Jos Suomessa on yksi puolue joka yleensä tietää, miten hoitaa julkisuus, se on Kokoomus. Muissa puolueissa riidat käydään julkisuuden valokeilassa, ja se, että oma tahto ei ole mennyt läpi, tehdään selväksi, mutta Kokoomuksessa mediakontrolli pitää; vaikka menisi miten huonosti, kameroiden edessä hymyillään ja vakuutellaan, että kaikki menee juuri suunnitelman mukaisesti.

Onkin outoa, että kokoomuslaisten pasmat ovat menneet täysin sekaisin aktiivimallin saamasta kritiikistä. Kansalaisaloite aktiivimallia vastaan on saanut poliitikkojen avustajat mustamaalaamaan aloitteen tekijää minkä kerkeävät. Ministerit ja kansanedustajat yrittävät selittää mallin epäkohdat pois sillä että ainahan voi muuttaa, vaikka tästä tulee kuva, että he eivät ole ajatelleet reaalielämän vaihtoehtoja – perhe, kumppanin työpaikka, sairaat vanhemmat jne. – laisinkaan. Se, miten Kokoomus yrittää kuvailla aktiivimallia, ei vastaa sitä, mitä aktiivimalli kaikkien tietojen mukaan on.

Muutkin ovat huomanneet, että nyt on tilaisuus iskeä. Tietysti pääpaino aktiivimallin vastustamisessa on kansanliikkeellä, mutta parlamentaarinen oppositio on pystynyt kritisoimaan hallitusta melko yksituumaisesti, Antero Vartiaa lukuun ottamatta. Ammattiliitotkin ovat lähteneet mukaan. Ja myös hallituksen sisällä on selvää, että ainakin Keskustaa arveluttaa, mihin tässä tuli lähdettyä – kokoomuspoliitikkojen puheet ihmisten siirtymisistä kuka mihinkin eivät tätä varmastikaan edesauta.

Ehkäpä tähän kaikkeen syynä on se, että tässä mennään aatteen ytimiin. Minkä tahansa puolueen tai poliitikon on suhteellisen helppoa pitää viilipyttymäinen asenne puhuessaan aatteen vierestä liiippaavista asioista. Kun poliitiikko alkaa puhua tunteellisesti ja viestin hiomisesta välittämättä, kyseessä on yleensä aihe, jossa mennään syvälle tämän kannattaman aatteen ytimeen tai joka on henkilökohtainen. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa ja pelkkä kamreeriasenne politiikan tekemisessä sopii paremmin robottien kuin ihmisten politiikkaan, mutta se altistaa myös virheille.

Mikä sitten on se ydin? Joku voisi olettaa, että kokoomuspolitiikan ydin olisivat esimerkiksi kansallinen etu tai vapaat markkinat; nämä kuitenkin on heitetty puolueen toiminnan aikana niin monta kertaa ikkunasta ulos, että ne ovat selvästi toissijaisia. Pysyvämpi kuitenkin on ajatus vastakkainasettelusta oletettujen kunnon kansalaisisten ja laiskojen, ansaitsemattomien vätyksien välillä. Tämä on niitä jäljellä olevia hierarkioita, joita voidaan puolustaa näinkin sumeilemattomalla tavalla.

Tämän kaiken jälkeen luulisi, että kokoomuksen loputkin sosiaalireformistit pohtisivat ihan ajatuksen kanssa, millaiseen puolueeseen ovat menneet.