Hampurissa on mielenosoituksia G20-kokouksen takia. Ihme olisi, jos paikassa, jossa on koolla Trump, Putin, Erdogan, Saudi-Arabian edustaja jne., tai jonka tarkoitus on se että maailman mahtavimpien valtioiden edustajat (joihin Suomi ei kuulu, muuten kuin EU:n kautta) diilailevat toistensa kanssa samalla kun muut katsovat vierestä, ei olisi mielenosoituksia.
Osa mielenosoituksista on väkivaltaisia. Itseltäni ei heru sympatioita tällaista kohtaan. Historiallisesti mellakointi on ollut osoitus lähinnä järjestäytyneen liikkeen puutteesta, ei jotain sellaista mihin kenenkään pitäisi pyrkiä, katsottiin sitä taktisista tai moraalisista syistä. Jos ei sympatiaa ole mellakointia kohtaan, ei myöskään poliisiväkivaltaa. Poliisi on myös näissä tilanteissa saattanut turvautua suurissa mielenosoituksissa väkivaltaan jo ennen kuin mitään varsinaisesti tapahtuu, raporttien mukaan myös tässäkin tapauksessa.
Koska poliisien ja mellakoitsijoiden konfliktit ovat mediaseksikkäitä, jää huomiotta, että suurin osa mielenosoituksista on rauhanomaisia. Rauhanomaisiin kuuluu sekä täysin lain piirissä pysyviä että rauhallista kansalaistottelemattomuutta käyttäviä. Kummastakin ja sen tarpeellisuudesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta mellakointia ne eivät ole. Tämän päiväisessä suurmielenosoituksessa marssii 200,000 ihmistä. Jos nämä kaikki (New Yorkin pormestari mukaan lukien) olisivat äärivasemmistoa, kyseessä ei olisi enää mellakka vaan kansalaissota.
Tämän hahmottaminen tuntuu kuitenkin olevan Suomessa erityisen vaikeaa. Tulee käsitys, että jos jossain on mellakointia, se tarkoittaa, että *kaikki* mielenosoittajat, jotka ovat samassa paikassa, ovat mellakoijia. Ei se niin voi mennä. Jos se menisi niin, ei mitään suurempia mielenosoituksia voisi enää järjestää, koska mikä tahansa sellainen olisi aivan liian helppo lopettaa vihamielisen tahon toimesta ujuttamalla sekaan jonkin verran provokaattoreita.
Samoin ihmiset, joille on helppoa ymmärtää saadessaan esimerkiksi itse sakkoja, että poliisinkin toimintaa vaikuttavat inhimilliset tekijät, muuttuvat kaiken poliisin toiminnan lähtökohtaisiksi puolustajiksi mielenosoitusten kohdalla. Suhtautui poliisiin sitten miten tahansa, poliisi on ihmisistä koostuva instituutio, ja sellaiset ovat usein taipuvaisia väärinkäytöksiin. Erityisesti tulee muistaa, että koska poliisille on annettu poikkeuksellinen valta käyttää lain mukaista väkivaltaa, sen toimintaankin pitää suhtautua poikkeuksellisella kriittisyydellä. Oikeistolainen näkökulma, jossa valtio ei osaa tehdä käytännössä mitään oikein puhuttaessa hyvinvointivaltiosta mutta on kritiikin yläpuolella käyttäessään voimakeinoja, on eriskummallinen.
Esimerkiksi se, että Vasemmistonuoret osallistuvat G20-mielenosoituksiin – ja G20-kokousta vastaan mielen osoittaminen on täysin järjestön agendojen mukaista – ei tarkoita, että Vasemmistonuoret ovat mellakoimassa tai että mielenosoituksessa osallistumisessa itsessään olisi jotain epäilyttävää.
Muistutetaan vielä lopuksi, että Ukrainassa muutama vuosi sitten ja Venezuelassa nyt on ollut mielenosoituksia, joihin on liittynyt *paljon* enemmän väkivaltaa ja muuta kuin mitä nyt G20-mielenosoituksiin. Suomalaisille ei ole silti ollut niiden kohdalla yleisesti ottaen vaikeuksia hyväksyä, että mielenosoituksille on ollut tarvetta, tai että kaikki mielenosoittajat eivät ole väkivaltaisia.