Viime aikoina, millä tarkoitan edellistä noin 150 vuotta, ”vastuullinen” suhtautuminen alkoholipolitiikkaan on Suomen alueella tarkoittanut moralisointia ja raittiussuosituksia.
Nykyään tämän linjan keskeinen ilmenemismuoto on kansanterveys. Tiukan alkoholipolitiikan puolustajat vetoavat terveyshaittoihin ja ruumiskasoihin, joita syntyisi, jos alkoholin kontrollia löysennettäisiin.
Samat henkilöt saattavat tosin kannattaa turvapaikanhakijoiden pakkopalauttamista Afganistaniin tai Irakiin, jossa karkotettuja uhkaa todennäköinen kidutus tai kuolema.
Jospa turvapaikanhakijoiden henkeä vaalittaisiin yhtä lujasti kuin suomalaisen kaljankittaajan terveyttä!
Politiikassa pitää osata valita taistelunsa. Alkoholilain muuttaminen on sinänsä pieni asia, eikä siihen kannata hirttää itseään. Alkoholipolitiikasta avautuu kuitenkin kiinnostava näköala vallankäyttöön ja erilaisiin käsityksiin siitä, mikä on hyvää elämää.
Kansanterveyden näkökulmasta hyvä elämä koostuu siitä, että toiset päättävät tilastollisten terveysriskien ja taloudellisten laskelmien pohjalta, miten meitä tulee hallinnoida.
Saatamme pitää rajoituksia ja moraalista opastusta ärsyttävinä, mutta myönnymme hallintaan, koska ajattelemme sen koituvan parhaaksemme. Myöntyminen etenee seuraavalla päätelmällä: ”Minä en tarvitse rajoituksia, koska hallitsen itseni ja pystyn juomaan vastuullisesti. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä kuin minä. Hyväksyn kontrollin, koska näin suojellaan niitä, jotka eivät kykene itsesäätelyyn.”
Tässä ilmapiirissä alkoholista kirjoittaminen muuten kuin paheksuvasta tuntuu suurin piirtein siltä, että olisi puolustamassa koiranpentujen tallomista. Fiksu vaikenee alkoholinkäytöstä poliittisessa keskustelussa. Vain juntti mokaa ja puolustaa viinaa.
Kirjassaan Kaksijalkainen ympäristövallankumous Tere Vadén tulkitsee Mika Hannulan käsitetaideteosta ”Alkoholism beats capitalism” yhdistämällä alkoholismin alkuperäiskansojen tekemään uppiniskaiseen ja itsetuhoisaan vastarintaan. Väkivallalla alistetut väestöt intiaaneista suomalaisjuntteihin ovat ”epäluotettavia, eivät pysty pitämään työpaikkaansa, perhettään, lopulta persoonallisuuttaankaan, eivät saa aikaan talouskasvua tai positiivista urakehitystä”.
Sen sijaan että ryhtyisi tuottavaksi ja tervehenkiseksi uusliberaaliksi yksilöksi, alkuasukas masentuu, ei ole läsnä, lopettaa puhumisen ja alkoholisoituu.
Viinan juomista voikin ajatella itsetuhoisana tapana vastustaa valloittajien kontrollia. Alkoholisti pysyttelee osittain kapitalismin ja ”länsimaisuuden” ulottumattomissa, Vadén kirjoittaa. ”Ilman alkoholismia hän olisi yhteiskunnan sopeutunut ja hyödyllinen osa, toisin sanoen kokonaan henkisen itsenäisyytensä menettänyt.”
Alkoholi voi tehdä ihmisestä täysin riippuvaisen raunion. Silti viinanjuonti voi säilyttää osan kaikkein tärkeimmästä eli kokemuksen henkisestä itsenäisyydestä. Alkoholi mahdollistaa vetäytymisen ja edes jonkinlaisen autonomian.
Itsetuhokin on entistä vaikeampaa aikana, jolloin kaikkien pitäisi tehdä suorituskykyisinä työtä pääoman arvonlisäyksen eteen vähintään 70-vuotiaaksi.
Yökkäilin lukiessani uutista siitä, että myös Alkossa on alettu kysyä papereita niiltä, jotka vaikuttavat alle 30-vuotiailta. Mitä enemmän arkeen lisätään tällaisia sinänsä mitättömiä mikropsykologisia tarkistuspisteitä, sitä enemmän sisäistämme niiden henkimän valvonnan.
On painavampikin syy liittyy siihen, miksi uutinen tuntui masentavalta. Jos 2000-luvun alussa olisi noudatettu nykyistä alkoholikontrollia, oma nuoruuteni olisi ollut paljon ankeampi ja köyhempi.
Alaikäisenä alkoholi liittyi itselläni vapauteen ja sosiaalisuuteen. Se teki elämästä jännittävämpää. Viinipullon avaaminen aloitti maagisen matkan improvisaation, uusien ihmisten tapaamisen ja katoilla kiipeilyn maailmaan.
Hauskoja asioita voi tietenkin tehdä selvänä, mutta on vaikea kiistää tapaa, jolla alkoholi tekee asioista intensiivisempiä ja iloisempia.
Joka kerta kun palaan Aasiasta, Helsinki tuntuu helvetilliseltä viinanjuonnin vuoksi. Metrossa ölisee ja uhkailee joukko kännisiä miehiä, ja kyllä, ryyppyporukoiden aggressiivisimmat henkilöt ovat lähes aina miehiä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pelkään humalaisten suomalaismiesten väkivaltaa.
Matkustaminen auttaa näkemään suomalaisen ryyppykulttuurin hirveät piirteet. Samalla se kuitenkin todistaa, että humalan laatu ei johdu etanolista, koska eri puolilla maailmaa humallutaan eri tavoin.
Jo pieni kierros muissa Pohjoismaissa osoittaa, että on todella mahdollista nauttia alkoholia sekoamatta täysin. Italiassa juomiseen liittyy jatkuva syöminen, Japanissa vastavuoroinen kohteliaisuusetiketti ja tarkasti rajattu tunnustuksellisuus.
Suomalainen humala on yhteiskunnallinen instituutio, joka koostuu monista piirteistä, kuten kaupunkikulttuurin nuoruudesta, kieltolaista, geeneistä, miehisyyden normeista, arjen ja pyhän voimakkaasta erottamisesta, kovasta työetiikasta, hedonismin vieroksunnasta, verensokerin laskemisesta, yksinäisyydestä ja masennuksesta.
Todelliset alkoholipoliittiset kysymykset koskevat juomisen syitä ja humalan saamia muotoja eivätkä sitä, onko ruokakaupassa myytävä alkoholi tehty käymisteitse vai ei.
Kaikilla päihteillä kofeiinista kannabikseen on ongelmansa. Niin on monella muullakin asialla, joita on tapana harrastaa rutiininomaisesti, kuten yksityisautoilulla, lihansyönnillä ja palkkatyön tekemisellä. Näiden asioiden kohdalla kielteisistä puolista puhutaan huomattavasti vähemmän. Sen sijaan päihteiden kohdalla ei muusta kuulekaan kuin haitoista.
”Alkoholi aiheuttaa terveysriskejä.” Niin aiheuttaa! Samoin aiheuttavat ylipaino, sohvalla makaaminen, liiallinen urheilu ja työnteko.
Jos poliittiseksi päämääräksi asetetaan riskien minimointi, eikö kannattaisi tehdä päivittäisestä liikunnasta pakollista, kieltää sipsit ja pakastepizzat, laskea autojen maksiminopeus 30 kilometriin tunnissa ja pakottaa jalankulkijat käyttämään kypärää? Olen tosissani. Miksi olemme niin kiivaasti vetämässä rajaa juuri tähän?
”Alkoholi vahingoittaa työkykyä!” Voisi olla tervettä, että vahingoittaisimme ”työkykyämme” enemmän ja tekisimme töitä vähemmän. Ehkä maanantai pitäisi ottaa takaisin työväen krapulapäiväksi, jolloin työpaikoilta ei löydy ketään.
”Alkoholi tuottaa kustannuksia yhteiskunnalle!” Mistä lähtien elämän tarkoituksena on ollut yhteiskunnan kustannusten minimoiminen? Miksi juuri alkoholin seuraukset ovat vääriä kustannuksia?
”Alkoholi tappaa ihmisiä!” Kuolemaan vetoavilta tekee mieli kysyä, ovatko he tietoisia siitä, että pitkällä aikavälillä jokainen ihminen kuolee.
Kysymys on siitä, kuinka kontrolloidun elämän haluaa elää kuolemaansa ennen.