Odotin, että VM olisi jotain oppinut aiemmasta valtiontalouden kehyskeskustelusta ja opiskellut mitä maailmassa tapahtuu. Mutta ei. Pikemminkin VM on käärinyt itsensä ympärille yhä paksumman suojamuurin, että maailman meno ei heitä – eikä heidän valtaansa – huojuttaisi. On vain omaksuttu uusi perustelu omalle missiolle: Suomi NATOlaihdutuskuurille.
VM ei ole edes huomannut, että Suomi on liittynyt hyvinvointitalouksien kansainväliseen verkostoon kansallisena jäsenenä (The Wellbeing Economy Alliance (WEAll), Wellbeing Economy Governments Partnership (WEGo)). Sieltä olisi löytynyt missiolle toiset perusteet.
Kysymys ei todellakaan ole vain tulopuolen saamisesta kehyksen sisään, kuten on ehdotettu. Kysymys koko verotusjärjestelmän asemasta ja tehtävistä.
Kuten kaikki tietävät – paitsi ilmeisesti VM:n virkahenkilöt – menossa on kiivas kamppailu finanssipolitiikan ja rahapolitiikan välillä: kumpi ohjaa kumpaa ja millä välineillä. Samanaikaisesti monet kansalliset teollisuus-, kauppias- ja rahoitusryhmitykset kamppailevat olemassaolostaan globalisaation kansainvälisiä rahoitusryhmittymiä vastaan, jotka ovat uskomattoman voimakkaita ja keskittyneitä: jatketaanko USA:ssa ja Englannissa toteutettua deindustrisaatiota myös läpi Euroopan, jopa Saksassa?
… vai ajatellaanko, että voimme palauttaa, relokalisoida, teollisen toiminnan kaikkinensa, tavalla taikka toisella, muodossa tai toisessa? Globalisaatio ei enää edustakaan modernisaatiota vaan kaikkien jo synnytettyjen yhteistyöverkostojen kääntäminen aseisiksi palvelemaan vastakkainasettelua, polarisaatiota, on oikea teollisuuden relokalisaation ja siten luontoresurssien uudelleenjakamisen väline.
Verotus?
Entäpä verotuksen tehtävät? Verot voivat olla sosiaali-, talous- ja finanssipolitiikan (sääntely)väline sen sijaan, että veroilla vain tasapainotettaisiin valtion taloudenpitoa ja oltaisiin välinpitämättömiä sen suhteen, miten tämän tasapainon mahdollistama rahasumma on kerätty. (Murphy 2019, 145).
Tällöin verotuksella on kuusi (Baker, Murphy, 2020, soveltaen):
1) Rahan arvon vahvistaminen luomalla valuutalle kysyntää vaatimalla verojen maksamista maan valuutassa,
2) Tulojen ja varallisuuden uudelleenjako,
3) Markkinoiden toiminnallisten puutteiden uudelleenhinnoittelu ulkoisvaikutusten hallitsemiseksi markkinahinnoista ulkoistetut kustannukset huomioimalla,
4) Talouden uudelleenjärjestely julkisen talouden politiikkayhdistelmän kautta,
5) Niiden rahojen takaisinkerääminen, joita julkinen valta on käyttänyt talouteen, tavoitteena inflaation hallinta,
6) Kannustamalla ja motivoimalla ihmisiä äänestämään demokratian vahvistamiseksi edistäen siten halukkuutta vaikuttaa siihen, miten verojen taso määritetään ja mihin verot käytetään.
Näemme heti, että kysymys ei ole vain verotuksesta vaan rahoittamisen (financization), pääomittamisen (capitalization) ja verotuksen (taxation) keskinäissuhteista ja niiden perusluonteesta: onko ne velkoja vai lupauksia? Onko meillä velka- vai lupausraha? Onko lupausraha vain luottamuksen varassa? Rahoittaako VM tulevia, eduskunnan hyväksymiä tulevia menoja vai maksaako se vain jo kertyneitä velkoja?
Pankit antavat lainaa (financization) sitä vasten, että lupaamme maksaa lainan takaisin, korkojen kanssa tietysti. Tätä varten pankki luo tyhjästä rahaa tilillemme ja se tuhoutuu, kun maksamme lainamme pois. Tämä rahoittaminen on siis yksityisten toimiemme kautta tapahtuvaa maailman muuttamista.
Keskuspankkien rahanpainaminen voi jatkua niin kauan kuin
1) se edistää omaisuusarvojen ansiotonta arvonnousua, niiden inflaatiota,
2) se toteuttaa tätä kautta varallisuuden uusjakoa ja keskittämistä,
3) palkka/hintainflaatio pysyy hallittuna,
4) osake et.al. markkinoiden voitto-odotuksilla on edes jonkinlainen laskennallinen uskottavuus, vaikka voitot perustuvat nyt vain ja vain keskuspankkien turvaamaan rahoitukseen. Siis sosialismia rikkaille, mutta kuten tiedämme nyt ovat rajat tulleet vastaan. En mene nyt tähän kysymykseen laajemmin.
Yrityksissä mekanismina on pääomittaminen (capitalization): Jos minulla on idea tuotteesta A ja arvioin, että se menee hyvin kaupaksi seuraavien vuosien aikana, lasken tuon arvioidun tulovirran ja pääomitan sen omaisuudekseni, tosin vähentäen arvioiduta tulovirrasta yhtä ja toista tilanteen mukaan. Sitten jaan tuon summan osiin ja teen tarjouksen markkinoille; yksi ja toinenkin rahoitusenkeli saattaa tarttua tarjoukseeni, siis lupaukseeni muuttaa maailmaan – ja ryhdyn siis muuttamaan maailmaa tuotteen A tuottamiseksi. Pääomittaminen on siis lupaus valtasuhteesta maailman muuttamiseksi yksityisen intressin mukaisesti.
Valtionvallan menetelmä on verotus (taxation). Tätä nykyä valtiovalta luon ensin rahan tyhjästä, lupaa suunnitelmissaan mitä tuottaa, missä aikataulussa ja millä hinnalla. Verotuksella huolehditaan jälkikäteen siitä, että annettu rahoitus ja käytettävissä olevat tuotantoresurssit ovat kohtuullisessa määrin oikeissa suhteissa; verotuksella voidaan säätään tilannetta, jotta rahanarvo ei muutu hallitsemattomasti. Valtiovalta tuhoaa verotuksessa liikkeelle laittamansa rahat +/- korolla. Verotus on siis keino julkisesti muuttaa maailmaa toteuttamalla annetut lupaukset käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Toistaiseksi tällöin on keskitytty riittävän, terveen ja osaavan ”työvoiman” turvaamiseen yksityisen tuotannon tarpeisiin.
Kun nyt kaikki kolme – rahoitus, pääomitus ja verotus – perustuvat lupauksiin tulevista toimista ja niiden tuottavuudesta korkoina, voittoina tai ylijääminä, siis parempana elämän hallintana, ilman että mitoitusvälinettä – fiatrahaa/valuttaa – on sidottu mihinkään muuhun kuin luottamukseen, että nämä lupaukset toteutuvat, niin törmäykset ekologisiin, kulttuurisiin ja sosiaalisiin realiteetteihin ilmenevät taloudelle ulkoisina shokkeina: elämänkierto kaikkinensa ei noudata rahankierron yksioikoisia lakeja.
Missiotalous?
Aivan viime vuosina ympäristökriisitietoisuuden lisäännyttyä julkinen valta on keskuspankkien tyhjästä synnytetyllä rahoituksella avannut uuden toiminta-ajatuksen, ajatuksen julkisen talouden lähetystehtävästä (Missionization).
Tämä missiotalous (Mission economy), rakentaa seuraavia uusia toimintamuotoja (Mazzucato, 2020, 188-227):
- Yhteisöllisesti tuotetut arvot
- Markkinat muotoillaan, ei vain korjata
- Organisaatioille dynaamisia kykyjä
- Rahoitus tulosperusteiseksi
- Riskien ja tulojen uusjako
- Osallisuus: tavoiteasettelu ja sidosryhmien arvot
- Osallistuminen: tulevaisuuden yhteissuunnittelu avoimissa systeemeissä.
Missiotaloudessa siis arvot (values) määrittävät arvon (value) institutionaalisten rakenteiden kautta. Raha (chremata) kasvaa valuutaksi (nomisma), joka 1) luo perustan kansalaisten tasa-arvoisille suhteille, 2) ylläpitää valtiota toimien oikeudenmukaisuuden mittarina, 3) kasvattaa käytännöllistä viisautta ja harkintaa. (Eich, 2018, 3).
Tämä ei kuitenkaan ole VM:n missio. VM:n missio on saattaa Suomi NATOkuntoon, kas näin:
”Esimerkkinä onnistuneesta julkisen investoinnin budjetoinnista voidaan pitää HX-hävittäjähanketta, jonka kesto on 10–15 vuotta ja kokonaiskustannukset 10 mrd. euroa.” (VM 2022, 91).
Hävittäjistä, niiden ”tuottavuudesta” eikä lopullisesta hinnasta ole vielä tietoakaan, mutta VM jo tietää, että tämä investointi ja sen budjetointi on onnistunut. Siinä VM:n NATOmissio, jonka on toteuduttava. VM on siis samalla kannalla kuin poliittinen oikeisto on aina ollut: Valtion budjetin varustelu/turvallisuus ”investoinneista” johtuva alijäämäisyys on vain hyväksi, mutta terveyden ja koulutukseen liittyvät ”kulutusmenot ”eivät saa missään tapauksessa aiheuttaa alijäämää.
Ekorealismi missiona …
Saamme avaramman näkökulman tilanteeseen, jos toteamme että kaikki kulutus on tuotantoa ja kaikki tuotanto on kulutusta. Koti-, yhteisö- ja julkistalous eivät siis vain kuluta vaan tuottavat jotain olennaista, ”hyvää elämää” ja funktionaalinen tavara- ja palvelutuotanto ei vain tuota vaan kuluttaa, ja rajusti, aivan yhtä olennaista – luontoa.
Jos jakaisimme jakaa talomme pidon, talouden, kokonaisuuden (macrosocial) koti-, yhteisö- ja julkistalouteen (care&life economy) ja funktionaaliseen tavara- ja palvelutuotantoon (consum economy). Tällöin taloudellinen vakaus (macroprudency) perustuisi sosiaaliseen pyrkimykseen (social purpose), joka asettuu huolenpidon, care – luonnon ja ihmisen – kautta niin kuin se on tätä nykyä määritetty YK:n Agenda2030:ssa ja 17 kehitystavoitteessa. Makrotalous rakentuisi siis osaksi yhteiskunnallista (macrosocial) kokonaisuutta, joka olisi ekologisesti realistinen.
Viitteet
Baker, A., Murphy, R. 2020. Modern Monetary Theory and the Changing Role of Tax in Society. Social Policy & Society 19(3), 454–469.
Eich, S. 2018. Between Justice and Accumulation: Aristotle on Currency and Reciprocity, Political Theory 1–28.
Mazzucato, M. 2020. Mission: Economics: A Moonshot Approach to the Economy. London: Allen Lane.
Valtionvarainminisriö 2022. Julkisen talouden ohjauksen kehittäminen. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2022:71. Valtiovarainministeriö Helsinkihttps://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164415
Volanen, M. V. 2019. Valtiovarainministeriön saatanallisten säkeiden jumalattomuus