Kävin katsomassa uuden Tuntemattoman sotilaan.
Kyllä, ohjaaja Aku Louhimies tekee teknisen päivityksen: nyt päästään lähemmäksi ihoa, lähemmäksi sammuvaa sil...
YLE uutisten mukaan (ma 23. 10.) Yhdysvallan presidentti Donald Trump on valitsemassa US:n keskuspankin FEDin uutta pääjohtajaa. Kysymys kuuluu: jatketaanko nyk...
Suomen vuonna 2009 kirjattu kansantalouden bruttoarvonlisäys oli noin 158MM€. Kotitalouksien tuottamasta bruttoarvonlisäyksestä (noin 82,6MM€) jää kuitenkin noi...
Meillä kaikilla tulevaa yhteiskunnallista kehitystä arvuuttelevilla on ratkaistavana vähintäänkin neljä kysymystä:
1) kuinka tuotantoresursseja kohdennetaan ...
Työtöntä velvoittava osallisuustulo
Pääministeri Juha Sipilä hahmotteli tulevaa sosiaaliturvaa HS:n haastattelussa 12. 7.
Hesarin mukaan ”Monen asiantunti...
Eduskunta käsitteli alkuviikosta Sipilän hallituksen tulevaisuusselonteon ensimmäistä osaa. Vasemmistoliittokin kävi sitä kehaisemassa Anna Kontulan esittämässä...
Taustaksi
Elinkeinoelämän keskusliitto EK sanoi 15. 2. 2017 irti 22 ammattijärjestöjen keskusliittojen kanssa tekemäänsä sopimusta. Irtisanominen oli sinänsä...
Elinkeinoelämän keskusliitto sanoi eilen irti seuraavat 22 sopimusta:
EK – SAK Lomapalkkasopimus 21.3.2005
TT – SAK Yleissopimus 1.10.1997 (tarkistus 10...
Taustaksi
Vasemmistoliitto ei voi kehittyä pääministeripuolueeksi ilman uskottavaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, eikä ilman uskottavaa talouspolitiikkaa. ...