”Elinkeinoelämä on järjestänyt itsensä oheisten parhaiden käytäntöjen mukaisesti osa-alueittain, joita koordinoidaan EK:n toimesta. Elinkeinoelämä on valmis ja halukas tuomaan resursseja ja osaamista tukemaan maan hallituksen ja virkakoneiston työtä. Exit-ryhmä esittää elinkeinoelämälle johtokeskuksen perustamista tukemaan tässä raportissa esitettyjen suositusten toteuttamista ja uusien ideoiden toimeenpanoa.”
Näin todetaan juuri julkaistussa Elinkeinoelämän keskusliiton EXIT -ryhmän loppuraportissa Suunnitelma Suomen nostamiseksi COVID-19–kriisistä (29.4.2020).” Exit-työryhmän puheenjohtajana toimii Mikko Helander ja sen jäseniä ovat Kari Jussi Aho, Henrik Ehrnrooth, Annu Nieminen, Leena Niemistö, Timo Ritakallio ja Antti Vasara. EK:n toimistosta työryhmän työtä tukevat Jyri Häkämies, Jouni Hakala, Paavali Kukkonen, Jukka Manninen ja Sami Pakarinen” (s.3).
Elinkeinoelämän uusi johtokeskus? Omaksutaan elinkeinoelämän johtamisen ”parhaat käytännöt”, joita EK koordinoi.
Eikö vielä jokin aika sitten EK julistanut, että se ei tule koordinoimaan enää mitään eikä koskaan ja että elinkeinoelämän liitot, siilot, hoitavat kukin asiansa niin kuin parhaaksi näkevät?
Parhaat käytännöt …
Mitä ovat uudet johtamisen ”parhaat käytännöt”. Niitä on raportin mukaan kolme (s. 36):
1. Johtamisen pohjaksi on luotu ajankohtainen ja tarkka yhteiskunnan kattava tilannekuva, joka perustuu vahvistettuihin faktoihin. Tieto kulkee esteittä eri hallinnonalojen, kuten terveydenhuolto, kriittiset hankinnat, kansantalous, yritystalous ja sosiaalitoimi, välillä.
Kommentti: Eikö juuri tiedon esteellisyys, siis sen omistuksellisuus ja maksullisuus, ole yritystoiminnan perusta, edellytys ja ansaintologiikka? Jos vaatimus faktojen (factum < teko) esteettömästä kulusta otetaan vakavasti ja kaikkia osapuolia yhtä sitovaksi, tunnustaisimme, että perinteellinen suomalainen ordoliberalismi (ordo < järjestys) oli sittenkin parempi ratkaisu kuin 1990 -luvulla maahan tuotu neoliberalistinen ajattelutapa. Siis vahva EK takaisin!
2. Päätöksenteko ja toimeenpano tehdään yhdessä päättävän ryhmän keskuudessa, ei siiloissa.Strateginen johto tekee tärkeät strategiaa ohjaavat päätökset valmistelunsa pohjalta ja toimeenpanevat elimet toteuttavat nämä päätökset tehokkaasti. Strategista päätöksentekoa ei ole jätetty toimeenpaneville elimille, koska heillä ei usein ole halukkuutta ottaa siihen liittyvää vastuuta ja heiltä puuttuu yhtenäinen kokonaiskuva.
Kommentti: Yritykset eivät siis tiedä mikä on parasta, koska niiltä puuttuu kokonaiskuva tilanteesta eivätkä ne halua ottaa vastuuta kokonaisuudesta. Toimeenpaneville elimille – yrityksille – ei voida siis jättää strategista päätöksentekoa. Markkinat eivät siis voi toimia ilman julkista tuotantoa (care economy) ja markkinoiden ordoliberalistista ehdollistamista valtion strategisella kokonaistavoitteella. Siis takaisin vahva ay-liike!
3. Julkinen ja yksityinen sektori tekevät työtä yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen, jotta pystytään vastaamaan näin laajaan kriisiin. Kukaan yksittäinen taho ei kykene hallitsemaan laajaa COVID-19 kriisin kaltaista tilannetta yksin. Yhteistyö useiden, osaamisalueiltaan toisiaan täydentävien toimijoiden välillä parantaa mahdollisuuksia vastata näin laajaan kriisiin tehokkaasti ja nopeasti. Toimenpiteet synkronoidaan yhdessä, jotta pystytään parhaiten käyttämään hyödyksi kaikki saatavilla olevat kyvykkyydet ja kapasiteetti.
Kommentti: Tämä tarkoittaa, että Valtio 1) ”määrittelee uudelleen Suomen strategiset resurssit muuttuneessa maailmantilanteessa ja mahdollistaa voimakkaat investoinnit painopistealueille, 2) varmistaa, että toimialat, joilla kilpaillaan kansainvälisillä markkinoilla, saavat myös keskeisten verrokkimaiden tasolla olevat lähtökohdat uuteen kasvuun kriisin jälkeen, 3) edesauttaa ja on aktiivisesti mukana Euroopan Unionissa vireillä olevissa kestävän kehityksen investointihankkeissa, 4) lähtee ennakkoluulottomasti suunnittelutyöhön suomalaisen yhteiskunnan uudistamiseksi, jotta sen kansainvälinen kilpailukyky ja kestävyys voidaan turvata, 5) luo investointeihin ja tuotekehitystoimintaan kannustavan ympäristön, jotta elinkeinoelämä pystyy jatkossakin investoimaan tuotekehitykseen, työntekijöiden uudelleen kouluttamiseen, innovointiin ja varmistamaan huoltovarmuutta” (s. 28). Siis Korpilammen henki takaisin!
Mitä EXIT -ryhmä siten ehdottaa? Sanotaan vaikka vähän vanhoillisesti: Suomen kansainvälisesti suuntautunut teollisuusporvaristo haluaa liittoutua valtion kanssa selvitäkseen kansainvälisen finanssiporvariston vaatimien investointien tuottovaatimuksista. Saman aikaisesti suomalainen kotimarkkinateollisuus- ja kauppaporvaristo pyrkii irrottautumaan kansallisista sitoumuksista kuten yleissitovuudesta.
Onko EK:n työryhmän ehdottama liittoutuma taktinen vai strateginen? Onko siis kysymys EXIT -rahastuksesta vai ehdotus paluusta ordoliberalismiin ja sen mukaiseen korporatiiviseeen järjestelmään?
Koronapiikki puhkaisi pitkään jatkuneen omaisuusarvojen uskomattoman arvottoman arvonnousun, joka perustuu monikymmenvuotiseen palkkojen jälkeen jäämiseen tuottavuuden noususta ja siitä aiheutuneen kysyntävajeen korjaamisella yksityispankkien ja valtioiden keskuspankkien yhtä uskomattomalla, tyhjästä luodulla rahoituksella, joka ei siirtynyt reaalitalouteen vain jäi kiertämään rahoitusmarkkinoille. Koko rahoitusjärjestelmä on romahtamisen partaalla.
Niinpä voimme ymmärtää miksi Risto Murron (VARMA), Jyri Häkämiehen (EK) ja Mikael Pentikäisen (SY) puheet ja arviot ovat eriytyneet toisistaan siihen mittaan, että yhteistä näkökulmaa en ainakaan minä niistä löydä. Korpilampi on siis soistunut siihen mittaan, että yhteistä rantaa, jonne istahtaa ei enää löydy edes näille kolmelle, saati sitten liittokohtaistuneelle ay-väelle.
Mitä sitten olisi tehtävä?
Emme voi enää kokoontua korpilammen rannalle emmekä paeta Impivaaran kupeeseen. Meillä on edessä 1) uusiutumattomien luonnonvarojen käytön jyrkkä vähentäminen, 2) uusiutuvien luonnonvarojen käytön rajaaminen niiden uusiutumisen nopeuteen. Tämän tulisi vielä tapahtua niin kuin se on esitetty YK:n Agensa2030 ja 17 kehitystavoitteessa, siis sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Kun tämä kaikki pitäisi saada vielä aikaiseksi hyvin rajallisessa aikaikkunassa, muutamassa vuosikymmenessä, on aika keskeisin rajallinen resurssimme.
Tämä tarkoittaa, että julkisen vallan tätä nykyä toteuttama uusintaminen (”työvoiman uusintaminen” kuten nyt harhaanjohtavasti sanotaan) on asetettava ensisijaiseksi tuotannoksi (care economy kaikessa sen laajuudessaan) ja funktionaalinen yksityinen tavara- ja palvelutuotanto puolestaan määritetään luonnon uusintamistaloudeksi edellä mainituilla kolmella ehdolla. Talomme – maapallon – pito, siis talous, on käännettävä luonnon jaloilleen.
Tämä tarkoittaa, että julkisen vallan ylläpitämä mutta yksityisen sektorin ensisijaisesti käyttämä arvomuoto, ts. se, tapa, jolla taloudelliset arvot tuotetaan, todetaan ja kirjataan arvoksi (value), kääntyy myös, jos ei jaloilleen, niin ainakin ympäri: kierron muoto ei ole raha – tuotanto – raha*, tai jopa raha – raha* (raha < raha*) vaan kierto alkaa yhteisöstä ja palaa yhteisöön: yhteisö – tuotanto – yhteisö*, tai myös yhteisö – raha – yhteisö* tai jopa yhteisö – yhteisö* (yhteisö < yhteisö*). Tällöin siis yhteisö toteuttaa etukäteen asettamansa arvot eikä kokeile jälkikäteen markkinoilla, onko jollakin arvolla käyttöarvoa vai ei. Yhteisö on tässä ymmärrettävä toiminnaksi (commoning, tätige sich verhalten).
Lyhyt ekskursio … otetaanpa nyt Marx avuksi
Aluksi: on tehtävä ero yksityisen (privat) ja yksilöllisen (individuelles) omaisuuden (Eigen-tum < omaksi asetettu). Private on julkisen vastakohta, julkisesta (publicus, communis) erotettu. Individuelle (individualis) viittaa jakamattomaan, ei jaettavissa olevaan, yksittäiseen ihmiseen.
Perinteellisessä yhteisössä (Gemeinwesen) ”yksilö suhtautuu itseensä omistajana, todellisuutensa ehtojen herrana. Hän suhtautuu muihin samalla tavalla ja aina sen mukaan, onko tämä edellytys asetettu yhteisöstä vai yhteisön muodostavista yksittäisistä perheistä lähtien. Hän suhtautuu muihin kanssaomistajina, yhteisomistuksen lihallistumina tai kaltaisinaan itsenäisinä omistajina … … yksilöt eivät suhtaudu toisiinsa työläisinä, vaan omistajina – ja yhteisön jäseninä, jotka samalla työskentelevät. Tämän työn tarkoituksena ei ole arvonluonti … vaan sen päämääränä on yksittäisen omistajan ja hänen perheensä sekä kokonaisyhteisön ylläpitäminen. (Marx, 1974, 407).
Tämän omistajan kiellon, työläiseksi asettamisen, tekee juuri kapitalismi. Kapitalismi erottaa tuotannon yksilöstä (individuelle) ja yksityistää (privarize) omaisuuden ja rajaa yksilön työvoimaksi, siis palkkatyöläiseksi. ”Yksilön asettaminen työläiseksi, tässä alastomuudessa, on itse historiallinen tulos.”
Tavaravälitteiseen (sachlicher) riippuvuuteen perustuva henkilökohtainen riippumattomuutemme, yksilöllisyytemme, on siis toinen vaihe, kielto, jossa ensikertaa historiassa ”muodostetaan yleisen yhteiskunnallisen (gesellschaftlichen) aineenvaihdunnan, yleismaailmallisten (universalen) suhteiden, kaikinpuolisten tarpeiden ja yleismaailmallisten kykyjen järjestelmä” tavaravälitteisenä.
”Nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta tuotanto-, vaihto- ja omistussuhteineen on kuin velho (Hextenmeister), joka ei enää itse kykene itse hallitsemaan esiin loihtimiaan maanalaisia mahteja, valtavia tuotannon ja vaihdon välineitä.”
”Vapaa yksilöllisyys, joka perustuu yksilöiden maailmanlaajuiseen (universelle) kehitykseen ja heidän yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen (gemeinschaftlichen, gesellschaftlichen) tuottavuutensa muuntumiseen heidän yksilökohtaiseksi yhteiskunnalliseksi osaamisomaisuudeksi (Vermögens)” on kiellon kielto, kolmas vaihe. (Marx, 1974, 75).
Siten yksilöllinen omaisuus (individuelles Eigentum) ja omaksi ottaminen palautuu muuntuneena tuotantovoimien kehitysvaiheelle ominaisella tavalla: Yksilöllistyminen on yhteiskunnan rakentamista (Konstitution) ja sen tuottamaa yksilökohtaista omaisuutta, itse kunkin omaa aikaa.
Oma aikamme (ei siis vapaa-aika työn vastakohtana) on meille itse kullekin yhteiskunnallisesti tuotettua aikaa työjaon ja tuotantovälineiden kehityksen myötä – oma aikamme on siis yhteiskunnallista aikaa, se on meidän yksilöllistä omaisuutemme, joka on yhteisöllisesti tuotettu.
Kapitalismi siis kieltää ja siten purkaa perinteelliset yhteisöt ja ihmisten välittömät yhteydet. Voimmeko kieltää tämän kiellon ja rakentaa nuo kaipaamme yhteydet jälleen takaisin – joko siis moraalis-eettisiksi yhteisöiksi (Gemeinde) tai romanttis-konservatiivisiksi pienyhteisöiksi (Gemeinschaft)? Epäilenpä, Impivaara tai edes Korpilampi ei meitä nyt pelasta. (Katso laajemmin (Volanen, 2020). … ekskursio loppu.
EK ja muut …
”Muuttuneessa maailmantilanteessa” Suomella ei ole mitään muita ”strategisia resursseja” kuin osaaminen. Tämä uusi ”vihreä kulta” tarkoittaa, että työpaikat ovat nyt opinpaikkoja ja koulutusjärjestelmästä on rakennettava koko elämänkaaren kattava opintojärjestelmä. Kansallisen investointiohjelman tulee olla keskeinen väline luontosuhteemme uudelleenrakentamisessa YK:n Agenda2030 ja 17 kehittämisohjelman mukaisesti.
Jos EK:n EXIT -ryhmä on tehnyt ehdotuksensa strategisessa eikä taktisessa mielessä, ei siis kannata haikailla Korpilammelle, eikä ainakaan Mikael Pentikäisen kanssa Impivaaraan kupeelle. Jyri Häkämiehen kannattaisi ehkä keskustella enemmän Risto Murron kanssa siitä, kuinka kansainvälinen rahoitusmaailma toimii.
Valtiovallan tulisi ryhtyä aktiivisesti ajamaan hallitusten välistä Hyvinvointitalouden kumppanuutta (Wellbeing Economy Governments partnership, WEGo, mukana nyt Uusi-Seelanti, Skotlanti, Islanti) yhteisöllisen arvomuodon tunnistamisen ja tunnustamisen puolesta ja sen kirjapidollisen aseman vakiinnuttamiseksi.
Ay-liikkeen tulisi ottaa uusia asento (constitution): pohjoismaissa yhteisömuotoinen arvontuotanto (surplus) on jo sitä luokkaa, että itse kutakin meistä voidaan kutsua yhteiskunnalliseksi tuottajaksi, eikä vain palkkatyöläiskuluttajaksi. Siten ay -liikkeen tulisikin ryhtyä kääntämään taloutta jaloilleen: yhteiskunnallisen tuottajuuden toteuttaminen myös työpaikolla tulee ratkaisemaan sen selviämmekö niistä kansallisesta ja kansainvälisistä haasteista, jota meillä on nyt edessä.
EK:n yhteiskuntakelpoisuus ei siis palaudu tukeutumalla ordoliberalistiseen korporatismiin, eikä uusliberalistinen ajatus tuudittautumisesta kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden vietäväksi anna paljonkaan toivoa. Kansakunta pitäisi kuitenkin pelastaa. Jospa edellä mainittu ”kiellon kielto” yhteisö sidonnainen omistaja -> yksityisomistaja -> yksilöllinen osaamisomistaja viitoittaisi strategiaa: tavoitteena tulee olla sivistävä työ – kaikille.
Viitteet
EK:n EXIT- tyhmä 2020. Suunnitelma Suomen nostamiseksi COVID-19–kriisistä. Loppuraportti 29.4.2020. https://ek.fi/wp-content/uploads/Exit_raportti-1.pdf Haettu 30.04.2020.
Volanen, M. V. 2019. Kanssalaisuus 3. osa: Sivistys, Valistus – ja omistus KU Blogi 29. 12. 2019 https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/kanssalaisuus-3-osa-sivistys-valistus-ja-omistus/ Haettu 30.04.2020.