Kun on päivätyökseen tekemisissä vain median ja sosiaalisen median kanssa, saattaa unohtaa, että kaikki ihmiset eivät ole idiootteja.
Sain muistutuksen tästä viikonloppuna Tutkijaliiton kesäkoulussa. Kolme päivää kestänyt tapaaminen järjestettiin Ystävyyden Majatalossa, vuonna 1928 valmistuneessa entisessä meijerissä helteisen Pernjärven rannalla. Meijeri on jalostamiseen tarkoitettu tuotantolaitos, ja sopivasti kesäkoulun teemana oli ”tuotanto”.
Koulu osui hetkeen, jolloin kaikki yhteiskunnalliset kehityssuunnat tuntuivat lannistavilta.
Viime vuosien suurimmat vasemmistolaiset puolueliikkeet, kuten Syriza ja Podemos, ovat hajonneet tai muuten menettäneet voimiaan. Äärioikeisto on noussut valtaan myös Suomessa. Uusnatsit hakkaavat ihmisiä kadulla. Rasismin arvostelijat vaiennetaan vetoamalla dialogiin ja moniarvoisuuteen. Sipilän hallituksen ohjelma on kuritalouspolitiikkaa, joka siirtää varallisuutta köyhiltä rikkaille. Euroopan siirtolaiskeskustelu on kärjistynyt lähelle Auschwitzia.
Kaikki siis tuntui olevan menossa päin helvettiä.
Kesäkoulun avausesitelmässä todettiin, että ihmisen elämään kuuluu oleminen sellaisten voimien armoilla, jotka ylittävät käsityskykymme ja toimintakykymme. Olemme surullisten passioiden armoilla. Pystymme kuitenkin tulemaan aktiivisiksi ymmärtämällä maailmaa ja tuottamalla yhteisiä käsitteitä, yhteistä järkeä. Järki taas on mahdollista vain iloa ilmaisevissa suhteissa.
Viikonloppu oli osoitus siitä, miten yhteiset käsitteet yhdistävät ihmisiä. Yhteisen järjen tuottamisen lisäksi iloa tuottivat uutiset Helsingin Joukkovoima-mielenosoituksesta, joka oli laajin ja voimakkain suomalainen massaprotesti vuosikymmeniin.
Tutkijaliitto on erikoinen yhteisö. Se on erittäin lukeneiden, laajassa mielessä poliittisesta filosofiasta ja kriittisestä yhteiskuntatieteestä sekä taiteesta kiinnostuneiden ihmisten yhdistys. Pääasiassa liitto julkaisee kirjoja ja vertaisarvioitua Tiede & edistys-lehteä, jonka aiheet vaihtelevat kapitalismikritiikistä ja kirja-analyyseista länsimaisen metafysiikan historiaan.
Samalla Tutkijaliitto on sumea kiintopiste – edelleen hyvin laajassa ja historiallisessa mielessä – yhteiskunnallisen toiminnan teoreettiselle ajattelulle.
Menin opiskelemaan filosofiaa vuonna 2006. Samana vuonna Tutkijaliitto käynnisti Polemos-kirjasarjan, jossa julkaistiin sellaisia teoksia kuin Uuden työn sanakirja, Tietotyö ja prekaari mielentila ja Väen kielioppi. Sarjasta tuli poliittisen ajattelun kouluni yhdessä noiden vuosien prekariaatti-, talonvaltaus- ja opiskelijaliikkeiden kanssa.
Tutkijaliiton julkaisut toteuttavat Louis Althusserin näkemystä filosofiasta luokkataisteluna teorian alueella. Filosofia on puolueellista, ei näennäisen neutraalia tuomarointia. Filosofia on ase, jota voi käyttää vallankumouksen tekemiseen.
Kesäkoulussa arvioitiin, että Althusserin myöhemmän ajattelun voi ymmärtää surutyöksi puolueesta luopumiseksi. Vuonna 1968 ihmiset alkoivat kapinoida ilman etujärjestöjä. Puolueet osoittautuivat muumioiksi ja pikemminkin vallankumouksen vastustajiksi kuin sen toteuttajiksi. Täytyi etsiä uusia tapoja ajatella poliittista toimintaa.
Sama surutyö voi olla edessä nytkin. Ympäri maailmaa toivoa synnyttänyt Kreikan Syriza petti kesällä kriittisellä hetkellä, kun Tsipras päätti jatkaa eurolinjaa ja heittää rinnakkaisvaluuttaa ajaneen valtiovarainministerinsä ulos. Austerityn vastainen kapina säikähti omia mahdollisuuksiaan.
Espanjassa vastaavasti innostaneen Podemoksen kannatus on puolittunut vuoden alusta. Puolueen johtajat ovat keskittäneet valtaa omiin käsiinsä ja varoittaneet, että puolue pystyy korkeintaan pieniin uudistuksiin ja kompromisseihin. Eikä Suomenkaan vasemmistopuolueilla mene häävisti.
Surutyön voi nähdä myös ilotyönä. Kun ollaan vapaita puolueista, ei tarvitse odottaa tai varoa. Voi toimia itsenäisesti ja välittömästi paremman elämän puolesta. Joukkovoima-liike ymmärsi tämän kieltäessään mielenosoituksesta puoluetunnukset.
Kesäkoulussa kaivattiin ”aistein havaittavaa solidaarisuutta”. Sellaista voi syntyä, kun on yhteinen infrastruktuuri, yhteinen luottamus toimintaan ja tietoa nykyisyydestä.
Erityisesti luottamus omaan toimintakykyyn on koetuksella vuosien kuritalouden jälkeen. Austerityn tarkoitus ei ole lisätä talouskasvua tai työpaikkoja. Sen tarkoitus on murtaa ihmisten usko omiin kykyihin ja lopettaa poliittinen mielikuvitus.
Samaan aikaan, kun entisen meijerin rantasaunan terassilla vaadittiin kokeilevaa poliittista toimintaa, Helsingissä järjestäytyi yli kymmenen tuhannen ihmisen mielenosoitus. Joukkovoima vaatii hallituksen leikkausten peruuttamista, riittävää toimeentuloa kaikille ja perusoikeuksien turvaamista. Mielenosoituksen moninaisuus ja massiivisuus nousivat historialliselle tasolle.
Mielenosoittajia on syytetty siitä, ettei heillä olisi esittää vaihtoehtoja leikkauksille. Minusta kesäkoulussa muotoiltiin hyvä päämäärä: tavoitteena on toimeentulo ilman alistavaa työtä.
Tai näin: tavoitteena on muodostaa erilaisten yhteisö, jossa tunnustetaan sekä sovittamattomat erot että keskinäinen riippuvuus. Tehdään yhdessä sekä paskatyöt että iloa tuottavat asiat. Jaetaan kaikki.
Kesäkoulussa ei tosin tehty ”paskatöitä”. Vessat siivosi joku muu, ja ruoka tuli valmiina pöytään. On mukava filosofoida, kun joku muu tekee ruumiillisen työn. Tähänhän koko länsimaisen ajattelun historia perustuu. Filosofia syntyi antiikin Kreikassa, kun orjat tekivät työt ja vapaat miehet pohdiskelivat.
En tarkoita tätä kritiikiksi kesäkoulua kohtaan. Kun arki on raatamista ja säätämistä, on mukava tulla valmiiseen pöytään. Toisethan istuvat siinä koko ajan samalla, kun kieltäisivät pöydästä suljetuilta tähteetkin. (#hallitusohjelma #austerity #hierarkiat #joukkovoima)
Otsikoinnin kultainen sääntö sanoo, että jos otsikossa on kysymys, vastaus siihen on ”ei”. Niin tässäkin.
Joukkovoima-lauantain jälkeen on olemassa todellinen yhteiskunnallinen liike, joka pystyy murtautumaan ulos marginaaleista. On ystäviä ja on yhteisöjä.
Niin kuin lauantain mielenosoitus, myös Tutkijaliiton tapaaminen yhdisti erilaisia. Se ei ole helppoa, mutta kun se onnistuu, se voi tuottaa ennakoimattomia seurauksia.
Viime viikolla haastattelin yhtä mielenosoituksen järjestäjistä, joka iloitsi, että ”samassa kulkueessa ovat maanviljelijät ja eläkeläiset, opiskelijat ja nuoret, työttömät ja työssäolevat. Samalla marssilla ovat yhteisvoimassa ihmiset, joita yhteiskunnassa tarkoitushakuisesti koetetaan panna vastakkain”.
Järjestäjä piti Joukkovoima-verkoston toistaiseksi suurimpana saavutuksena sitä, että leikkausten vastaisiin keskusteluihin osallistuneet ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, missä yhteiskunnan todellinen jakolinja kulkee.
”Se ei kulje maaseudun ja kaupungin välillä tai vanhojen ja nuorten välillä. Tai miesten ja naisten, työssäolevien ja työttömien tai laiskojen ja ahkerien. Kyllä jakolinja kulkee selkeästi luokkajakona. Ihmisten tietoisuus omasta yhteiskunnallisesta asemastaan on kasvanut.”
Täytyy löytää oikeat jakolinjat, oikeat ystävät ja oikeat vastustajat. Täytyy tuottaa yhteisiä käsitteitä ja yhteistä iloa, jotka vahvistavat erilaisten ihmisten välisiä suhteita. Täytyy vastustaa koneistoja, kuten medioita ja puolueita, joiden tarkoitus on tuottaa ihmisille surua ja hajottaa erilaisten ryhmien välisiä suhteita. Täytyy kasvattaa omia voimia, yhdessä.
Ystävyyden majatalon ranta Kruusilassa. Klikkaa panoraama isommaksi.