Syksyn työmarkkinakonflikti on kiihtynyt, kun työnantajat ja palkansaajat… En pysty jatkamaan näin homehtuneella sanastolla. Kuka muka samastuu enää ”palkansaajaan”? Onko ”työnantaja” puolueeton käsite?
Eikö koko keskustelu ”työmarkkinoista” haise ummehtuneelta?
Palkansaaja. Palkansaajan käsite viittaa elämään, jossa voi ikään kuin lorvia ympäriinsä ja vain nauttia saamastaan palkasta. Tämä olisi tietenkin hienoa ja kannatettavaa elämää, mutta nykyisin palkkaa saadakseen on tavallisesti tehtävä työtä. Palkansaajista puhuminen häivyttää työn tekemistä. Se myös korostaa palkan saamista joltakin ylemmältä taholta.
Yhtä hyvin voisimme puhua työnantajista ”työnsaajina”, sillä he saavat työntekijöiltä aikaa ja työpanosta.
Palkansaaja on myös ulossulkeva käsite. Jos pienyrittäjä nostaa yrityksestä itselleen palkkaa, onko hän palkansaaja? Onko työttömyystuella, asumistuella, toimeentulotuella tai näiden yhdistelmällä elävä palkansaaja? Onko osa-aikatyötä tekevä palkansaaja? Entä freelancer?
Kun sain kutsun ammattiliittojen perjantain mielenosoitukseen ja näin, että tapahtuman nimi oli ”STOP – Palkansaajien mielenosoitus”, teki mieli hakata naamaa pöytään. Kuka innostuu ”palkansaajien” mielenosoituksesta? Eikö ay-liikettä kiinnosta ollenkaan viestittää esimerkiksi työttömille tai opiskelijoille?
Jos tarkoitetaan työntekijöitä, puhutaan mieluummin suoraan heistä kuin palkansaajista. Jos tarkoitus on vedota laajempiin ryhmiin kuin työtä tekeviin ja palkkaa saaviin, silloin nuo ryhmät kannattaa kirjoittaa esiin.
Työnantaja. Koko työnantajan käsitteen voisi kyseenalaistaa, kuten olen ennenkin kirjoittanut. Eiväthän työtä ostavat tahot “anna” työtä, vaan päinvastoin työntekijä on se, joka antaa työnsä työnostajalle korvausta vastaan. ”Työnantajat” ostavat työtä eivätkä anna sitä.
Lisäksi työnantajan käsite siirtää ansion työstä ja tuotannosta pääoman nimiin, vaikka työntekijät ovat niitä, jotka pitävät tuotantoa yllä.
Sitä paitsi työn “antaminen” sen tekijälle ilman korvausta ei olisi kovinkaan jalo teko. Eihän meiltä työtä puutu, vaan rahaa. Jokainen varmasti keksii loputtomasti työtä aina koti- ja hoivatyöstä vapaaehtois-, tutkimus- ja luomistyöhön. Toimeentulon saaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Jos minulla olisi valta määritellä käsite uusiksi, puhuisimme työnantajan sijaan “työnostajasta”.
Vai miltä kuulostaisi, jos englanniksikin puhuttaisiin ”work-givereistä”?
Työmarkkinat.Työmarkkinoiden käsite on sikäli osuva, että työtä ostetaan, myydään, hinnoitellaan, lahjoitetaan joskus ilmaiseksi, siitä tingitään ja kilpaillaan, sitä on liikaa tai liian vähän ja niin edelleen. Markkinapuhe tapaa kuitenkin häivyttää olosuhteita markkinoiden takaa.
Ensinnäkin markkinat eivät ole mikään luonnollinen ympäristö, joka vain tapahtuu. Ne ovat historiallinen muodostelma, jota ylläpidetään säätelemällä, rajoittamalla ja pakottamalla.
Yrityksiä estetään palkkaamasta esimerkiksi lapsityövoimaa. Työntekijöitä pakotetaan etsimään palkkatyötä säännöstelemällä sosiaaliturvaa ja vaikeuttamalla elämää ilman rahaa. Työvoimaa yritetään rajata siirtolaispolitiikalla, millä on omat vaikutuksensa esimerkiksi paperittoman työvoiman tuottamisessa. Vapaat markkinat ovat olemassa vain libertaarien scifikirjallisuudessa.
Toiseksi markkinapuhe keskittyy vaihdon tapahtumaan, siis työstä sopimiseen ja maksamiseen. Kun puhutaan työmarkkinoista, ei puhuta työn sisällöstä, esimerkiksi työoloista, työajoista, työn vaikutuksista tai työn yleisestä mielekkyydestä.
Kolmanneksi markkinapuhe esittää markkinoiden eri osapuolet tasavertaisina. Muodollisesti näin voi olla, käytännössä kuitenkaan ei. Tasavertaisten oikeuksien välillä voima ratkaisee lopputuloksen, ja voimassa on tietenkin kyse kamppailusta, ei markkinavaihdosta. Ei myöskään ole yleensä vaikea nähdä, kenellä on suurin voima missäkin työmarkkinatapahtumassa.
Puhutaan työmarkkinoiden sijaan mieluummin rehellisesti kapitalismista.
Kuva: Flickr