Andrés Manuel López Obrador lupasi presidentinvaaleissa 2018 – silloin kun hänet valittiin 30,1 miljoonan äänen ja 53,2 prosentin turvin presidentiksi − asettaa paikkansa valtiojohtajana kansan päätettäväksi. Niin myös tapahtui, vaikka vaali-instituutti (Instituto Nacional Electoral – INE) ja siitä yhä valtaosaa kontrolloivat vanhat valtapuolueet – sen 11 hengen hallituksesta 9 vastustaa vasemmistohallitusta – eli nykyinen oikeisto-oppositio estivät kansanäänestyksen toteuttamisen 6.6.2021 pidettyjen välikauden vaalien yhteydessä. Senkin jälkeen Meksikon vaalien järjestämisestä vastaava INE yritti parhaansa sen perustuslaillisten tehtävien boikotoimiseksi: se pyrki vaikeuttamaan allekirjoitusten keräämistä siinä onnistumatta ja sen jälkeen vaati perusteettomasti lisää rahoitusta. Lopulta se teki velvollisuutensa vastentahtoisesti, promotoi kansanäänestystä vähän ja vaimeasti, asensi vain kolmasosan tavanomaisista äänestyspaikoista samalla, kun se kannatti opposition vaatimuksia olla osallistumatta vaaleihin ja sensuroi puolestaan tiukan vaalilainsäädännön avulla hallituksen pyrkimyksiä kutsua ihmisiä äänestämään. Kaiken lisäksi vaalipaikkojen sijaintia vaihdettiin mielivaltaisesti ja vaalit järjestettiin palmusunnuntaina, kun osa meksikolaisista oli jo ehtinyt lähteä pääsiäislomien viettoon. Kansa kuitenkin voitti vaikeudet ja todisti voimansa. Jatkossa kaikkien muidenkin presidenttien on alistuttava kansalaisten puolivälin kontrolliin. Jos he eivät tee työtänsä kansakunnan johdossa riittävän hyvin, tulevat edustustehtävät jäämään kolmeen vuoteen.

Meksikon vasemmistolainen presidentti ja heinäkuussa 2014 virallisesti rekisteröidyn Kansallisen uudistusliikkeen (Movimiento de Regeneración Nacional – Morena) ensimmäinen johtaja López Obrador aloitti poliitikon uransa jo 1970-luvulla, mutta vauhti kiihtyi 2000-luvulla, kun hän oli pääkaupunki Ciudad de Méxicon johdossa 2000–2005. Hänen presidenttiehdokkaaksi asettautuminen vuoden 2006 vaaleissa yritettiin ehkäistä tekaistuilla lakisyytteillä (desafuero), mutta kansan laaja tuki sai virka-asemaansa väärinkäyttäneet vallanpitäjät perääntymään. Kyseessä oli kuitenkin vain taktiikan vaihto ja vaalit päättyivät vilpillisesti. Sama kaava jatkui eri muodossa 2012, kun valtapuolue PRI:n (Partido Revolucionario Institucional) vaalirahoituksen väärinkäytöksiin ja äänten ostoon ei puututtu, olihan vaali-instituutti valjastettu palvelemaan sen ikuista valtaa niin sanotun ”täydellisen diktatuurin” (dictadura perfecta) johdossa. Käytännössä PRI ja oikeistolainen Partido Acción Nacional (PAN) olivat päättäneet hallita maata yhdessä sen jälkeen, kun PAN:in johto hyväksyi vuoden 1988 röyhkeän vaalivilpin ja lakkasi olemasta oppositiopuolue. Yhtä kaikki, Meksikon uuden vasemmiston tie valtaan puutteellisen demokratian olosuhteissa kesti 50 vuotta, koska sen järjestäytymisen voidaan katsoa alkaneen vuoden 1968 opiskelijamellakoista ja päättyneen veret seisauttavaan vaalivoittoon heinäkuussa 2018, jolloin edes vaaliviranomaisten yritykset auttaa vaalivilpissä eivät olisi voineet pysäyttää kansan tahtoa. Silloinen oppositiojohtaja ja demokratiaa koko elämänsä ajan monin eri keinoin puolustanut López Obrador – marraskuun 1991 lopusta lähtien hän muun muassa käveli 1 500 kilometriä ja noin 50 päivää Tabascon osavaltiosta pääkaupunkiin (Éxodo por la Democracia) − nousi vihdoin kansan syvien rivien edustajana maan johtoon. Sadasta valtaan nousemisen yhteydessä tehdystä lupauksesta numero 82 liittyy presidentin valtakirjan tarkistukseen (Revocación de Mandato).

Kansanäänestyksellä valtiojohtajan luottamuksesta tai sen puuttumisesta tarkoitetaan perustuslaillista suoran ja osallistuvan demokratian vertikaalista kontrollimekanismia, joka löytyy ainakin noin joka kymmenenneltä maailman valtiolta. Käytännössä kansalaisten tulee useimmissa tapauksissa kerätä tietty määrä allekirjoituksia voidakseen äänestää vallanpitäjänsä virassa jatkamisessa. Meksikossa tämä raja on tiettävästi maailman alhaisin, sillä se vaatii vain kolmen prosentin osuuden äänestysrekisteristä vähintään 17 osavaltiossa. Tosin laillisesti sitovaksi tulos lasketaan vain, jos vähintään 40 prosenttia äänioikeutetuista osallistuu kansanäänestykseen. Jos äänestyksen kutsuu koolle esimerkiksi jonkin maan eduskunta, silloin puhutaan epäsuorasta osallistuvasta demokratiasta. Prosessia voidaan vaihtoehtoisesti kutsua mandaatin peruuttamiseksi tai valtuutuksen takaisin kutsumiseksi, koska kansa on aina ensi ja viime kädessä vastuussa päättäjiensä valitsemisesta.

Mandaatin tai kansalta saadun valtakirjan peruuttamismenettelyjä (revocation of mandate) löytyy vähintään 23 maasta. Ne toimivat paikallistasolla arkisimmin osassa Yhdysvaltoja, myös osassa Kanadaa, mutta niitä on käytetty lisäksi Argentiinan, Perun, Kolumbian ja myös Sveitsin aluetason päättäjiin. Sen sijaan Venezuelassa, Boliviassa ja Ecuadorissa sekä nyt myös Meksikossa mekanismia voidaan nykyisen lainsäädännön perusteella käyttää korkeimman tason valtakunnan päättäjiin. Boliviassa vastaan annettujen äänten tulee ylittää presidentin alun perin valituksi tulleiden äänien prosenttiosuus. Kun Venezuelan oppositio keräsi 2,4 miljoonaa nimeä ja onnistui ylittämään 20 prosentin kynnyksen, kutsuttiin maassa koolle 15.8.2004 historian ensimmäiset presidentin kesken kauden vallassa jatkamista koskevat vaalit, joihin osallistui 9,8 miljoonaa kansalaista. Äänestysprosentiksi tuli tuolloin 69,9. Sitovan luonteen omanneessa kansanäänestyksessä Hugo Chávezin vallassa jatkamista kannatti 59,1 ja vastusti 40,6 prosenttia. Ecuadorissa koolle kutsumisen kynnys on kymmenen prosenttia, mutta vuonna 2008 laillistettua demokraattista mekanismia ei ole vielä kokeiltu käytännössä. Kun Boliviassa käytiin vaaliuurnille 10.8.2008 ja kysyttiin Evo Moralesin oikeudesta jatkaa presidenttinä, hieman yli neljä miljoonaa kansalaista osallistui: 67,4 prosenttia kannatti ja 32,6 prosenttia vastusti. Kahdeksasta aluejohtajasta kuusi sai jatkaa ja kaksi joutui väistymään kesken kauden. Kansan osallistuminen oli kiitettävällä 83,3 prosentin tasolla.

Paradoksaalisen Meksikon tilanteesta tekee se, ettei maassa eletä Venezuelan tai Bolivian vuosien 2004 ja 2008 tavoin akuuttia hallituskriisiä. Presidentti nauttii tuntuvasta 60–70 prosentin kansalaisluottamuksesta. Toisaalta poikkeuksellista on ollut myös hallituksesta varsin riippumattomien vaaliviranomaisten (Instituto Nacional Electoral) toiminta, joka teki äänestämisestä tavanomaista vaikeampaa. Meksikossa vaalien järjestäminen vaati muodollisesti reilut 2,8 miljoonaa allekirjoitusta, mutta vaaliviranomaiset kävivät läpi varmuuden vuoksi 3,4 miljoonaa allekirjoitusta, mikä vastasi kolmasosaa kerätyistä nimistä. Aluksi INE halusi rajata niiden keräämisen mobiilialustoille, mutta vaalituomioistuin (TEPJF) sai sen pään kääntymään ja lopulta kaikki tavanomaisetkin allekirjoitukset hyväksyttiin ja kansalaisjärjestö Que Siga la Democracian (”Demokratia jatkukoon”) johtama keräysinto ylsi 11,1 miljoonaan meksikolaiseen, jotka vaativat kansalaiskontrollia vahvalle presidentti-instituutille. Vaikka ehdoton valtaosa allekirjoittaneista lukeutuu nykyisen presidentin vankkumattomiin kannattajiin, he uskovat menettelytapaan hyödyllisenä keinona panna tulevat presidentit tilille teoistaan kuusivuotisen kauden puolivälissä.

Vaali-instituutti INE:n lopullisten tulosten mukaan äänestysprosentti oli hieman alle 17,8 prosenttia. Meksikossa äänestysinto laskee yleensä presidentinvaaleista välikauden vaaleihin. Jos vaaleja ei olisi järjestetty juuri lomien alussa ja äänestyspaikkoja olisi ollut saman verran kuin vuoden 2018 ja 2021 vaaleissa, olisi äänestysaktiivisuus voinut kaikella realismilla nousta ainakin 40 prosenttiin. Äänestäjiä oli noin 16,5 miljoonaa, joista lähes 15,2 miljoonaa tuki presidentin vallassa jatkamista ja vajaat 1,1 miljoonaa vastusti. Prosenteiksi muutettuna 91,9 prosentin osuus vastusti valtaoikeuksien (vaihtoehto: ”Que siga en la Presidencia de la República”) pois ottamista ja 6,4 prosenttia tuki sitä (vaihtoehto: “Que se le revoque el mandato por pérdida de la confianza al Presidente de la República”). 1,7 prosenttia tai 280 000 henkeä äänestivät tyhjää, mukaan lukien presidentti, joka kirjoitti äänestyslipukkeeseen ¡Viva Zapata! (”Eläköön Zapata!”). Juuri vaalisunnuntaina 10.4.2022 vallankumoustaistelija Emiliano Zapatan vuonna 1919 tapahtuneesta murhasta tuli kuluneeksi 103 vuotta. Zapatistit käyttivät valtaoikeuksien poistamisen menettelyä erääseen Francisco Villan seuraajaan jo vuonna 1915 niin sanotun suvereenin vallankumouskomitean aikoina (Soberana Convención Revolucionaria).

Äänioikeutettuja oli rekisteröity 92,8 miljoonaa, mutta vuoden 2021 lähes 162 600 äänestyspaikasta vain hieman yli 57 400 vastaanottivat kansalaisten näkemyksiä näissä poikkeuksellisissa vaaleissa. Joidenkin arvioiden mukaan López Obradoria olisi voinut tukea jopa 45 miljoonaa, jos kaikilla olisi ollut mahdollisuus osallistua vaaleihin. Paikoin äänestyspaikkoja oli vaikea löytää ja syrjäisemmillä alueilla äänestysmatkat kasvoivat jopa parinkymmenen kilometrin mittaisiksi. Siksi äänestäminen vaati todellista sitoutumista, yhteiskuljetuksia ja yhteiskunnan sisäistä yhteistyötä. Silti melkein 15,2 miljoonan äänisaalis ylittää vuoden 2006 tunnetusti vilpillisten vaalien äänimäärän. Tuolloin López Obradorille kirjattiin virallisesti lähes 14,8 miljoonaa ääntä. 2012 hänen äänimääränsä oli reilut 15,8 miljoonaa. Nyt saadut äänet olisivat sinällään riittäneet vaalivoittoon myös 2018, koska silloin toiseksi tullut ehdokas Ricardo Anaya sai noin 12,6 miljoonaa ääntä. Vuoden 2021 vaaleissa koko yhtynyt oppositio Va por México -vaaliliitto (PRI, PAN, PRD) sai vajaat 19,5 miljoonaa ääntä. Myös elokuussa 2021 järjestetyn entisten presidenttien tuomitsemisesta äänestäneen 6,7 miljoonan ja 7,1 % prosentin lukemat 2,5-kertaistettiin.

Nyt läpiviety historiallinen luottamusäänestys perustui perustuslain 35. artiklan muutoksiin, jotka tehtiin Meksikon kongressissa ja senaatissa sekä julkaistiin valtion virallisessa lehdessä (Diario Oficial de la Federación) joulukuussa 2019 ja syyskuussa 2021. Vaalien jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä julkaistulla videolla presidentti ilmaisi tyytyväisyytensä tuloksiin ja kiitti valtakirjansa uusimisesta:

− Yli 15 miljoonaa meksikolaista ovat tyytyväisiä ja haluavat minun jatkavan syyskuuhun 2024 asti. Mitä voin sanoa heille? Rakkaus maksetaan rakkaudella, etten koskaan tule pettämään heitä, etten ikinä koskaan petä Meksikon kansaa. Ei valehdella, ei varastaa, ei huijata kansaa.

Presidentti oli ilmoittanut jo aiemmin kunnioittavansa vaalitulosta, vaikkei lailliseen tulokseen vaadittava 37,1 miljoonan äänestäjän rajapyykki täyttyisikään. Yhtä kaikki, tehty kansanvallan harjoitus vahvisti nuorta demokratiaa ja näytti esimerkkiä muulle maailmalle. Samaan tapaan kuin vaali-instituutin poukkoileva linja, oma tarinansa on opposition logiikka, jonka mukaan se ”haluaa heti eroon presidentistä” ja siksi ”haluaa hänen jatkavan vuoteen 2024” on vailla mitään logiikkaa ja kiteytyy lauseeseen: Terminas y te vas eli ”teet kautesi loppuun ja lähdet”. Jotkut ovat osoittaneet ajattelunsa sisäistä järjestäytymättömyyttä pitämällä kansanäänestystä ”diktatuurin ratifiointina” ikään kuin diktaattorit kysyisivät tiuhaan kansalaisten näkemyksiä. Toiset ovat luonnehtineet historiallista harjoitusta ”farssiksi” tai ”rahareiäksi” ja vaatineet sen korvaamista kyselytutkimuksella. Miksei oikeisto halunnut ottaa tilaisuudesta vaaria ja yrittää karkottaa vallasta vihaamaansa henkilöä? No, se tiesi häviävänsä vaalit ja seurasi Venezuelan opposition usein soveltamaa esimerkkiä: osallistumme vain, jos voimme taata vaalivoiton. Tämä todisti, ettei Meksikon vanha valtaeliitti eli nykyinen oppositio ymmärrä vielä täysin, mistä demokratiassa todella on kyse. Toisaalta vaaleissa nähtiin se, miten kansalaisten tietoisuuden taso on ohittanut vanhanaikaiset, pikkusieluiset ja osin puolueelliset vaaliviranomaiset, mikä siivittää tietä myöhemmin tänä vuonna tehtäville vaaliuudistuksille. Kansalaisten tahto ilmaista oikeuksiaan ei ole enää riippuvainen vaaliviranomaisten toiminnasta, jonka miljoonat kokevat ala-arvoiseksi, vaan se toteutuu siitä huolimatta.

Historioitsijan ja politiikan kommentoijan Lorenzo Meyerin mukaan tällainen demokraattinen harjoitus mahdollistaa ”toimeenpanovallan arvioinnin”, on ”yritys avata tietä” ja edustaa ”laadullista harppausta” meksikolaisessa demokratiassa. Onkin selvää, ettei kansanvallan ilmaisurepertoaarin lisääminen voi muuta kuin parantaa demokratiaa. Monet kokivat vaaleissa äänestämisen oikeudekseen ja velvollisuudekseen, mutta käytännössä koettiin loikka edustavasta demokratiasta kohti aidosti osallistavampaa kansanvaltaa, mikä lisää meksikolaisten vaikutusvaltaa politiikan keskiössä sekä ennaltaehkäisee huonoa hallintoa tulevaisuudessa. Jatkossa presidentit tietävät, etteivät he voi luvata tai tehdä mitä tahansa, koska kuusivuotisen kauden puoliväliin on luotu uusi pelote, eräänlainen vaalilupauksien kääntöpuoli. Jos et palvele kansaa, voit menettää sen luottamuksen. Näin vahvistetaan Meksikon perustuslain henkeä, jonka mukaan kansalaisilla on kiistämätön oikeus vaihtaa päättäjänsä, kuten sanonta kuuluu ”kansa laittaa, kansa poistaa”. Perustuslain 39. artikla toteaa: ”Kansallinen itsemääräämisoikeus asuu pohjimmiltaan ja alun perin kansassa. Kaikki julkinen valta kumpuaa kansasta ja on luotu tämän hyödyksi. Kansalla on aina luovuttamaton oikeus muuttaa tai muokata hallitusmuotoaan.” Nyt vallanpitäjien tiukemman kontrollin elementit on luotu ja testattu käytännössä, mikä tekee niistä totisinta totta.

Vaaleissa nähtiin, ettei valtapuolue Morenan kannattajien perusjoukko ole vähentynyt eikä presidentin kansansuosio ole tarua. Jo 15 miljoonan kansanliikkeessä on iso joukko muutosvoimaa. Jatkossa vaalit kyetään toivottavasti järjestämään automaattisesti kolmen vuoden välein pidettävien kongressivaalien yhteydessä, mikä vähentäisi niihin kohdistuvaa kustannusvaikutusta. INE ei ole halunnut vähentää korkeiden toimihenkilöidensä kuluja, jotka ovat suurempia kuin juuri missään muussa vaali-instituutissa, mutta itse vaalien järjestämiseen se vaati perusteetonta lisärahoitusta. Hallitus esitti INE:lle toimenpiteitä sisäisen kulurakenteensa järkiperäistämiseksi, mutta INE hylkäsi ehdotukset järjettöminä.

Valtakirjan poistamisen tai vahvistamisen vaaleissa nähtiin, ettei Meksikossa ole varteenotettavaa tyytymättömyyttä nykyisen hallituksen toimintaa. Oppositio ei voi ottaa kunniaa äänistä, jotka jäivät käyttämättä eikä INE saa prosessista kuin nipin napin siedettävän arvosanan. Käydessään äänestämässä Zapataa, presidentti López Obrador korosti ”demokratian olevan paras poliittinen järjestelmä” ja kehotti tekemään siitä osan elämäntapaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Yrityshallinnossa toimiva rivikansalainen Alfredo Rivera vakuutti, ettei kansalaiskuulemisen tavoitteena ollut varsinaisesti istuvan presidentin arviointi, vaan tarkoituksena oli luoda ennakkotapaus, jotta tätä menettelytapaa voitaisiin soveltaa myös tulevien hallituksien keulakuviin:

− Tämä mandaatin peruuttaminen ei liity vallassa olevaan presidenttiin. Tänään äänestämme hänen jatkamistaan, koska olemme tyytyväisiä hänen hallitukseensa, mutta jotta tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus poistaa se henkilö, joka ei toteuta valtaa saamansa toimeksiannon mukaisesti.

− Mielestäni on parempi äänestää. Jos haluan, ettei hän jatka, äänestän sen puolesta, ettei hän jatka. Minusta äänestämättä jättäminen ei ole oikein, koska loppujen lopuksi se on harjoitus, kuten meidän on ymmärrettävä, demokratiaamme varten eikä meksikolaisia tulisi jakaa osiin tällaisen tehtävän suhteen.

 

Lähteet: Canal Once, Capital 21, TeleSUR, Expansión, BBC News Mundo, La Jornada, INE, etc.