FB:ssa kulkiessani vilahti eteeni jo vuonna 2015 HS:ssa ilmestyneen kirjoituksen karmea otsikko:
Sodan vaiettu totuus – se antaa elämälle tarkoituksen
”Siellä nukutaan yhdessä ja ollaan lähellä toisia. Siellä kärsitään, itketään ja nauretaan yhdessä. Se voi olla elämän parasta aikaa. Sota.” (Mykkänen, 2015).
Sota? Elämäntarkoitus, elämän parasta aikaa, läheisyys?
Tämän toimittaja Pekka Mykkäsen eteemme loihtiman synkän maailmankatsomuksen, Weltanschauungin, juuret ja perustelu löytyvät myös Michael Dibdinin romaanista Dead Lagoon venetsialaisen nationalistisen demagogin sanoista:
”Ei voi olla todellisia ystäviä ilman todellisia vihollisia. Jos emme vihaa sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme. Nämä ovat vanhoja totuuksia, joita löydämme tuskallisesti uudelleen vuosisadan ja useamman sentimentaalisen hurskauden jälkeen. Ne, jotka kieltävät heidät, kieltävät perheensä, perintönsä, kulttuurinsa, esikoisoikeutensa ja itsensä! Heille ei anneta kevyesti anteeksi.”
Mykkänen yrittää ottaa kirjoituksessaan etäisyyttä tähän fasistiseen ajatuskulkuun vedoten lopuksi antropologi Sharon Abramowitz’in sanoihin (Junger, 2015):
”On oltava valmis sanomaan, että emme ole kovin hyvä yhteiskunta ja että olemme ihmisvastainen yhteiskunta. Yhteiskuntamme on vieraannuttava, tekninen, kylmä – – -. Meidän perustavanlaatuinen halumme ihmisinä on olla lähellä toisiamme, mutta yhteiskuntamme ei salli sen tapahtumista.”
Merkkien ”- – -” kohdalla alkuperäistekstissä on sanat ”ja mystifioiva”
Miksi Mykkänen pudottaa pois määreen ”mystifioiva”? Koska hän haluaa psykologisoida koko ongelman. Hän kirjoittaa:
”Vastaus modernin elämän ongelmiin ei tietenkään voi olla se, että antaudumme sodan lumolle. Meidän pitäisi rakentaa merkityksellisempää, yhteisöllisempää ja välittävämpää elämää myös rauhan oloissa.” (kurs. mvv)
Me olemmekin syypäitä sotaan, se kun lumoaa meidät! Eihän”voi olla todellisia ystäviä ilman todellisia vihollisia. Jos emme vihaa sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme” – siis sotimaan!
Eikö juuri tämä ole ”vieraannuttavaa, teknistä ja kylmää yhteiskuntaa” ylläpitävää vihan mystifiointia!
Emmehän me – sinä ja minä – halua mystifioida ”vieraannuttavaa, teknistä ja kylmää yhteiskuntaa” vaan paljastaa sitä tukevat mystifioivat yhteiskunnalliset rakenteet; rakenteet, joiden toiminnan edellytyksenä ja oletuksena on erilaisuuden viha ystävyyden ehtona.
Sodan vaiettu totuus on siis vihan mystifiointi läheisyyden lähteeksi – kun ei enää mitään muita keinoja ole näköpiirissä ”vieraannuttavaa, teknistä ja kylmää yhteiskuntaa” ylläpitävien talousrakenteiden perusteluksi.
Sanokaamme siksi juuri päinvastoin: Emme voi olla todellisia ystäviä ilman todellista, hyväksyttyä erilaisuuttamme. Jos emme rakasta myös sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme. Eikö tässä ole lähtökohta ”rakentaa merkityksellisempää, yhteisöllisempää ja välittävämpää elämää” rauhaa rakentaen.
Viitteet
Junger, S, 2015. How Ptsd Became A Problem Far Beyond The Battlefield
Vanity Fair, May 7, 2015. https://www.vanityfair.com/news/2015/05/ptsd-war-home-sebastian-junger
Mykkänen, P. 2022. Sodan vaiettu totuus – se antaa elämälle tarkoituksen. HS 7.6.2015.