Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen toteaa KU:ssa (14.05.2024):
… sanoisin, että kevään työtaistelut olivat vasta ensimmäinen erä. Nyt peli on erätauolla kesän yli … Talven ja kevään aikana ay-liike oli liian hajanainen, eikä pystynyt yhteisenä rintamana asettumaan hallituksen politiikkaa vastaan. Keväällä 7 000 työntekijää oli lakossa puolentoista miljoonan työntekijän oikeuksien puolesta … Nyt kesän aikana kaikkien ammattiliittojen ja keskusjärjestöjen pitäisi miettiä, saisiko parempia tuloksia aikaan liittojen yhteistyöllä, yhteisellä tilannekuvalla ja yhteisellä toimintasuunnitelmalla” (1)
Turussa pitämässään vappupuheessa Lehtonen kiinnitti huomiota erityisesti paikalliseen sopimiseen:
”Paikallinen sopiminen on ollut osa jokapäiväistä elämää useimmilla työpaikoilla jo pitkään. … Tämä on tärkeää, koska se varmistaa työntekijöille tasa-arvoisemman neuvotteluaseman ja turvaa kohtuulliset työehdot. … Kun viimeksi paikallisesta sopimisesta oltiin tekemässä isompi ratkaisu vuonna 2016, oli työnantajien, työntekijöiden sekä hallituksen kesken asiasta jo yhteisymmärrys. Mutta mihin asia tyssäsi? Jostain syystä Suomen Yrittäjille oli annettu asiassa veto-oikeus! Ja nyt sama jarruttajajoukko valittaa ja väittää, kuinka asiat eivät muka ole edenneet kolmikantaisessa valmistelussa. … Mikäli paikallinen sopiminen toteutetaan hallituksen, Elinkeinoelämän ja Suomen Yrittäjien tahtomalla mallilla, romuttaa se vähitellen työntekijöiltä työnteon minimiehdot. Erityisesti palkan ja työajan osalta” (2)
Aloitan Turjan ehdottamat kesätyöt omalta osaltani jo nyt, vähän ennakkoon. Alkuun hieman historian pikakelausta.
Taloudellinen ahdinkomme muuttui perinpohjaisesti vuoden 2008 jälkeen kun länsimainen rahoitusjärjestelmä romahti. Vuosikymmeniä kestäneen uusliberalistisen ideologian mukaisen talouden finanssialisoinnin jälkeen globaali kapitalismi koki toistamiseen vuoden 1929 kaltaisen järistyksen. Keskuspankit painoivat tyhjästä välittömästi miljarditolkulla rahaa ja siirsivät pankkien tappiot työväen kannettavaksi rahoituslaitosten ja markkinoiden elvyttämiseksi. Kysyntä väheni ja reaaliset investoinnit vähenevät suhteessa käytettävissä oleviin käteisvaroihin. Siis sosialismia ja lisävarallisuutta harvoille jo varakkaille ja tiukkoja säästötoimia kaikille muille. (3)
Tilanne eteni vuonna 2020 jolloin jopa talouden syvän laman oloissa pörssiarvot jatkoivat nousuaan.” Covid-19 kohtasi jättimäisen kuplan, jolla hallitukset ja keskuspankit ovat ylläpitäneet kannattamattomia yrityksiä ja rahoituslaitoksia vuodesta 2008 lähtien.” Rahoitusmarkkinat irtautuivat perinteellisestä kapitalistisesta taloudesta ja siirryimme keskuspankkivetoiseen finanssikapitalismiin. (3)
Siten alueellisten talouksien – kuten kansantalouksien – yksityisen ja julkisen tuotannon/uusintamisen (production/reproduction) rahoituksen – pääomittamisen ja verotuksen – keskinäiset (työn)jakosuhteet määrittävät nyt taloudenpidon suuntaa – jos ja vain jos on ”yhteinen tilannekuva ja yhteinen toimintasuunnitelma”. Reaalisten resurssien puute ilmenee inflaationa tai vaihtotaseen alijäämänä – ennemmin tai myöhemmin.
Mitä tämä tarkoittaa? Meille avautuu mahdollisuus laventaa ja vahvistaa taloutemme demokraattista perustaa. Ajatelkaamme, että emme ole työelämässä vain ”voimaa”, siis ”työvoimaa” vaan yhteiskunnallisia tuottajia, kuten jo olemme koti- yhteisö- ja osin julkistaloudenkin piirissä, ts. olemme mukana päättämässä mitä, miksi, missä, miten ja milloin tuotetaan/uusinnetaan ja kuinka tulokset hyödynnetään.
Tämä tarkoittaisi, että vaikka hyväksyisimme tavara/rahoitusmarkkinat toistaiseksi, meidän tulisi luopua työ(tavara)markkinoista.
Miksi? Koska kun vuokraamme omaa aikaamme palkkaa vastaan työantajallemme, markkinamekanismi painaa sen arvon (value) vääjäämättä alas ja lisäksi hyödyntää ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi kaikkea sitä työtä, jota teemme palkkatyön ulkopuolella, koti- yhteisö- ja julkistalouden piirissä, nyt myös netissä mitä erilaisimmilla alustoilla. Mitä paremmin markkinamekanismi tässä onnistuu, sitä pienempi on jokaisen sen tuottaman tuotosyksikön vaihtoarvo ja sitä pienempi on keskimääräinen voittoprosentti ja sitä varmemmin on edessä seuraava järjestelmäkriisi. (3)
Kuten tätä nykyä yksityisen pääomittamisen ja julkisen verottamisen vastakkaisuus on purkautumassa, niin vastaavasti palkkojen ja voittojen (profit) välinen vastakkaisuus on purettavissa. Työntekijöille on myönnettävä äänioikeus yhtiöiden yleiskokouksessa. Yrityslainsäädäntöä muutetaan siten, että jokaisesta työntekijästä tulee yhteisöllinen tuottaja kun hänelle myönnetään henkilökohtainen, ei myytävissä oleva, yksi henkilö-yksi-osake-yksi ääni -periaatteella (3) demokraattiset oikeudet myös työpaikalla. Tämä ei ole yhtään sen ihmeellisempää kuin yleisen ja yhteisen äänioikeuden myöntäminen kaikille meille.
Miksi nyt on historiallisesti tullut välttämättömäksi että meidän jokaisen on asettauduttava yhteiskunnalliseksi tuottajaksi? Koskapa meidän jokaisen on kehitettävä itsellemme reaalinen suhde luontoon ja sen asettamiin ehtoihin. Sitä emme voi tehdä palkkatyöläisenä. Ekologinen realismi edellyttää ekologista demokratiaa. Paikallinen sopiminen kääntyisi siis paikalliseksi päätöksenteoksi.
Eikö meidän tulisi Ay-liikkeessä ryhtyä kehittelemään ajatusta siitä, että me olemme yhteiskunnallisten tuottajien yhteisö emmekä vain taistelemassa ”työvoiman” ja sen käytön ehtojen heikentämistä vastaan? Kirjoittakaamme siis toisen erän käsikirjoitus nyt kesällä, kun on valoa ja toivoa!
Viitteet
(1) Haimi, T., Virkkunen, J. 2024. Kevään työtaistelut olivat vasta ensimmäinen erä – välitauolla ay-väen on koottava rivinsä, sanoo teollisuusliiton Turja Lehtonen KU 14.05.2024
(2) Lehtonen, T. 2024. Liiton taistelu jatkuu
https://www.teollisuusliitto.fi/2024/05/lehtonen-vappuna-taistelu-jatkuu/
(3) Varoufagis, Y. Looking beyond capitalism
https://metacpc.org/en/varoufakis-yanis/