550 maalia sarjapeleissä uran aikana, 105 maalia 150 pelatussa maaottelussa. Serie A:n paras maalintekijä yhtenätoista kautena perättäin. Nämä ovat lukuja, joihin yksikään muu jalkapalloilija ei saapasmaassa pysty vastaamaan. Carolina Morace on Italian kaikkein aikojen paras pelaaja tilastollisesti… niin tilastollisesti. Miksi niin moni suomalainen italialaisen jalkapallon ystävä ei ole koskaan kuullut hänestä? Tunnemmehan Roberto Baggiot, Paolo Maldinit ja Walter Zengat. Carolina Moracen tarina on malliesimerkki siitä, miten naisurheilijat ovat joutuneet ja joutuvat yhä tänä päivänä kokemaan ennakkoluuloja ja vähättelyä pelaajauransa aikana sekä pelaajauransa jälkeisissä valinnoissa.
Venetsiassa vuonna 1964 syntynyt Morace aloitti jalkapallouransa pienen venetolaisen seuran A.C. Belluno 1905 joukkueessa. 20-vuotta kestäneen pelaajauransa aikana hän ehti edustaa myös AC Milanin ja SS. Lazion suuria jalkapallo-organisaatioita. Hän debytoi jo 14-vuotiaana Italian maajoukkueessa silloista Jugoslaviaa vastaan ja ehti urallaan edustaa maatansa kuusissa Euroopanmestaruuskisoissa ja Fifan epävirallisissa naisten MM-kisoissa. Vuonna 1990 Morace tuhosi Englannin maajoukkuuen neljällä maalillaan Wembleyllä Italian voittaessa saarimaan edustajat 4-1. Myöskään tähän suoritukseen ei kukaan ole Italiassa aikaisemmin pystynyt. Saavutus ansaitsi kuuluisan urheilusanomalehden La Gazzetta dello Sportin etukannen paikan. Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun lehden ykkösuutinen käsitteli italialaisen naisjalkapalloilijan saavutuksia.
Suurelle yleisölle tuntematon Carolina Morace on Italian kaikkein aikojen jalkapalloilija. Kuva: www.wikipedia.com
Pelaajauransa lopulla Morace ei jäänyt polkemaan paikalleen elämässään, vaan luki itselleen lakitieteen paperit. Hän hankki itselleen myös UEFA:n pro-tason valmentajalisenssin valmentaen pian Lazion naisten joukkuetta sekä myöhemmin Italian ja Kanadan naismaajoukkueita. Uransa suurimman haasteen Morace kuitenkin otti vuonna 1999.
Lazion maakunnassa sijaitseva pieni Viterbo ei ole erityinen paikka Italiassa, eikä varsinkaan italialaisissa jalkapallopiireissä. Paikallinen Serie D-sarjan joukkue eli kuitenkin nousukauttaan ja sen oli ostanut innovatiivinen A.S. Perugian omistaja Luciano Gaucci. Gauccin tavoitteena oli tehdä hallitsemistaan seuroista näkyviä toimijoita Italialaisen jalkapallon parissa. A.S. Viterbese Calcio oli noussut kaudelle 1999 Serie C:hen ja fanit olivat innoissaan seuran menestyksestä. Seura tarvitsi kuitenkin managerin ja sellainen löytyi Laziosta. Cauccin ilmoitettua uuden valmentajan nimen, tifosot olivat kauhistuneita.
Italialainen yhteiskunta on perimaskuliininen ja eri sukupuolilla on katolilaisessa maassa selkeät sukupuoliroolinsa. Moracen nimittäminen miesten paikallisjoukkueen vetäjäksi oli monille liikaa. Uusi valmentaja ehti viettää lopulta joukkueen peräsimessä kahden ottelun verran, kunnes seuran presidentin oli erotettava hänet. Media ja fanit eivät olleet niinkään kiinnostuneita seuran taktiikoista tai pelillisistä esityksistä, vaan erilaiset salaliittoteoriat ja juorut siitä, mitä oletettiin tapahtuvan pukuhuoneessa ja suihkussa, täyttivät keskustelupalstat. Uudelle valmentajalle ei oikeastaan koskaan ehditty antaa todellista näyttöpaikkaa, sillä italialainen jalkapalloyleisö näytti pelkäävän menestyvää naista enemmän kuin mitään muuta. Tifosot ja media halusivat kertoa mielipiteensä, naisen paikka ei ole johtaa jalkapallojoukkuetta.
Morace ei luovuttanut jalkapallon parissa, vaikka kohtelu ei ollut oikeudenmukaista. Hän on toiminut usean vuoden ajan Serie A:n miesjalkapallon kommentattorina ja analysoijana usealla italialaisella kanavalla. Lisäksi Morace toimii australialaisen miesten jalkapalloseuran Floreat Athena FC:n teknisenä johtajana. Hän on yksi Italian ammattitaitoisimmista jalkapalloasiantuntijoista, joka on uskaltanut vahvasti kulkea omia polkujaan. Näemmekö Carolina Moracen vielä jonain päivänä italialaisen Serie A -seuran peräsimessä ja onko saapasmaa tähän valmis? Pystymmekö joku päivä seuraamaan italialaista naisjalkapalloa taivaskanavilta? Entä saako joku toinen italialainen naispelaaja etukannen kunnioitetussa urheilulehdessä? Onko ylipäätänsä globaali urheiluperhe valmis hyväksymään menestyvät naiset ja naisurheilun? Eroaako tasa-arvoisena pidetty pohjoismainen yhteiskunta tässä kysymyksessä loppuen lopuksi paljoakaan italialaisesta patriarkaatista? Voiko nainen valmentaa HIFK:n jääkiekkojoukkuetta? Aiheen parissa on syytä käydä kattavaa yhteiskunnallista keskustelua.