jälkeen on viitattu myös Syrizan tukemiseen. Kreikan vaalivoitto näytti lupaavalta suunnanmuutokselta, mutta sitten Syriza alkoi taktikoida Venäjä-myönteisillä lausunnoilla, minkä vuoksi Syrizan hehkuttamista ei Suomessa katsota hyvällä. Syriza ei myöskään ole onnistunut pysäyttämään austerity-politiikan etenemistä.
En ole niinkään huolissaan vasemmiston menetetyistä paikoista kuin yhteiskunnallisen liikehdinnän laimeudesta ja kääntymisestä oikealle.
Politiikkaa ei uudisteta parlamentin sisältä. Merkittävät avaukset ja suuret uudistukset läpi ajava paine tulee aina eduskunnan ulkopuolelta, ja kansanedustajat voivat sitten joko vastustaa tai myötäillä paineita.
Välittömästi ennakkoäänien julkistamisen jälkeen vasemmiston aktiivit alkoivat puhua siitä, milloin puolueen puheenjohtaja vaihdetaan, miten saadaan mediakuva uudistettua ja mitä kaikkea puolueessa täytyy organisoida uusiksi. Itse olen kiinnostuneempi siitä, miten ruohonjuuritason toimintaa puolueiden ulkopuolella vahvistetaan.
Toinen välitön puheenaihe vaalien jälkeen on ollut kysymys siitä, pitäisikö lähteä maanpakoon vai rakentaa bunkkeri, johon vetäytyä kestämään oikeistohallituksen viiltoja. Kysymyksenasettelu on sama kuin vuonna 2011.
Mitä tahansa silloin vastattiinkaan, vastaus ei ollut riittävä.
Kuuntelin koko viikonlopun Paperi T:tä repeatilla. Nyt olo on enemmän tällainen:
Kirjoituksen kuvat ovat vaalilähetyksestä, joiden päällä digiboksi näytti toisen kanavan tekstityksiä. Kuvia on levittänyt useampi ihminen. Itse lainasin ne Imgurista nimimerkiltä TheSoundOfBlood. Jos joku tietää alkuperäisen kuvaajan, laittakoon kommenttia!