Olemme viimeiset pari päivää eläneet poliittisen besserwisserismin keskellä. Jokaisella on jotain sanottavaa presidentinvaalien tuloksesta ja siihen johtaneista syistä. Eilisessä A-studiossa kansa puhui lahtelaisesta olutkuppilasta käsin ja kertoi näkemyksensä Sauli Niinistön menestyksestä:
-Kaunis rouva
-Komea mies, jota ei tarvitse hävetä ulkomailla.
Voimme siis unohtaa hallitukseen kallellaan olevien politiikantoimittajien lapsekkaat mutuilut sekä Mikael Jungnerin ja Matti Apusen kaltaisten ideologisesti puolueettomien visionäärien objektiiviset analyysit. Totuus kuullaan lasten suusta ja lahtelaisesta baarista.
……
Jonkinlainen totuus tuli julki myös eräänä päivänä Radio Rockilla. Toimittaja Jone Nikula kommentoi ensi perjantaina pidettävää aktiivimallia vastustavaa suurmielenosoitusta. Nikula totesi, ilman sarkasmin häivää, että taas ovat ammattiliitot vastustamassa järkeviä asioita, kuten työllisyyden edistämistä ja työttömien aktivointia. En tiedä, olen yleensä ajatellut, että Nikulan päällä on muutakin käyttöä kuin hiusten kannattelu, mutta näin kevyet heitot yhteiskunnallisesti vakavasta asiasta laittavat arvioimaan asioita uudelleen. Vaikka kyse on viihteellisestä radiokanavasta, on silti pettymys, että ihmisten aito tarve vaikuttaa epäoikeudenmukaiseksi koettuun politiikkaan latistetaan ymmärtämättömäksi viiden sekunnin vittuiluksi.
Mediaa on tavattu kutsua vallan vahtikoiraksi. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että vahtikoira vartio vallan koskemattomuutta. Eilisessä A-studiossa vieraana ollut valtiovarainministeri Petteri Orpo paheksui sitä, että aktiivimallista ei käyty keskustelua silloin kun lakia oltiin säätämässä, vaan vasta sitä vastustavan kansalaisaloitteen myötä. Petteri Orpo tietää kuitenkin hyvin, että kun asiasta keskusteltiin eduskunnassa, paikalla ei ollut edes aktiivimallista vastaavaa ministeriä. Aktiivimallia pyrittiin nostamaan kansalaisaktivistien toimesta myös median puheenaiheeksi, kenenkään kuitenkaan tarttumatta aiheeseen. Kun nostaa päänsä ja havainnoi ympäröivää informaatioilmastoa, kaikkialla kaikuu päällimmäisenä hallituksen ääni. Toimittajat vaikuttavat, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, poliitikkojen tiedottajilta ja asioihin perehtymättömiltä sanelukoneilta. Kun tiedotteessa on virallinen leima, se julkaistaan kyselemättä, vaikka journalismin keskeinen kysymys, miksi, pitäisi muistaa kysyä aina, viimeistään ennen enterin painamista.
…….
Poliittisen kommentoinnin antikliimaksi nähtiin kuitenkin presidentinvaali-iltana, kun vasta uudelleenvalittu presidentti saapui kansainvälisen lehdistön eteen. Täysin tilannetajuton ja suomalaiseen tolkun ilmapiiriin tottumaton toimittaja erehtyi kysymään Sauli Niinistön kantaa Turkin toimiin Pohjois-Syyriassa. Kysymyksen kuultuaan presidentti näytti hetken siltä kuin olisi nielaissut kielensä, mutta onnistui kuitenkin kakomaan toimittajalle vastaukseksi sen, että kommentoi vain presidentinvaaleihin liittyviä kysymyksiä. Seuraava kuusivuotiskausi alkoi, kuten edellinen oli päättynyt; sanomatta mitään mihinkään
Suomalaisen journalismin myyttinen sankarihahmo, Ämpäripää, on ollut viime aikoina hiljaa. Koska nykyään ämpäreitä saa ilmaiseksi jonottamalla, meillä kaikilla on mahdollisuus laittaa sellainen päähämme ja alkaa kertoa asioita. Ämpäripään taiteelliseen näkemykseen edellisistä presidentinvaaleista on hyvä päättää keskustelu aiheesta omalta osaltani seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Mikään ei ole muuttunut.