Sain viime kirjoituksesta palautetta, että palkkatyö on vähän sellainen 1900-luvun juttu. 2010-luvun kuumia trendejä ovat palkaton pakkotyö, kuntouttava toiminta ja itse rahoitettavat työharjoittelut.
Tämä pitää varmasti paikkaansa, mutta on olemassa vieläkin tärkeämpi työmuoti. Nyt en tarkoita paljon puhuttuja paskaduuneja. Tarkoitan hevonpaskaduuneja.
Hevonpaskaduuni (bullshit job) on antropologi David Graeberin luoma käsite, joka tarkoittaa turhia tai jopa vahingollisia töitä. Hevonpaskaduunissa ei ole tarkemmin ajatellen mitään järkeä, eikä hevonpaska-ammatti ole mielekäs edes monen sen harjoittajan mielestä.
Loputon määrä hevonpaskaduunia tekeviä yritysten asianajajia, johtajia, lobbareita, PR-tutkijoita, puhelinmyyjiä ja sekalaisia konsultteja tuo mieleen Neuvostoliiton, jossa yhden pihvin myymiseen tarvittiin kolme työntekijää ja ihmiset teeskentelivät tekevänsä 40-tuntista työviikkoa, vaikka käytännössä työn tuloksiin tarvittiin vain 15 tuntia.
Nykyaikana yhden konsultoivan strategiapaperin valmisteluun tarvitaan vähintään kymmenen ihmistä ja kolme työryhmää, ja edelleen ihmiset teeskentelevät tekevänsä 40-tuntista työviikkoa, vaikka iso osa siitä menee järjettömiin palavereihin ja rituaaleihin, kahvin juomiseen ja Facebookin päivittämiseen.
Luulemme elävämme tehokkaassa ja automatisoidussa yhteiskunnassa, jossa elämä on mielekkäämpää kuin koskaan. Käytännössä moni työ on edelleen yhtä typerää kuin kaleeriorjana soutaminen.
Miksi ihmeessä maailmanhistorian tehokkain ja automatisoiduin yhteiskuntamuoto marssittaa jäsenensä ensin antiikin Rooman armeijan palvelusaikaa pitemmän koulutusrumban läpi ja sitten pakottaa heidät joka päivä hevonpaskaduuneihin?
Graeberin mukaan syynä on ihmisten hallinnointi. Kun koulutetulla ja kyvykkäällä väestöllä alkaa olla riittävästi vapaa-aikaa, se saattaa keksiä, että yhteiskuntajärjestelmälle on vaihtoehtoja, kuten kävi 1960-luvulla. Tämän estämiseksi hallitseville luokille sopii hyvin, että väestö käyttää aikaansa ensin valtion laitoksissa ja sitten palkkatöissä. Ihmiset ohjataan hevonpaskaduuneihin yhtäältä pakottamalla taloudellisin keinoin ja toisaalta moralisoimalla ja syyllistämällä.
Hevonpaskaduunien hengessä listaan alla joukon turhia ja vahingollisia ammatteja. Vaalien alla vaaditaan vastuullisia leikkauslistoja – tässä omani.
Hetkinen nyt! Eikö ole ylimielistä ja väheksyvää listata turhia töitä? Eikö tässä poljeta suomalaista työn sankaria? Kaikki työ on arvokasta, työ tekee vapaaksi ja niin edelleen.
Usein hevonpaskaduuneja tekevät ihmiset ovat itse uskoutumassa töidensä turhuudesta. Eivät tosin julkisesti eivätkä silloin, jos töissä pääsee käyttämään riittävästi valtaa ja pinoamaan rahaa (joskus tosin silloinkin). En tiedä, pitävätkö suomalaiset ekonomistit työtään turhana, mutta Graeberin mukaan jokainen hänen tapaamansa yritysasianajaja on sanonut työnsä olevan hevonpaskaa, kunhan on ensin vetänyt pari drinkkiä.
Ja mitä sitten, jos turhien töiden luetteleminen onkin väheksyvää? Moni toimittaja on päässyt ehdolle suuren journalistipalkinnon saajaksi väheksymällä vähäosaisempia mutukolumneissaan. Otetaan siis askel kohti journalistipalkintoa. Aion tosin vähätellä pikemminkin hyväosaisia ja heidän maailmaa tuhoavia ammattejaan.
Mainostoimistot. Oletko töissä mainostoimistossa? Ota loparit, lupaan tarjota kaljan. Mainostyöläisten tarkoitus on luoda ihmisille puutteita, jotta ihmiset ostaisivat asioita, joita he eivät ole tiedä tarvitsevansa ja jotta ympäristö tuhoutuisi ja ilmasto ylikuumenisi siinä sivussa. Lisäksi mainostyöläiset ovat yhteiskunnallisia valtanormeja ylläpitävien tuotostensa perusteella sovinnaisemmasta päästä ihmiskuntaa, siellä jossakin Hesarin pääkirjoitustoimittajan tienoilla. Mainostoimistojen kanssa voisi lakkauttaa puhelinmyyjät ja ison osan muistakin myyjistä.
Konsultit. Puku tekee asiantuntijan ja hämärä kieli tekee konsultin. Jokainen tuntee konsulttien vahingollisuuden sydämessään, maksassaan ja pernassaan. Onko kukaan koskaan onnistunut perustelemaan konsulttien tarpeellisuutta tavalla, jonka voisi uskoa edes perustelija itse? Toisaalta konsulttina oleminen on niin hyvin palkattua vedätystä, että jos minulla olisi vähän enemmän pokkaa ja esiintymistaitoa, ryhtyisin konsultiksi.
Ekonomistit. Ennen olivat teologit, nykyään ovat taloustieteilijät. Molempiin liittyy kohtuuton valta-asema ja kasvava joukko hyvin abstrakteja rakennelmia, jotka perustuvat keksittyihin oletuksiin. Kummatkaan eivät ole kyenneet ennustamaan tapahtumia juuri sattumaa paremmin. Jostain syystä kokonaiset kansakunnat elävät molempien oppien mukaan.
Pankkiirit. Pankit ovat koneita, jotka keräävät itselleen lisää valtaa hallinnoimalla rahan nimellä tunnettuja velkasopimuksia ja kiristämällä poliitikkoja.
Karjatalouden työntekijät. Jokainen syököön mitä haluaa, mutta ekologisesti ja eettisesti katsoen teollinen lihantuotanto on valtava ongelma. Miljardeja eläimiä kasvatetaan, ruokitaan, kuljetaan ja tapetaan, mistä kaikesta seuraa moninkertaisia päästöjä ja ympäristötuhoja verrattuna siihen, että ihmiskunta elätettäisiin kasvisruokavaliolla. Liha- ja maitoteollisuuden lakkauttaminen vähentäisi maailmanlaajuista kärsimystä erittäin mittavasti.
Kiinteistövälittäjät. Välistä vetäjiä, joiden tarkoituksena on huijata kaikkia osapuolia. Nämä ovat tosin mitättömiä verrattuna seuraavaan luokkaan.
Vuokraisännät. Omistat asunnon. Omistusoikeutesi turvataan lailla, ja laki turvataan poliisilla ja viime kädessä vaikka armeijalla. Sitten rahastat toisia ihmisiä siitä, että he saavat tyydyttää perustarpeensa asumiseen.
Suuryritysten asianajajat. Suuryritykset ovat suurelta osin vastuussa ilmastonmuutoksesta, köyhiä polkevasta lobbauksesta ja vaikutusvallan keskittämisestä. Suuryrityksiä pitäisi ennemmin pyrkiä pilkkomaan ja hävittämään kuin puolustamaan.
Papisto. Tykkäsin larpata mielikuvitusjuttuja nuorena. Ei siitä minulle silti maksettu. Seurakunnat ja kirkko kokonaisuudessaan tekevät myös tärkeää sosiaalityötä, mutta sitä voi tehdä ilman uskonnollista kehystä.
Sotilaat. Ks. yllä, paitsi että armeija ei tee kovin paljon tärkeää työtä.
Ulosottomies. Jos ihminen on pahasti velkaantunut ja elää sen takia loppuelämänsä käytännössä tulottomana, ei taida olla yhteiskunnallisesti tärkein asia, että tällaista ihmistä väijytään omaisuuden toivossa. Rikkaita koskevat ulosottovaatimukset ovat luonnollisesti eri asia.
Vartijat. Jotenkin ilman näitäkin pärjättiin vielä muutama vuosikymmen sitten. Tilanne, jossa vartijat koetaan välttämättömiksi tietyissä tiloissa, on poliittisesti tuotettu. Sen voi myös muuttaa poliittisesti.
Rajavartijat. Rajavartijoiden tarkoitus on pitää köyhät ja vääränväriset ihmiset poissa kansallisvaltiosta. Tiesittekö, että passit ja viisumit standardoitiin kansainvälisesti vasta 1920-luvulla?
Poliitikot. Poliitikkojen tehtävä on tehdä päätöksiä toisten ihmisten puolesta ja käyttää valtaa sellaisiin, jotka eivät juuri pysty taistelemaan vastaan. Eivätkö ihmiset muka pysty itse hallitsemaan itseään ilman välittäjiä?
Johtajat. Jos pärjäämme ilman poliitikkoja, mihin tarvitsemme muitakaan johtajia? Monissa työpaikoissa yksi yleisimmistä puheenaiheista työntekijöiden kesken on se, miten hyvin ilman pomoja pärjättäisiin. Työntekijät tietävät tavallisesti ihan itse, miten työtä täytyy hallinnoida. Tieto- ja palvelutaloudessa pomot ovat yhä useammin vain työnteon tiellä.
Toimittajat. Kuka tahansa osaa pienellä treenauksella suoltaa uutisia ja jutella toisten ihmisten kanssa. On mielipuolista, että sananvapaus ja tiedonvälitys ovat yhden omaa etuaan ajavan ammattiluokan varassa. Toimittajille ei ole yhtä paljon valtaa kuin ekonomisteilla tai pankkiireilla, mutta he ovat (mainostoimistojen, konsulttien ja asianajajien jälkeen) vastenmielisistä ammateista ehkä vastenmielisimpiä, koska he saavat niin paljon näkyvyyttä omissa välineissään. Ja mihin toimittajat näkyvyytensä käyttävät? Omien henkseleidensä paukuttelemiseen, tietenkin. Toimittajille tärkeintä on, että oma työpaikka säilyy ja että yhteiskunta säilyy muuttumattomana. Jotenkin ihmiskunta onnistui selviämään tuhansia vuosia ilman toimittajia.
Jos mainitut ammattiluokat menisivät lakkoon, tulisiko maailmasta pahempi vai parempi paikka?