Suomea verrataan kotoutumisen onnistumisen ja epäonnistumisen suhteen usein Ruotsiin. Riippuen puhujasta, verrataan joko siihen, kuinka paljon paremmin tai huonommin kotoutuminen on tapahtunut. Usein kuulee myös sanottavan, että jos maahanmuutto Suomessa kasvaa, ”meille käy kuin Ruotsille”. Kyllä Suomessa voi käydä niin kuin Ruotsissa, mitä sillä sitten tarkoitetaankin, mutta paljon pitää sitä ennen muuttua.

Maahanmuuttajalapset ja nuoret koulutuksessa

Suomalainen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaita ja suurin osa maahanmuuttajalapsista pärjää siellä siinä missä kantaväestönkin lapset. Koulusta voi kuitenkin myös pudota, vaikka olisi maahanmuuttajataustainen. Voi myös pudota, vaikka ei sitä olisi, mutta yhdistävä tekijä putoamisen taustalla ei ole ulkomaalaisuus vaan ne kaikki samat syyt, mitkä kantaväestön pudokkaallakin on. Näitä ovat perheen sosioekonominen ja vanhempien koulutustausta.  Ainoastaan yläkoulun aikana maahan muuttaneen kohdalla riski syrjäytyä on suurempi kuin muilla ja siksi juuri tämä kohderyhmä mainitaan erikseen hallituksen tuoreissa selontekojen luonnoksissa kotoutumista ja koulutusta edistävien toimenpiteiden kohderyhmänä. Tutkimusten mukaan juuri maahanmuuttoikä on ratkaiseva nuoren onnistuneen kotoutumisen kannalta. Jos muuttoikä on 12 vuotta tai alle, peruskoulun aikana ehtii saavuttaa kielitaidon tason, jolla pärjää toisella asteella ja etenee opinnoissa siinä missä kantaväestönkin nuori.

Koulupudokkuuden ennaltaehkäisemiseksi on Suomessa toteutettu oppivelvollisuusiän nostaminen niin että yksikään 16-vuotias ei jatkossa jäisi koulutuksen ulkopuolelle. Ei edes (eikä varsinkaan) nuori, joka on muuttanut Suomeen keskellä puberteetti-ikää aikaan, jolloin ikätoverit ovat tietotaidoiltaan valmistumassa toisen asteen opintoihin, eikä itse vielä puhu edes maan kieltä.

Koulusta ei välttämättä putoa tällöinkään, koska kuntien sivistystoimen asiantuntijat yhteistyössä koulujen rehtoreiden kanssa voivat hoitaa asian mallikkaasti. Ensin maahanmuuttajanuori voi käydä vuoden mittaisen valmistavan luokan, missä hänelle opetetaan suomea ja hän harppoo kiinni suomalaiset ikätoverinsa. Liikunnan, kuvaamataidon ja kotitalouden tunneilla, missä opetukseen osallistuminen on mahdollista ilman vahvaa suomen kielen taitoakin, maahanmuuttajanuoret saavat ensi kosketuksen suomalaiseen luokkaan, opetukseen, puhekieleen. Onnistuneessa mallissa maahanmuuttajanuoret luovat jo tässä vaiheessa ystävyyssuhteita suomalaisten nuorten kanssa. Tutkimusten mukaan nämä ystävyyssuhteet ovat yksi vahvimpia onnistuneen kotoutumisen takeita.

Toisen kouluvuoden maahanmuuttajanuoret käyvät jo kantaväestön kanssa samaa luokkaa. Parasta olisi, jos tämä luokka olisi sama, missä on käynyt valmistavanluokan aikana jo osallistumassa ja maahanmuuttajanuori tuntisi oppilaat, koska kysehän on kuitenkin herkästä iästä. Kaikki ymmärrämme, kuinka pelottavaa on vaihtaa koulua kesken yläasteen. Mietimme, saako lapsemme kavereita, kiusataanko häntä, otetaanko hänet mukaan porukoihin? Voi vain kuvitella, miten yksittäinen muualta Suomeen muuttanut vielä siinä vaiheessa heikosti suomea puhuva asian kokee.

Valmistavan luokan lisäksi maahanmuuttajataustaisille oppilaille voidaan tarjota suomi/ruotsi toisena kielenä – opetusta ja sitä järjestetään kunnissa vaihtelevasti. Tavallisesti oppilaat osallistuvat suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän tunneille ja saavat lisäksi muutaman tunnin viikossa suomi/ruotsi toisena kielenä -oppimäärän opetusta. Opetushallituksen mukaan noin neljäsosa maahanmuuttajaoppilaista ei saa kyseistä opetusta lainkaan.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus arvioi huhtikuussa 2015 äidinkieli- ja kirjallisuus -oppiaineen suomi toisena kielenä oppimäärän osaamista perusopetuksen päättövaiheessa. Koulunkäyntiaika Suomessa selittää osaamista eniten. Arvioinnissa 87 % saavutti hyvän osaamisen tason B1.1–B1.2 tai ylitti sen. Oppilaiden keskimääräinen osaaminen sijoittui tasolle B2.1. Tämä suomen kielen taitotaso vastaa lukion pitkän englannin ylioppilaskirjoitusten arvosanoja C – M. Sillä maahanmuuttajanuori pärjää hyvin ammattikoulussa ja lukiossakin, joskin teoria-aineiden opiskelu on todennäköisesti ainakin alkuun haastavaa.

Oppilaista, joiden koulunkäyntiaika Suomessa oli 1–2 vuotta, 46 % jäi A-tasolle ja 3–5 vuotta opiskelleista 25 % jäi A-tasolle. He ovat erityisen kielituen tarpeessa, jotta pärjäisivät toisen asteen opinnoissa. A-tasoinen suomen kielen taito vastaa lukion lyhyen kielen (saksa, ranska, venäjä) ylioppilaskirjoisten arvosanaa A-B.

Vertailun vuoksi kerrottakoon vielä, että lukion lyhyen ruotsin tavoite on B1.1, joka vastaa ylioppilaskirjoituksissa arvosanaa M. Tämän saavuttaa arviolta 25 % lukio-opiskelijoista. Mikäli suomalainen nuori haluaa lähteä maahanmuuttajaksi Ruotsiin opiskelemaan yliopistoon, tämä kielitaito riittää monen alan valintakokeissa. Suomessa yliopistoon hakiessa pitää kielitaidon olla B2-tasolla. Tämä taso vastaa lukion pitkän englannin ylioppilaskokeen arvosanoja Eximia – Laudatur.

 

Käytännön haasteet maahanmuuttajaoppilaiden koulunkäynnin tukemisessa

Valmistavan luokan jälkeen mahanmuuttajanuori siirtyy lähikouluunsa. Tilanteissa, missä opetusryhmät ovat täydet ja osalla oppilaista on erityisen tuen päätös, mutta tukea ei ole tarpeeksi tai ollenkaan, saattaa vähäisellä suomen kielen taidolla varustettu uusi oppilas olla opettajalle liikaa. Se on ymmärrettävää, mutta kotoutumisen näkökulmasta saattaa yksittäisen lapsen tai nuoren kohdalla olla kohtalokasta.

Selvitysten mukaan suomenopetusta (S2) tarjotaan keskimäärin 46 prosentille suomenoppijoista. Etelä-Suomessa tarjonta on ollut runsainta (70,4 %), Itä-Suomessa vähäisintä (54,6 %). Vuonna 2018 S2-opetusta sai Suomen alakouluissa 25 272 oppilasta, mikä on 6,8 prosenttia alakoulun oppilasmäärästä (Vipunen, 2020). Miten ajatellaan nuoren pysyvän opetuksen tahdissa ilman suomenopetuksen tukea? Vai eikö tätä ajatella?

Suomen kunnilla on velvollisuus järjestää perusopetusta ja esiopetusta, mutta valmistavan opetuksen järjestämiseen ei ole velvollisuutta. Pitäisikö olla vai voitaisiinko kunnissa paremmin kuunnella opettajia ja päättää tukitoimista ilman pakkoa? Selvitysten mukaan ryhmämuotoiseen valmistavaan opetukseen osallistui vuonna 2017 keskimäärin 85 prosenttia suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa olevista oppilaista, kun taas suoraan yleisopetuksessa oli aloittanut 15 prosenttia oppilaista.

Vanhemmat saavat Suomessa päättää maahanmuuttajataustaisen lapsensa uskonnon, oman äidinkielen ja suomen kielen (S2) oppimäärään osallistumisesta. Uskontoon osallistumisesta saavat päättää kantaväestönkin vanhemmat, mutta muuhun opetukseen osallistumisen on pedagogisesti perusteltua pakkoa. Vahva oman äidinkielen ja suomen kielen osaaminen tukevat kaikkea oppimista, mutta niihin ei ole pakko osallistua. Miksi ei?

Vanhemmat eivät pakota lapsiaan, koska saattavat ajatella, että on lapsen edun mukaista olla kuten muutkin, ei haluta erottua, ei haluta riskeerata, että oman lapsen jatkokoulutus peruskoulun jälkeen vaarantuu peruskoulussa tehtyjen valintojen vuoksi. Toisaalta saatetaan ajatella, että oman lapsen etu on osallistua suomen kielen tunneille suomi äidinkielenä -opetuksen sijaan, vaikka lapsi puhuisi suomea kuin äidinkieltään. Valintojen tueksi ei ole selkeää ohjeistusta. Jos kantaväestön lapsi ei osaa alakoulussa kertotaulua, hän saa sen kotitehtäväkseen niin pitkään, että se sujuu, koska ilman sen osaamista lapselta jää olennainen oppimatta. Sama tulisi koskea myös suomen kielen oppimista ja tämä pitäisi selkeästi kertoa lapsen vanhemmille.

 

Maahanmuuttajataustaiset aliedustettuja

PISA-tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaisten oppimistulokset saattavat olla jopa kaksi vuosikurssia ikätovereitaan alhaisemmat. Myös korkeakouluun hakeutumisessa on maahanmuuttajanuorten kohdalla alisuoriutumista. Korkeakoulutuksen saavutettavuustyöryhmä pohtii tähän paraillaan syitä ja ratkaisuja OKM:ssä. Niitä odottaessa voi sanoa ainakin sen, että esimerkiksi sosionomikoulutuksen vallintakokeena käytettävä VAKAVA-koe edellyttää kohtuullilen korkeaa akateemisen suomen kielen taitoa. Taitoasteikossa tämä tarkoittaa tasoa B2, joka taas vastaa aiemmin mainittua pitkän englannin Magna- tai Laudatur- tasoista kielitaitoa. Tästä ei kuitenkaan kattavasti tiedoteta oppilaita enempää kuin heidän vanhempiaan, eikä lukion suomen kielen (S2) opetuksen taso välttämättä tähtää tasolle B2. Itse asiassa ei ole tiedossa, minkä tasoista suomen kielen opetus lukiossa on, koska sitä ei ole selvitetty. Sitten ihmetellään julkisuudessa, miksi kaikki maahanamuuttajanuoret eivät menesty valintakokeissa. Monet menestyvät, tietenkin ja onneksi heistäkin puhutaan, mutta ne nuoret, jotka ovat tulleet Suomeen yläkouluikäisinä, tarvitsevat varmasti tavoitteellista suomen kielen tukea vielä lukiossakin.

Vuoden 2020 valintakokeissa jotkut yliopistot asettivat pääsyvaatimukseksi suomen kielen (S2) oppimäärälle arvosanan M. Tästä nousi kohu eriarvoisesta kohtelusta ja uudistus peruttiin. Oli väärin, että uudistus tehtiin ennalta informoimatta niin että siihen olisi voinut lukion aikana valmistautua, mutta ajatuksena kielitaitovaatimuksen asettaminen näkyvästi oli minusta perusteltua ja olisi antanut toisaalta oppilaille ja heidän vanhemmilleen selkeän tiedon, mitä kohti nuoren tulee tavoitella. Toisaalta myös lukioiden suomen kielen opetuksen olisi tullut tähdätä tämän tason saavuttamiseen ja mikä tärkeintä ja olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten: ylioppilastutkintolautakunnan tulisi selvittää, mille eurooppalaisen viitekehyksenmukaiselle taitotasolle lukion suomen kielen ylioppilaskoetulokset asettuvat ja miten ne heijastuvat suhteessa opetussuunnitelmaan ja annettuun suomen kielen opetukseen.

Uusi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) perustuu ajatukselle, että kaikkien oppivelvollisten opiskeluvalmiudet paranevat, myös lukiovalmiudet.  Onnistuessaan tämä on erinomainen uudistus, kunhan kunnissa huolehditaan siitä, että opetus on tarpeeksi tavoitteellista myös suomen kielen opetuksen suhteen.

Koulusta voi siis pudota, vaikka olisi maahanmuuttaja, mutta Suomessa putoaminen ei ole sääntö vaan poikkeus ja asialle tehdään jotakin sitä mukaa, kun tutkimustietoa parannusehdotuksista tulee päättäjien tietoon. Kuntavaaleissa kannattaa haastaa ehdokkaita keskustelemaan, miten oman kunnan koulujen opetusresursseista aiotaan huolehtia, aiotaanko järjestää valmistavaa ja suomen kielen opetusta riittävästi ja miten maahanmuuttajataustaisten lasten vanhempia aiotaan informoida valinnoista.

Lähteenä käytetty mm Alisaari Jenni, 2021: https://research.utu.fi/converis/portal/Publication/53347922?lang=fi_FI  sekä lukion arvosanojen kohdalla: https://www.slideshare.net/IirisNii/juurakkopaavola