Johdannoksi – velvoitteista vapaasta ajasta oppivelvollisuudeksi
Kuten tiedämme koulu, schole, viittasi alun perin velvoitteista vapaaseen aikaan, ei siis paikkaan eikä rakennukseen. Aikojen kuluessa siitä on kuitenkin muotoutunut oppivelvollisuus vaikkei koulupakkoa, ei ainakaan Suomessa.
Julkinen, kansallinen koulutus ja sitä myöten koulurakennus opinpaikkana avasi mahdollisuuden – mutta myös velvollisuuden niin vanhemmille kuin lapsillekin – irrottaa lapset perheen välittömästä arjen ja työn aherruksesta oppimaan kansalaisen perustiedot ja taidot.
Alussa ei ollut Sana, kuten tiedämme, vaan suo, Jussi, kuokka, saha ja kirves … ja Alma, hella, kattila, rukki ja lypsyjakkara. Tuntuma ja kokemuksen kertyminen, kokeneisuus, oli käsivarren päässä, mutta myös kasaantuneena työkaluissa ja vanhemmilta opituissa työmenetelmissä.
Sitten tulivat tehtaat, kaupat ja kaupunkien valot, ensimmäinen teollinen vallankumous. Leivän ja elannon hankinta siirtyi kodin ulkopuolelle ja työstä tuli palkkatyötä – keino elannon hankkimiseen, ei enää itse elämä luonnon kierron tahdittamana.
Sirpin ja vasaran tilalle tulivat ensin koneet, sitten konejärjestelmät ja tietokoneet, sitten digiohjatut koneistot. Koneet oppivat sittemmin käyttämään kieltä ja kielet koneita, kielestä ja informaatiosta tuli keskeinen tuotantoväline ja raaka-aine.
Samalla funktionaalinen tavaran- ja yksityispalvelutuotanto ketjuuntui askelaskeleelta kattamaan koko maapallon. Otammepa minkä tahansa tavaran käteemme, niin pienen arvuuttelun jälkeen löydämme siinä aineksia ja tehtyä työtä ylt’ympäri maapalloa.
Kansallisvaltioiden tehtäväksi muotoutui riittävän, osaavan, terveen ja yritteliään ”työvoiman” tuottaminen oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan – siis työpaikalle, jos niitä vain oli tarjolla sekä huolehtia niistä, joille noita työpaikkoja ei löytynyt.
… mutta nyt jo neljäs kumous on menossa
”Ensimmäinen teollisuusvallankumous käytti vesi- ja höyryvoimaa tuotannon mekanisointiin. Toinen käytti sähkövoimaa massatuotannon luomiseen. Kolmas käytti elektroniikkaa ja tietotekniikkaa tuotannon automatisointiin. Nyt neljäs teollisuusvallankumous rakentuu kolmannelle, digitaaliselle vallankumoukselle, joka on edennyt viime vuosisadan puolivälistä lähtien. Neljännelle vaiheelle on ominaista yhteenrakentuva tekniikka, joka hämärtää erot fyysisen, digitaalisen ja biologisen alueen välillä.” (WEF, 2018)
Kun nyt kansainvälisiltä yrityksiltä kysytään mitä työssä pitäisi osata, jotta selviäisi neljännen teollisen kumouksen haasteista, lista on tällainen (WEF 2018):
Analyyttinen ajattelu ja innovaatiot
Aktiivinen oppiminen ja oppimisstrategiat
Luovuus, omaperäisyys ja oma-aloitteisuus
Teknologian suunnittelu ja ohjelmointi
Kriittinen ajattelu ja analyysi
Monimutkainen ongelmanratkaisu
Johtajuus ja sosiaalinen vaikutus
Tunneäly
Perustelu, ongelmanratkaisu ja ideointi
Järjestelmäanalyysi ja arviointi
Kansainvälisesti arvostetun opetussuunnitelman kehittämiskeskus (Center for Curriculum Redesign) tiivistää viestin seuraaviin iskusanoihin: luovuus, kriittinen ajattelu, viestintä, yhteistyö, keskittyneisyys (mindfulness), uteliaisuus, rohkeus, selviytymiskyky (resilience), etiikka, johtajuus, harkinta (metacognition), kehitysmyönteisyys (growth mindset).
Mitä tämä sanoo työstä? Kun tätä nykyä yritämme kiihkeästi ratkaista eksistentiaalisia ympäristökysymyksiä yhden ikäpolven aikamitassa, niin samalla koko se koneisto – tuotantokoneisto, jonka kautta olemme sisäiseen luontoomme tukeutuen reaalisessa suhteessa ulkoiseen luontoon – asettaa sisäiselle luonnollemme vaatimuksia, jotka ovat yhtä haastavia, ellei haastavampiakin kuin ulkoisen luonnon tuhon estäminen.
Kun me sisäisen ja ulkoisen luonnon vuorovaikutuksessamme, työssä, tietoisesti herätämme luontoa henkiin, niin sisäistä kuin ulkoistakin, teemme luonnosta inhimillistä, rakennamme omaa ihmislähtöistä teoriaa elämästämme, siis kulttuuriamme, niin tuotantokoneiston ja siihen liittyvän teknologian kehityksen tulisi nyt – ja pian – muokkautua palvelemaan niitä tavoitteita, jotka ihmiskunta on itselleen asettanut, tätä nykyä siis YK:n Agenda2030 ja 17 kehitystavoitetta.
Kansainvälisiin arvo-, tuotanto- ja jakeluketjuihin tiiviisti kiinni rakentuneena ja niistä täysin riippuvaisena pienenä kansantaloutena Suomi ei voi tästä tehtävästä irrottautua tai ottaa siitä etäisyyttä vaan meidän on otettava se lähtökohdaksi kansallisen talous- ja teknologiastrategian hahmottamisessa.
Tämä tarkoittaa, että aika ja sen rajallisuus – niin itse kunkin henkilökohtainen kuin kansakunnan kokonaisuudessaankin – on keskeinen reunaehto tehtävän hahmottamisessa. Kysymys ei siis ole vain nuorten sukupolvien opinnoista vaan myös kaikkien työikäisten osaamisen syventämisestä ja laajentamisesta. Työ on opinnollistettava. On siirryttävä oppimistalouteen (learning economy): työpaikka on opinpaikka.
Oppimistalous (learning economy)
Oppimistalous voidaan hahmottaa kahdesta eri näkökulmasta, jotka ovat osin ristiriitaisia. Oppimista työssä voidaan perustella suhteellisen edun ja lisäarvon kannalta, ts. oppiminen parantaa tuotantoyksikön kykyä tuottaa edullisemmin kuin kilpailijat, esimerkiksi tuotantoketjussa ja -verkostossa olevia resursseja uudella tavalla yhdistämällä. Tämä tiedon ja taidon tekninen intressi avaa oppimistaloutta vain pieneltä osan ja usein työteon kannalta usein vain välineellisellä tavalla.
Aikaresurssien kannalta hyvinvointitalous (wellbeing/care economy: koti-, yhteisö- ja julkistalous) vie kokonais(aika)taloudesta pääosan. Sen puitteissa tuotetaan välitön uusintaminen kotitalouksissa ja laajennettu uusintaminen universaaleina peruspalveluina – mm. sosiaali- ja terveydenhuolto, koulutus, oikeus ja demokratia, asuminen, ravinto, liikenne, tiedonvälitys. Ne takaavat meille turvallisuuden, avaavat meille uusia elämäpiirejä ja rakentavat osallisuuttamme yhteisöihimme: kasvamme siis kanssalaisiksi. Me osallistumme tähän tuotantoon itse kukin kaiken aikaa ja maksamme sen pääosin omista tuloistamme. Olemme siis tässä mielessä kaikki yhteiskunnallisia tuottajia, emme vain työvoimaa.
Oppimistalouden esiinmarssi kertoo siitä, että hyvinvointitalouden periaatteet ja tavoitteet on rakennettava sisään myös yksityisen funktionaalisen tavara- ja palvelutuotannon piiriin, jos aiomme säilyttää maamme (kokonais)kansantalouden suhteellinen edun ja lisäarvon kansainvälisessä kilpailussa.
Opintojärjestelmä
Uuden opintojärjestelmän lähtökohtana on sosiaaliturvajärjestelmän perusajatuksen muuttaminen. Kysymys ei ole enää tuesta eikä turvasta vaan takuusta.
On siis hahmotettava sulavasti soljuvan arjen toimintaresurssit (stocks of assets), kulku (flow of services), välittömät lähipuskurit (buffers for everyday life) ja osallisuus päätöksentekoon (deeds) siten, että ne muodostavat kokonaisvaltaisen sosiaalisen toiminta-alustan (comprehensive social activity grund(plat)form) kaikille. (Ks tarkemmin:
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/takuu-elamalle-sosiaaliturva-2030/
Varmistaisimme siis, että ”jokainen on ansaitsemassa, oppimassa, huolehtimassa (caring) tai tekemässä vapaaehtoistyötä” kuten Uuden Seelannin hyvinvointitalousohjelmassa todetaan. Kukaan ei siis ole työttömänä!
Opintojärjestelmän perusrakenne olisi siten:
– päiväkoti
– esikoulu
– peruskoulu
– perusopisto (avoimet opinpolut)
– yliopisto (perus- ja perustavantutkimuksen ohjelmat)
– opinpaikka (opinnollistettu työ)
….. jatkuu
Viitteet
WEF. 2018. The Future of Jobs Report 2018. Centre for the New Economy and Society.
Center for Curriculum Redesign. https://curriculumredesign.org