Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydellinen tilanne on jo niin hälyttävä, että tilanteesta on yleisesti alettua käyttämään termiä “opiskelijoiden mielenterveyskriisi”. Mielenterveyskriisin taustalla ovat vuosikymmenien saatossa tehdyt arvovalinnat, joilla on kiristetty opiskelijoiden taloudellista tilannetta ja tiukennettu opintojen suoritusaikaa.
Esimerkiksi opintorahan suuruus on pysynyt samana 1990-luvun lamasta lähtien. Samalla tukikuukausien määrää on vähennetty. Opintorahan riittämättömyyttä on pyritty kompensoimaan opintotuen opintolainapainotteisuudella. Opintolainapainotteisuus on kuitenkin aiheuttanut uuden ongelman, opiskelijoiden velkataakan, jota tällä hetkellä syventää historiallisen korkeat korot. Yhtälöä monimutkaistaa entisestään Orpon hallituksen päätös siirtää opiskelijat takaisin asumislisäjärjestelmään, josta Sipilän hallitus siirsi opiskelijat pois vuonna 2017.
Ratkaisuna opiskelijoiden taloudelliseen ahdinkoon Orpon hallitus on esittänyt, että opiskelijoiden pitäisi muuttaa yksiöistä soluasuntoihin. Soluasuntoja ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole läheskään tarpeeksi. Esimerkiksi Jyväskylässä on 40 000 opiskelijaa ja vain 60 opiskelija-asuntotoimijoiden tarjoamaa soluasuntoa.
Asumislisää ei myöskään makseta kesäkuukausilta, mikä yhdistettynä kesätöiden saatavuuden riittämättömyyteen, tulee luultavasti tarkoittamaan, että yhä useampi opiskelija tulee tarvitsemaan toimeentulotukea.
Samalla nuorten aikuisten luottamus tulevaisuuteen on laskenut, kun päättäjät tekevät eriarvoisuutta lisääviä päätöksiä ja jättävät tekemättä esimerkiksi ilmastonmuutosta ja luontokatoa torjuvia päätöksiä. THL:n tuoreen opiskelijoille suunnatun KOTT-kyselyn mukaan vain 38,7% opiskelijoista luottaa Suomen tämän hetkisen hallituksen kykyyn toimia kriisitilanteessa.
Saman kyselyn mukaan korkeakouluopiskelijoiden toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet huomattavasti vuosien 2021-2024 välillä ja opiskelijoista joka neljäs joutuu kuukausittain pelkäämään, etteivät rahat riitä ruokaan ja joka viides opiskelija on jättänyt tarvittavat lääkkeet ostamatta rahan riittämättömyyden takia. Tilanne on ammattikorkeakouluopiskelijoilla akuutimpi kuin yliopisto-opiskelijoilla.
Hyvinvointivaltiossa kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään nälännäkemistä tai asunnottomuutta. Ei opiskelijoiden tai kenenkään muunkaan. Opintovaatimusten tiukentaminen ja tuista leikkaaminen eivät ole välttämättömyyksiä, vaan arvovalintoja, jotka kertovat mitä yhteiskunnan osia arvostetaan.
Mielenterveyskriisiä ei ratkaista pelkästään korjaavilla, vaan myös ennaltaehkäisevillä keinoilla. Tavoitteena pitää olla yhteiskunta, jossa mieli ei sairastu eikä yhteiskunta, jossa mielenterveysongelmat ovat normi, joita hoidetaan vain, jotta yksilö voi palata arjen oravanpyörään, taloudellisesti tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Yhteiskunta, jossa jaksamiseen ja ahdistukseen liittyvät mielenterveysongelmat eivät ole poikkeus, vaan normi, ei ole kestävä.
Olemme jo tilanteessa, jossa suurin osa apua tarvitsevista ei saa sitä ajoissa, tai ollenkaan, minkä takia mielenterveysongelmien hoitoon pitää resursoida enemmän. Samalla pitää resursoida ennaltaehkäisemiseen, jotta yhä harvempi joutuu tilanteeseen, jossa hoidollisia toimenpiteitä tarvitaan.
Sen sijaan Suomen hallitus sekä leikkaa ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä noin puoli miljoonaa euroa, että alirahoittaa hoitavaa mielenterveystyötä sekä YTHS:n että julkisen terveydenhuollon kohdalla. Panostukset mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn tulisivat myös yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin panostukset mielenterveyden hoitoon.
Tällä hetkellä myöskään suunnittelut panostukset nuorten mielenterveyden hoitoon eivät ole riittäviä. Esimerkiksi suunnitellun terapiatakuun ikäraja tulisi olemaan 23-vuotta ja koskemaan vain lyhytterapiaa, mikä jättää suuren osan apua tarvitsevista nuorista aikuisista sen ulkopuolelle. Rajoitus ei Mielenterveyden keskusliiton lausunnon (10.6.) mukaan ole myöskään linjassa sen kanssa, että mielenterveysongelmat ovat yleistyneet erityisesti 16–34-vuotiailla ja 35–49-vuotiailla naisilla. Mielenterveyden keskusliitto kannattaakin ikärajan nostamista 29-ikävuoteen, mikä on laissa muutenkin nuoren aikuisen määritelmän yläraja.
Parhain ja halvimmaksi tuleva opiskelijoiden mielenterveysongelmien ennaltaehkäisykeino on taata elintasokustannukset huomioiva riittävä toimeentulo, joka ei vie opiskelijaa velkakuoppaan eikä ole sidottu opiskeluaikaan tai opintopisteisiin. Tarvitaan myös politiikka, joka takaa reilun ja elinkelpoisen tulevaisuuden meille kaikille.
Kuten toimittaja Veera Luoma-aho Helsingin Sanomissa totesi: “Opiskelijoita ei pelkää kukaan” (21.4.), mutta ehkä syytä olisi, sillä lähes 200 000 enemmän tai vähemmän uupunutta nuorta on aika pelottava asia Suomen tulevaisuuden kannalta.