Loputon iltapäivä työpaikalla. Pöntössä höyryää kasa sitä itseään. Pohjaan palanut toimistokahvi kaivertaa reikää sieluun. Ajatusten virtaavuus on Rainbow’n kylmän dystopiahernekeiton tasolla. Käytävältä kuuluu suhinaa ja hurinaa. Aivoissa on jähmeitä klimppejä. Tekisi lähinnä mieli vetää roskis asiakkaan, pomon ja kaikkien muidenkin päähän ja häipyä pelaamaan videopelejä.
Joskus mielekkäässäkin työpaikassa on nollapäiviä. Vaikkei olisi, monina päivinä on nollatunteja, jotka johtuvat vain siitä, että yleinen työaika on 37-40 tuntia. Ei kukaan voi olla tuottava koko aikaa, eikä olekaan. Pitkä työviikko aiheuttaa löysyyttä, minkä voi huomata esimerkiksi siitä, että monessa työpaikassa viikon työt saadaan hoidettua, vaikka työviikko lyhennettäisiin neljään päivään.
Sen lisäksi, että työviikon lyhentäminen antaa työntekijöille aikaa ja vapautta, se tuo paljon etuja työnjohdonkin näkökulmasta. Sairauspoissaolot vähenevät, tuottavuus nousee, ihmiset nauttivat työstään enemmän ja sitoutuvat siihen hanakammin.
Kansantaloudenkin kannalta työajan lyhentäminen kannattaa, koska se todennäköisesti vähentäisi sairauskuluja, varhaiseläkkeitä ja työterveysmenoja. Lisäksi työajan lyhentämisen voi helposti yhdistää työn jakamiseen, mikä tarkoittaisi työttömyyden ja työttömyysmenojen laskemista sekä verotulojen nousemista.
Jos vielä laajennetaan näkökulmaa, työajan lyhentäminen voi tukea yleistä hyvinvointia, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja ihmissuhteiden kehittymistä sekä vähentää ympäristötuhoja.
Viime kesänä Britannian kansanterveyslaitoksen johtaja John Ashton vaati työviikon lyhentämistä neljään päivään, koska se vähentäisi stressiä, antaisi perheille enemmän yhteistä aikaa ja laskisi työttömyyttä.
Meksikolainen telemiljardööri ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, Carlos Slim, puolestaan on ehdottanut kolmipäiväistä työviikkoa elämänlaadun parantamiseksi.
Göteborgilaisessa vanhainkodissa kokeilu kuuden tunnin työajasta on työntekijöiden mukaan vähentänyt stressiä, rauhoittanut laitosta ja lisännyt työssä viihtymistä. Yhden haastatellun hoitajan mukaan työajan vähentäminen on johtanut ”uskomattomaan eroon” työpaikan ilmapiirissä.
Sipilän johtamista hallitusneuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan harkinnassa on suomalaisten työajan pidentäminen sadalla tunnilla vuodessa. Tämä siitä huolimatta, että suomalaiset tekevät nyt jopa 300 tuntia enemmän töitä vuodessa kuin esimerkiksi hollantilaiset.
Suomessa tehdään myös pitempää päivää ja matalammilla palkoilla kuin muissa Pohjoismaissa. Lisäksi Suomessa tehdään enemmän työtunteja kuin vaikkapa työetiikastaan kehutussa Saksassa.
Euroopan OECD-maista eniten työtunteja tehdään Kreikassa.
Sipilän ehdotuksen on tulkittu tarkoittavan esimerkiksi palkanalennuksia, lisätyöttömyyttä, lomien leikkauksia tai pekkaspäivien poistamista. Ehdotus on myös mahdollista toteuttaa tilastollisena uudistuksena niin, ettei se välttämättä lisää yksilön tekemiä työtunteja.
Heikennyksiä ehdotus joka tapauksessa tarkoittaa. Samalla ehdotus siirtää keskustelua täysin väärään suuntaan työhyvinvoinnin kannalta.
Litteät organisaatiorakenteet ja pomottomat työpaikat on jo keksitty. Voisiko työajan lyhentäminen olla seuraava innovaatio?
Jos työaikaa halutaan kaikesta huolimatta välttämättä pidentää, siihen on helppo ja tehokas keino: lakkautetaan asevelvollisuusarmeija. Asevelvollisuuden näkymättömät kustannukset ovat Suomen puolustusbudjetin luokkaa.
Sekä asevelvollisuusarmeijan ylläpitäminen että pitkät työajat ovat taloudellisesti haitallisia. Taitaa olla niin, että kaikista viime vuosikymmenien tutkimuksista ja väitteistä huolimatta taloudella ei olekaan viimeistä sanaa politiikassa.
Millä sitten? En keksi työajan pidentämiselle muuta syytä kuin sen, minkä vuoksi vanhaa armeijajärjestelmääkin pidetään yllä: ihmisten pitämisen kurissa.
Tällaisia tavoitteita vastaan pitäisi kamppailla aggressiivisesti omilla ehdotuksilla työajan lyhentämisestä ja työntekijöiden kontrolloinnin purkamisesta sen sijaan, että vain reagoidaan loputtomasti oikeiston ehdottamiin heikennyksiin.