Pandemia on jälleen kerran ja ehkäpä voimakkaammin kuin koskaan näyttänyt meille terveyden arvon. Terveyttä ei voi ostaa eikä sitä takaa edes toimiva terveydenhuolto. Tarvitsemme terveyttä enemmän kuin lääketiedettä tai terveydenhuoltojärjestelmää – vaikka totta kai tarvitsemme myös niitä. Terveyspalvelujen on lisäksi syytä olla julkisia, koska kyse on perusoikeudesta hyvään elämään.
Diabeteksen, verenpainetaudin, sydänsairauksien ja ylipainon sekä myös syöpien muodostama kroonisten sairauksien pandemia on tullut tietoisuuteemme uudella voimalla. Vuosikymmenten saatossa kyseiset sairaudet ovat kasvaneet jatkuvasti. Syyt niiden lisääntymiseen löytyvät suurimmaksi osaksi elämäntavoista: huonosta ravitsemuksesta, riittämättömästä liikunnasta ja huonosta unenlaadusta. Koneet eivät ole ratkaisseet ihmisen terveyden ongelmia, vaan esimerkki liiallinen autoilu ja älylaitteiden käyttö ovat vain pahentaneet niitä.
Pandemia on jo nyt nähdyn perusteella lisännyt kävelyä ja pyöräilyä sekä ulkoilmaharrastuksia. Se on saanut ihmiset tietoisemmiksi valinnoistaan ja saanut ison joukon kiinnittämän enemmän huomiota ruokavalioonsa. Kuinka pysyviä vaikutukset ovat, jää nähtäväksi. Todennäköistä on, että eniten muutoksia ovat toteuttaneet nuoret, suhteellisen terveet ja jo aiemmin omien elämäntapojensa vaikutukset tiedostaneet. Selvää on, ettei enää voida jatkaa totutulla linjalla syöden ja tehden mitä milloinkin huvittaa. Se ei lisää hyvinvointia tai terveyttä.
En halua syyllistää yksilöitä tai keskittyä erityisesti yksilötason valintoihin. Haluan puhua rakenteista, materiaalisista puitteista ja ympäristöistä, joita kollektiivinen yhteiskunta luo. Toisaalta ei tule enää ajaa lisää puuta yksilönvapauksien uuniin, koska yhteiskunnat eivät kehity kunkin jäsenensä itsekkyyttä ruokkimalla. Kehitys juontaa yhteisistä teoista, siitä solidaarisesta ja tiedostavasta yhteishengestä, millä voidaan rakentaa paremmin toimivia ratkaisuja kaikille.
Ruokaympäristö on käsite, joka viittaa siihen valintojen maailmaan, jonka markkinamekanismit eteemme tuovat. Se tarkoittaa supermarkettien hyllyjen valikoimaa ja hinnoittelua sekä esimerkiksi maatalouden ja kuluttajien välille luotuja verkostoja. Kukaan ei voi täysin irtisanoutua siitä tai muuttaa sitä laajamittaisesti vain omilla valinnoillaan. Tarvitaan järeämpiä toimia. Niin kuin valtio säätelee markkinoiden vaikutuksia hyvinvointiin, tulee sen säädellä myös ruokaympäristön vaikutuksia terveyteen.
Lihalle voitaisiin säätää haittavero, niin kuin myös monille muille terveyttä vaarantaville tuotteille, kuten tupakoinnille on tehty. What the Health -dokumentti paljastaa, että lihansyönti ja tupakointi voidaan hyvin rinnastaa toisiinsa. Ovatpa lihansyönnin haittavaikutukset useimmissa maissa jo paljon korkeammalla tasolla kuin tupakoinnin haittavaikutukset, vaikka niistä ei puhutakaan yhtä avoimesti. Esimerkki yksi syöty kananmuna vastaa kielteisiltä terveysvaikutuksiltaan viittä poltettua savuketta.
Lihansyönti ja etenkin punainen liha on keskeisessä roolissa niin sanottujen elintasosairauksien tuottamisessa. Lihahan on luksustuote, jota sekasyöjä ihmisen ruuansulatus kestää vain pienen määrän. Biologisesti tai anatomisesti ihmistä ei ole suunniteltu syömään suuria määriä lihaa joka aterian yhteydessä. Jos näin kuitenkin tehdään, kasvaa riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpiin moninkertaiseksi. Muitakin selittäviä tekijöitä, kuten geenit tai liikunnan puute voidaan nimetä, mutta yksittäisistä tekijöistä kaikkein pahiten altistavaksi kasvaa epäterve ja tasapainoton ruokavalio.
Diabeteksen ajatellaan yhä johtuvan liiallisesta sokerinsaannista, mutta tämä on korkeintaan osatotuus. Todellisuudessa aineenvaihdunta alkaa oireilemaan silloin, kun kovat rasvat tukkivat solujen luonnolliset sokerin energiaksi muuttamiseen käytettävät menetelmät. Tutkimusnäyttöä asiasta jo löytyy, vaikka vielä se ei edusta lääketieteen valtavirran näkemyksiä eikä lihansyönnin seurauksista vieläkään puhuta samassa mittakaavassa kuin tupakoinnista tai liikkumattomuudesta. Ehkä kuitenkin pitäisi. Niin, ja aliarvioihan lääketiede yhä liikaa ruokavalion merkitystä terveydelle, vaikka tässä asiassa on edistytty viimeisten vuosikymmenien aikana.
Ihmisten tulisi yhä kasvamassa määrin syödä terveellisesti niin itsensä kuin ympäristönkin kannalta. Ilmastokriisin ratkaisemisessakin ruokavalio näyttelee jopa kolmasosaa vähennettävistä päästöistä. Siinä missä maapallo voi kyetä kantamaan kymmenenkin miljardia ihmistä, se ei kykene mitenkään elättämään samanaikaisesti satoja miljardeja niin kutsuttuja tuotantoeläimiä. Lihan tuotanto vaikuttaa suoraan luonnon monimuotoisuuden häviämiseen ja vesistöjen saastumiseen, mutta se vie myös elintilaa tulevilta sukupolvilta niin käytettävissä olevan veden, maan kuin ilman ja ilmastonkin laadun suhteen. En kuitenkaan keskity tässä kirjoituksessa vain ekologiseen puoleen, vaikka tänä vuonna täytänkin 20 vuotta vegaanina ja vaikka omassa elämässäni eläinten oikeuksien puolustamisen lisäksi korostuu yhä enemmän maapallon hätätilan pohdinta. Cowspiracy: The Sustainability Secret on erinomainen dokumenttielokuva aiheesta kiinnostuneille.
Jos ihmisen ja luonnon hyvinvointi hyötyisi merkittävästi kasvispainoisen ruokavalion lisäämisestä, miksei sen edistämiseksi ole tehty enempää yhteiskunnallisella tasolla? Voisiko kasvisruoka saada osakseen tukitoimia, joilla sen hintaa laskettaisiin? Tämähän toisi säästöjä valtioiden kassoihin alentuvina terveydenhoitokuluina sekä alentaisi sitä hintalappua, joka tulevina vuosina täytyy kohdistaa ilmastokriisin hoitoon. Olisiko kuitenkin parempi ehkäistä ongelmia kuin antaa niiden kasautua?
Jo 40 vuoden ajan on puhuttu yhteisöjen hyvinvointiin keskittyvästä lääketieteestä tai yhteisökeskeisestä perusterveydenhuollon työstä. Ja nykyisin keskustellaan jo enemmän ehkäisevästä lääketieteestä. Jos terveydenhuollon palvelut alkaisivat hakeutua ihmisten arkeen, siis sen sijaan että ihmiset hakeutuvat hoitoon vasta hädän hetkellä, voitaisiin moni sairaus ehkäistä jo ennen kuin on liian myöhäistä. Terveydenhuollon tulisikin suunnata enemmän resursseja ihmisten hyvinvoinnin seuraamiseen kuin sairauksien parantamiseen. Lähiterveyspalvelujen keskittäminen tai poisvienti kauemmaksi ihmisten kodeista ei ole oikea suuntaus. Päinvastoin näistä palveluista on tehtävä yhtä arkipäiväisiä ja lähestyttäviä kuin vaikkapa kirjastopalveluista, vaikka kirjastoja on myös viime vuosina lakkautettu aivan liian monia.
Minua kiinnostaa näillä esimerkeillä pohjustaa sitä tarpeellista kulttuuri- tai rakennemuutosta, joka on syytä laittaa vireille, jos ja kun koronaviruksen vierailusta aiotaan oikeasti oppia jotain. Yhteiskuntien tarkoitus ei liity vain selviämiseen, vaan jokaisen yhteiskunnan on kyettävä toimimaan niin, että se parantaa aidosti kansalaistensa elämänlaatua. Jos näin ei tapahdu, menettää politiikka uskottavuutta ja etääntyy yhä kauemmaksi ihmisten arjesta, sen tehtävä kun ei ole palvella eliitin tai suuryritysten etuja. Politiikka voi olla tärkeä palvelutehtävä vain silloin, kun se tähtää yhteiskunnallisiin muutoksiin ja silloin kun nuo muutokset vastaavat ihmisten tarpeisiin luomalla lisää mahdollisuuksia vaikkapa terveelliseen elämään.
Aina kehiin tuntuu löytävän tuo vastakkainasettelun valttikortti. Siksi on tärkeää tehdä muutokset tavalla, joka ei ota vain pois yhdeltä antaakseen toiselle. Tätähän oikeisto on perinteisesti tehnyt, ottanut köyhiltä ja antanut rikkaille. Kun ilmastokriisi ratkaistaan on ensisijaista taata sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen joka käänteessä. Köyhiä ei voida koskaa laittaa muutosten maksajiksi. Terveyttäkään ei lisätä pakottamalla tai syyllistämällä tai ajattelemalla kaiken kuuluvan pyhän yksilönvapauden piiriin. Muutokset vaativat sen myöntämistä, että niille joilla on vähemmän pitää antaa enemmän. Unohtaa ei siis pidä sitäkään, että nykyisellään terveysongelmat kohdistuvat erityisesti vähävaraisiin. Siksi ensin on huolehdittava haavoittuvaisimmassa asemassa olevien hyvinvoinnista.
Heittäisinkin palloa politiikoille ja virkamiehille. Ilmastokriisin ratkaisemisesta on jo tehty suunnitelmia ja niitä toivottavasti toteutetaan alati kiihtyvällä rytmillä. Olisiko nyt aika ajatella terveys ja hyvinvointi uusiksi? Voitaisiinko yhteiskunnallisin toimin − siis tietysti moninverroin laaja-alaisimmin kuin kykenin mainitsemaan − suunnata elämäntavat uusille urille? Enää ei tule tukeutua tuttuihin kaavoihin. Kaikkien on kyettävä pohtimaan avoimesti arvojaan, mutta ennen kaikkea yhteiskunnan on pakko muuttua sellaiseksi, joka osaa varautua paremmin tuleviin terveyskriiseihin. Koronavirus ei sekään varmasti jää lajissaan ainoaksi muukalaiseksi. Vaikka virus on ollut monin tavoin tuhoisa, pidän sitä myös julmana opettajana, joka on tullut ihmisten keskuuteen opettaakseen meille enemmän kunnioitusta suhteessa luontoon ja omaan itseemme. Pahimmista kriiseistä nousee suurin viisaus.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta julkaisi elokuussa 2019 kaikkiaan kymmenen tutkijan työstämän 230-sivuisen loppuraportin nimeltään Ruokaympäristön osatekijät ja ohjauskeinot. Valtioneuvoston kanslian tutkimuksesta toimittamassa artikkelissa kuvataan sen löydöksiä tähän tapaan:
“Muiden kuin taloudellisten ohjauskeinojen osalta tutkimusnäyttö puhuu vahvimmin eri ohjauskeinojen yhtäaikaisen käytön, standardien ja säädösten ja ravintosisältömerkintöjen puolesta”, kertoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa huomio kiinnittyy helposti yksinomaan verojen kautta tapahtuvaan ohjaukseen, kun pitäisi huomioida laajemmin myös muut kuin taloudelliset ohjauskeinot.
“Myös ruokien sijoittelulla ja annoskoolla, terveellisten ruokien saatavuuden parantamisella, joukkotiedotuskampanjoilla, promootioilla sekä epäterveellisten tuotteiden mainonnan rajoittamisella voidaan aiempien tutkimusten perusteella ohjata ruoankäyttöä, vaikka tutkimusnäyttö on niiden osalta vähäisempää ja myös ristiriitaisempaa”, Fogelholm jatkaa.
Ohjaus tulisi kohdentaa erityisesti keskeisimpiin ravitsemushaasteisiin, joita Suomessa ovat mm. kasvisten kulutuksen lisääminen sekä punaisen lihan kulutuksen ja suolan saannin vähentäminen.