Työelämäprofessori Sami Itani (Aalto-yliopisto/kauppakorkeakoulu) nostaa yllättäin keskustelun piiriin pyhyyden (sacred) (HS 08.08.2023). Jos kuvittelemamme dystopian jälkeen
”ilmestyisikin yllättäen ihmislapsi eteemme? Huolimatta hänen iästään, sukupuolestaan, ihonväristään tai luonteestaan, hän olisi pyhintä mitä olemme koskaan nähneet ja antaisi taas merkityksen kaikelle ihmiselämälle.”
Tämä ajatus pyhän (< koskematon) määrittymisestä tulevaisuuden eikä menneen kautta on askeleen syvemmälle menevä kuin mitä Itani antaan ymmärtää.
Valistuksen lapsina meidän ei ehkä ole vaikea hyväksyä ajatusta, että Pitkä Historia (Big history, Big bang -> uusin aika) on kaikilta osin, fundamentaalisesti meidän kaikkien omaa historiaamme; historiaa, joka on läsnä jokaisessa solussamme. Kertomus Äiti maasta on siis osa Valistuksen tutkimuksellisesti jäsentämää luonnon pitkää historiaa, ei sen vastakohta.
Pyhää (< koskematon) ei siis olekaan määritetty menneisyydessä vaan se määrittyy tulevan kautta. Amerikan alkuperäisväestön yksi hieno perusväittämä oli: ”Lapsemme ovat lainanneet maapallon meille”.
Jean-Pierre Dupuy tiivistää kirjassaan The Mark of the Sacred (2013) tämän perusväittämän viestin seuraavasti:
”Tämä sanonta ilmaisee syklistä aikakäsitystä, joka on ollut pitkään vieras länsimaiselle mielelle. Silti se saa yhä enemmän voimaa lineaarisen ajallisuuden kontekstissa. Huolimatta siitä, että meidän ”lapsillamme” – lastemme lapsilla, heidän lapsillamme ja niin edelleen loputtomiin pitkälle tulevaisuuteen – ei ole fyysistä eikä juridista olemassaoloa, maksiimi käskee meitä implisiittisesti kuvittelemaan, kääntämällä ajan suunnan, että he ovat ne, jotka tuovat ”Maan” meille – kaiken, toisin sanoen sen, mitä arvostamme ja mikä ei ole meidän omaa tekoamme. Emme omista luontoa. Meillä on sen käyttöoikeus, oikeus nauttia sen hedelmistä ja siunauksista. Keneltä tai mistä olemme saaneet sen? Tulevaisuudesta! Jos joku vastustaa sitä, että tulevaisuudella ei ole todellisuutta, hän on vain osoittanut kompastuskiven, jonka jokainen lähestyvän katastrofin filosofia kohtaa. Ongelmana on, että emme ymmärrä riittävästi tulevaisuuden todellisuutta.
Huomatkaamme myös, että tämä maksiimi tekee enemmän kuin vain kääntää ajan. Se konfiguroi sen uudelleen jatkuvaksi silmukaksi. Kun heijastamme itseämme tulevaisuuteen ja katsomme sieltä taaksepäin nykyhetkeen, jossa elämme, niin tällä mielikuvituksellisella eron tekemisellä ja sitten nykyhetken ja tulevaisuuden yhdistämisellä on sama looginen muoto kuin omallatunnolla. Tämän toimen avulla on mahdollista luoda vastavuoroisuus nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Tulevaisuus ei ehkä tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme erittäin paljon tulevaisuutta – sillä se antaa merkityksen kaikelle, mitä teemme.” (Dupuy, 2013, p. 63, kurs. mvv)
Kun nyt olemme etsimässä Homo economicuksen sijalle uutta hahmoa, Homo ecologicusta, niin se edellyttää hurskautta (pietas) suhteessa luontoon, kohtuutaloutta: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati. Siis elämää lasten kanssa, niidenkin jotka eivät ole vielä syntyneet.
Viitteet
Dupuy, J.- P. 2013. The Mark of the Sacred (Cultural Memory in the Present) (p. 63). Stanford University Press. Kindle Edition.
Itani, S. 2023. Elämä ilman lapsia, KolumniHS 08.08.2023. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009768755.html