Vihreiden keskuudessa elää kiinnostava, sitkeä vasemmistoliittoa koskeva myytti. Myytin mukaan tällä hetkellä kyllä monet punavihreät nuoret kaupungeissa saattavat äänestää vasemmistoliittoa vihreiden sijaan, mutta ääni kellossa olisi toinen jos nämä vain oppisivat salatusta mysteeristä – siitä, että maakunnissa odottaa valtava taantumuksellista ”korpikommunismia” edustava änkyräjoukko, joka on punavihreiden arvojen kanssa täysin eri mieltä.
Viimeksi käsityksen on toistanut Osmo Soininvaara, jolta vastaavia on voitu odottaa aiemminkin. Osmon kirjoituksen pääpointti on haaveilussa urbaanista liberaalista puolueesta. Ohessa kuitenkin myös vasemmistoliitto ohitetaan sanomalla, että ”puolueella on sama kaksijakoisuuden ongelma kuin RKP:lla. Helsingin punavihreät ovat kovin eri puusta veistetty kuin Pohjois-Suomen korpikommunistit. Jos [haluaisi tehdä Vasemmistoliitolle kiusaa,] Lapin vasemmistoliiton materiaalia kannattaisi jakaa Kumpulassa.”
Kävin uteliaisuudesta katsomassa Lapin vasemmistoliiton FB-sivua. Päivitysten yleisilme – artikkelikuvasta löytyy katsaus FB-tililtä postitetuista ehdokkaiden omista artikkeleista – ei sisältänyt mitään, minkä erityisesti kuvittelisi karkoittavan kumpulalaisia vasemmistolaisia. Vasemmiston paikallinen aluetyöntekijä Jaakko Alavuotunki lähetti minulle Lapin vasemmiston kuntavaalikärjet, joihin päti sama. (Soininvaara vastasikin minulle jo Twitterissä, että ”kärjet ovat niin ympäripyöreitä, että sopisivat mille puolueelle hyvänsä”, mutta tämä ei varsinaisesti todistanut pointtia vääräksi millään tavalla.)
Myös Helsingin Sanomien kuntavaalitaulukot, joissa on listattu vasemmistoliiton ehdokkaiden vastauksia vaalikoneisiin, antavat osviittaa siitä, että puolue on itse asiassa monille punavihreiksi mielletyissä kysymyksissä varsin yhtenäinen. Esimerkiksi 96 % on eri mieltä siitä, että ”kunnassani on tärkeämpää huolehtia yksityisautoilun edellytyksistä kuin joukkoliikenteestä”, ja 97 % on sitä mieltä, että ”kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.”
Jos Osmon ehdottaman materiaalitempun haluaisi suorittaa, voisi ehkä enemmänkin miettiä sitä, että vihreiden kovimman teknokraattisen urbanistisiiven kirjoituksia toivottavasta ihmisten keskittämisasteesta jakaisi moniin maaseutukuntiin, joissa vihreät ovat nousseet. Tai yleisemminkin toisi esiin puolueessa vallitsevaa haja-asutusaluekriittistä ajatusmaailmaa – 75 % vihreiden ehdokkaista kun esimerkiksi on eri mieltä lauseen ”koko Suomi on syytä pitää asuttuna, vaikka se tietäisikin veronmaksajille kustannuksia” kanssa.
Tarkoitus ei tietenkään ole kiistää, etteikö vasemmistoliitossa olisi kahtiajakoja, myös ns. punavihreissä kysymyksissä. Monet näistä eivät kuitenkaan ole puolueen ulkopuolelle aivan ilmeisiä eivätkä välttämättä noudattele alueellisia linjoja totutuilla tavoilla. Nämä jakolinjat kuitenkin nousevat esiin myös siksi, että ihmiset usein tapaavat ottaa yhteen enemmän asioista, jotka heitä erottavat kuin niistä, jotka heitä yhdistävät – ja vasemmistoliittolaisia yhdistää ennen kaikkea luottamus siihen, että heidän puolueensa tukee julkisten palvelujen pysymistä julkisina, kaikkien työtä tekevien oikeuksia ja tasa-arvoisempaan tulonjakoon tähtäävää politiikkaa, aina Utsjoelta Kumpulaan.