On yllättävää, miten vähälle huomiolle mielenterveyspalvelut usein jäävät poliittisena kysymyksenä. Joskus puhutaan syrjäytymisestä, mutta sekin on vähän turhan laaja käsite; toisinaan tuntuu, että poliitikkoja oudoksuttaa ottaa kantaa asiaan, jonka nämä näkevät marginaalisena tai joilla näihin ei ole kosketuspintaa.
Koko aikuisen elämäni ystäväpiirini on sisältänyt huomattavan määrän ihmisiä, jotka ovat tarvinneet erilaisia mielenterveyspalveluja. Joskus olen kuullut suoranaisia kauhutarinoita – esimerkiksi siitä, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa ei ole otettu vastaan asianmukaisesti vaan tätä on ruvettu terapeutin toimesta ns. ”eheyttämään”. Kenenkään ei tietenkään tulisi kohdata tällaista väkivaltaa. Yleinenkin ilmapiiri on kuitenkin usein muistuttanut lähinnä kuntoutujan kamppailua koko yhteiskuntaa vastaan kuin yhteiskunnan ja kuntoutujan yhteistyötä paremman huomisen edestä.
Median mukaan sote-asiat toki eivät ole enää kuntien päätettävänä. Olen käsitellyt tätä aiemmassa blogissani, mutta lyhyesti sanottuna, sote on edelleen niin auki että juuri nyt kannattaa äänestää uudet kuntavaltuustot myös niin, että ne voivat ottaa tämän kysymyksen huomioon. Juuri nyt päätettävät kuntavaltuustot tulevat mitä todennäköisimmin vaikuttamaan myös siihen, mihin mielenterveyspalvelut kehittyvät. Tämän todistaa jo se, että juuri vastikään ministeri Risikko on ilmeisesti nostanut hallituksessa pöydälle mallin, jossa suurimmat kaupungit – mm. Tampere – päättäisivätkin itse sote-palveluistaan.
Mielenterveyden ottaminen huomioon ansaitsemallaan tavalla on lopulta hyvä myös koko yhteiskunnan kannalta, mutta pääroolissa on silti palvelujen tarvitsija itse ja hänen hyvinvointinsa, ei tarve sovittaa häntä muun yhteiskunnan muottiin tai varmistaa kapitalismin rattaiden mahdollisimman vähäinen kirskuminen. Loppujen lopuksi tämä on yksi niistä asioista, jotka todistavat, että koko yhteiskunta on ajateltava uudestaan.
Sitä odotellessa KOLME KEINOA PAREMPAAN MIELENTERVEYTEEN:
MIELENTERVEYSPALVELUT PIRKANMAAN SOTEN KESKIÖÖN. Jollei Tampere tartu toimeen, on mahdollista että tämä kysymys jää jalkoihin eri kuntien pyrkiessä varmistamaan että palvelut toimivat ainakin niissä. Kolmen miljardin säästötavoite – mikä mitä todennäköisimmän tarkoittaa leikkauksia – uhkaa etenkin ennaltaehkäiseviä palveluja, koska niistä on yleensä helpompi säästää kuin akuutista hoidosta.
MIELENTERVEYSPALVELUTAKUU. 2013 olin yhtenä tekemässä Vasemmistonuorille aloitetta mielenterveyspoliittisesta kampanjasta (jonka eräs grafiikka toimii tässä artikkelikuvana). Yksi sen vaatimuksista oli ”On luotava erillinen mielenterveyshoitotakuu niin aikuisille kuin lapsille ja nuorille. Kun mielenterveysongelmasta kärsivä hakee apua, hänen tulisi päästä hoidon tarpeen arviointiin vuorokauden kuluessa ja tarvittaessa suoraan luomaan hoitosuhdetta avohoidon puolelle.” Tästä on edelleen pidettävä kiinni.
KOKO YHTEISKUNTA PALVELEMAAN KUNTOUTUMISTA. On varmistettava, että tarvittavien tukien saaminen on niin juoksevaa kuin mahdollista. Emme elä vielä perustulossa, mutta voimme pyrkiä tässä mahdollisimman lähelle perustulon helppoutta ja yksinkertaisuutta sen sijaan, että jo valmiiksi heikossa asemassa olevat ihmiset heikentyvät entisestään byrokratian kanssa kamppaillessaan. Myös siihen, miten kuntoutumista lähdetään hoitamaan, on kiinnitettävä huomiota. Eräs ystäväni, jolta kyselin neuvoa, nosti esiin sen, että ammatillinen kuntoutus ei saisi olla ainoa kuntoutusmuoto ja kuntoutusmuodoista tulisi informoida asiakkaita paljon enemmän.