Kirjoitin viikko sitten KU-blogin Lapset militaristisessa maailmassa, joka oli myös arvio ohjaaja Ville Suhosen uudesta dokumentista “Sodan ja rauhan lapset (2024). Totesin blogissani mm.. että “Lapsia on kasvatettu militaristisessa hengessä, viholliskuvia maalaten monessa maassa, kautta aikojen…” ja että “…militaristinen ajattelu heijastuu 2024 myös selvästi Suomen oikeistohallituksen raja-,sisä- ja ulkopolitiikkaan…”. Sen politiikan sotaisia seurauksia ja tietenkin sote-ratkaisujen heitteillejättöjä ja terveysasemien yms palvelujen leikkausten aiheuttamia seurauksia saamme kokea jo nyt ja jatkossa yhä väkivaltaisemmksi käyvässä aikuisten, lasten ja nuorten käyttäytymisessä.
Militarismi ”kasvattaa” ja vaikuttaa
Militaristinen ajattelu, kielenkäyttö ja asekalistelu siinä sivussa ovat järkyttävässä kasvussa uutta ulkopoliittista suuntaa hakevassa ja samalla Nato-”isäntämaata” mielistelevässä oikeistolaisessa Suomessa. Se on se sotaisa tausta, jolla on oma merkityksensä kun oikeistohallitus leikkaa kaikista kurjimmilta ja köyhimmiltä. Mutta: täysin pyhä ja koskematon alue ovat sotamenot, kalliit asetyypit, armeijan sotaharjoitukset ja miljardeja maksavat hyökkäyshävittäjät. “Pyhän alueen” menot kasvavat kuten tuottoisa asevientikin. Viholliskuvien maalailu on jo nyt taantumassa 1930-luvun lapualaispropagandan tasolle kun kouluihin on jopa ehdotettu uudenlaisia “maanpuolustustunteja” tai vähintäänkin uusisänmaallista kasvatusta. Maasta se pienikin ponnistaa jos ja kun kasvatustyö aloitetaan ajoissa kuten Lapuan liikkeen ja suomalaisen fasismin kulta-aikoina. Eikös tällainen kehitys haiskahda aika lailla väkivallan ihannoinnille ja ongelmien sotaiselle ratkaisumallille?
Kun aseet ovat esillä ja väkivallan käyttöä opitaan ratkaisumallina amerikkalaiseen tapaan vähän joka tuutista, ei kannata ihmetellä sitä, että koulu- tai työelämässä kiusattu ja kiusaaja ratkovat välinsä viime kädessä myös asein: Suomessakin perinteinen puukko on jo vaihtunut tuliaseisiin. Raju väkivaltainen kuvasto mediassa ja usein kiusaamiseen, uhkailuun ja fyysisellä väkivallalla pelotteluun perustuvat some-keskustelut kuuluvat jo nyt lasten ja nuorten maailmaan, muutenkin militaristisen ja sotaisan Suomen arkeen. Myös mallioppiminen on eräs väkivaltaisen käyttäytymisen alku ja juuri; siihen opettaa erityisesti militaristinen pelimaailma.
Tietenkään mediassa ei käytetä väkivallan lisääntyessä pahalta kalskahtavaa sanaa “militarismi”, koska sehän liittyy vain itäisen perivihollisemme lastenkasvatukseen, sotatoimiin ja lähihistoriaan. Suomi rakentaa, rakastaa ja puolustaa rauhaa, aina ja iänkaikkisesti. Tämä näennäinen , isänmaallinen ja omaa maata puolustava sanoma tähdätään juuri lapsille ja nuorille, mutta varsin usein siinä on uusoikeistolainen ja ideologinen ketunhäntä kainalossa.
Arvomaailma arvossaan ja inglish viralliseksi kieleksi (?)
Arvomaailmakin on heittänyt sopivasti häränpyllyä. Kun ennen puhuttiin ja kirjoitettiin kouluissakin karjalaisuudesta, Kalevalasta ja karelianismista lähimain Suomen ja suomalaisuuden “alkukotina” ja oltiin ylpeitä jopa slaavilaisesta kaihosta ja suomalais-ugrilaisesta Volgan mutkan perimästä, me olemmekin nyt muuttuneet pika pikaa aitoamerikkalaisiksi tai ainakin -mielisiksi USA-Nato-ystäviksi, palanneet länsimaisen arvomaailman pariin ja syliin..
No, toki massakulttuuri, rock, elokuvat, inglish-kieli, tavat, muoti ja pukeutuminen sekä pikaruokatottumukset ovat tulleet jo kymmeniä vuosia lännestä tänne Pikku-Amerikkaan. Väkivalta- ja pelikulttuurin leviämisessa lienee vielä toivomisen varaa, koska esim kouluampumiset ovat suht harvinaisia ja pienimuotoisia. Aseita piisaa jo nyt Amerikan malliin ja ampuma- ja armeijaharrastus leviää innokkaiden nuorten (tyttöjenkin) keskuudessa. Kunhan saadaan vielä rekrytoitua reserviä ja nuorempia ampumisharrastuksen pariin, syttynee uusi coltinkatkuinen arvomaailma todelliseen loistoonsa.
Läntiset arvot korostuvat ennen muuta kielipolitiikassa. Ihan tosissaan (ilmeisesti) on jo ehdotettu englantia Suomen viralliseksi kieleksi. Miksi? Eihän siihen kohta ole enää mitään tarvetta kun kaikki ruutua, älypuhelinta, väkivaltafilmejä ja sotapelejä tuijottavat lapset ja nuoret on jo saatu lyhykäiseen peukuttamiseen ja inglish-OMG!-viestintään sekä istumaan tuntikausiksi liikkumattomina könkköenglantia tavaillen. Nohevammat kirjoittavat gradunsa ja pitemmälle ehtineet väittärinsä myös tekoälyenglannilla, josta vastaväittäjä tuskin saa selvää – eikä tekstiä hänen lisäkseen kukaan muu luekaan! Mitä siinä enää suomen kielellä tekee, saati “ryssän”karjalalla, kiinalla, venäjällä, espanjalla, saksalla, ranskalla jne
Sote-politiikassa on myös päästy lähelle amerikkalaista arvomaailmaa: jokainen on oman onnensa seppä ja ellei ole omasta perstaskusta varaa maksaa sairastumistaan, saa Suomessa kohta rauhassa kuolla pois. Yksityistäminen on kuin mantra ja sen johdannainen tai peräti kantasana eli “yksin-yksityisyys” kuolemassakin säilyy, sillä eihän meillä enää kukaan toisten asioihin puutu – tai uskalla puuttua, vaikka joku porukka kadulla hakkaa ja potkii maassa makaavaa – tai viime hengäystä vetelevä sote-politiikan uhri ja sairas seinänaapuri apua tarvitsisi!
Krokodiilin kyyneleet
Tuntuu hieman paradoksaaliselta, että ne markkinamiehet ja oikeistopoliitikot, jotka ovat kaiken nykyisen systemaattisen kurjistamisen ja nuortenkin syrjäytymisen “lapsivihamielisiä” alullepanijoita ja hyötyjiä, vuodattavat krokodiilin kyyneleitä silloin kun sattuu ja tapahtuu kauheuksia. Silloin voivotellaan sydämen kyllyydestä, vaaditaan pikaisia toimia, komiteoita ja mietintöjä asiantilan korjaamiseksi, mutta juuri kukaan ei huomaa miksi ja miten “asiantila” on saatettu nykymalliseksi. “Taustat tutkitaan”-hätähuutoja kuuluu aina eliittipoliitikkojen suusta – kun lapsia koulukiusataan, perhemurhataan tai ammutaan muuten vain tavallista enemmän.
Mutta mikä on tulos? Hämmästyttävän nopeasti “asiantila” ja juuri tapahtuneet kauheudet haudataan Ö-mappiin eikä mitään todellista muutosta tapahdu. On pakko säästää, resursseja ei löydetä, mitään oleellista muutosta ei näy mailla eikä halmeilla. Ei koulumaailmassa, ei työelämässä, ei sote-politiikassa, ei nuoriso-, ei vammais-, ei vanhus- eikä mielenterveystyössä! Mutta: säästöt ja leikkaukset, valtionvelka ja sen hoito sekä jatkuva kasvu kyllä muistetaan joka puheenvuorossa! Entä se pieni ihminen, kiusattu lapsi tai avuton varaton perhe köyhyysrajalla, jolta saksitaan viimeisetkin elämisen eväät ja roposet?
Hyvät poliitikot, pyydän: Sallikaa edes eutanasia ja kurjalistolle itseavusteiset lopetushuoneet!
Ruokaa, ei aseita!
Muistan ajan kun Joensuun torielämää ilahduttivat 25 vuotta sitten Ruokaa, ei aseita! –mielenosoitukset. Eivät ne valtavia massoja keränneet, mutta mukana oli joukko nuoria aktivisteja, jopa veteraaneja ja ystäviänikin: Edo, Ari, Hannu, Masi jne. Rauhan sanomaa ja ruokaa jaettiin ilmaiseksi ja porukka tunsi olevansa oikealla asialla. Samoihin aikoihin, noin 30 vuotta sitten Joensuun rasismia, siis skini-ilmiötä ja skinien harjoittamaa väkivaltaa vastustavilla marsseilla porukkaa piisasi kyllä enemmänkin.
Entäpä nyt? Rauhaa ja ruokaa tarvittaisiin ja aitoa elo- tai ympäristökapinaa, mutta mitä vielä: aseita jaetaan ja mainostetaan ihan valtiovallan taholta. Lasketaan jopa patruunoiden ja isompien ammusten määriä, jotta saataisiin Venäjän putinistit perääntymään ja rauhantila palautettua Ukrainaan. Näinköhän se onnistuu, aseistamalla? Ampumalla ja tappamalla enemmän, puolin ja toisin? Ukrainassa, Gazassa jne jne. Militarismi, väkivalta ja viholliskuvat myyvät. Sotaisat kuvat ja tarinat muuttuvat arkisiksi, väkivalta mediassakin ongelmien ratkaisumalliksi.
Aitoa diplomatiaa väheksytään ja rauhanrakentajia pidetään pettureina – silloinkin kun nälkäkuolema uhkaa ja juuri ruokaa tarvittaisiin aseiden sijaan, kuten hoitoa ja turvapaikkaa niin monelle sodan & väkivallan uhrille joka puolella palloamme. Rauha, ruoka, sote-turva ja turvapaikka säästäisi monen arjen väkivallasta & sodasta & militarismista kärsivän lapsen, sillä aseisiin ja hävittäjiin tuhlaaminen, saati militristiseen ideologiaaan kasvattamiseen panostaminen vie aina lähemmäs väkivaltaa, pahimmillaan yleensä ennen pitkää todella monen ihmislapsen kuolemaan.
Siispä Ruokaa, ei aseita! –vaatimus kunniaan. Säästöä tarvitaan ihmishengissä: miekat auroiksi, aseet romuraudaksi!
Susirajan virallinen Öisinajattelija